Kuolleet-kunniaan-viikko menossa? Vai miksi käyn unissani kuolleita läpi? Ja kuka ollenkaan mahtaa olla seuraavana vuorossa? Nyt on äiti ja isänäiti, eli painon mummo käsiteltynä. Taas niin todellinen uni, että vielä noustessa joutui miettimään, onko kotona vai mummolla vai missä mennään. Uni itsessään oli ihana, lämmin ja vaikka mitä, juuri sellainen uni josta herääminen harmittaa.

Olin mummolla käymässä, siinä isossa "kartanossa" jossa tilaa oli jakaa vaikka puolelle kylälle. Ei, älkää ymmärtäkö väärin, en ole kartanonrouvan jälkeläisiä, en edes tilallisen, mummo asui tyylikkäästi vuokralla isossa kunnan "kartanossa" joka ei tainnut muille vanhuutensa vuoksi kelvata. Minulle se oli siis mummola, ja aarreaitta ja vaikka mitä. Teini ei ehtinyt ensimmäistä vuottaan täyttää kun mummo kuoli, liian aikaisin, liian nuorena.

Tai niin, olihan mummo jo eläkkeellä, mutta niin täynnä sellaista elämää ja toimintaa, että tuntui hullulta uskoa yhtenä talvisena aamuna että mummoa ei enää ollut. Siihen uneen palatakseni, olin siis mummolla ja mummo oli repäissyt, oli ottanut ja purkanut olohuoneen muurin pois. Minä sitä hieman mielessäni ihmettelin, mutta mummo vakuutteli että kyllä, huonokuntoinen oli jo, joutikin pois.

Tilalle oli muurattu uusi moderni valkoinen kaakeliuuni. Kaikkialla oli valkoista, aina seiniä ja lattioita myöten. Minä kuljin mummon perässä kun tämä esitteli remonttikohteita talossa, pitkänmallinen eteiskäytävä oli muuttunut pyöreäksi tilaksi, jossa oli viisi suljettua ovea. Tämäkin tila oli valkoinen ja yhdestä sellaisesta valkoisesta ovesta menimme mummon kanssa ullakolle.

Oikeassa elämässä, mummolan ullakko oli minulle aina jotenkin pelottava paikka silloin teininä. Kävin siellä kyllä, jos tarpeen oli, mutta mielelläni en sinne mennyt, enkä siellä viipynyt yhtään enempää kuin pakko oli. Sikäli typerää että ullakon toinen pää kylpi valossa, ullakolla oli neljä valtavaa huonetta joista yksi talon auringonpuoleisessa päässä ja tästä huoneesta johti valtavat lasiovet isolle parvekkeelle.

Keskellä ullakko"käytävää" oli valtavat pariovet jotka taas johtivat huoneeseen, jossa oli valtavat ikkunat. Koko ullakkokerros oli siis oikeassa elämässä "tyhjillään", käytännössä siis täytetty pahvilaatikoilla, vaatetelineillä ja käytöstä poistetuilla huonekaluilla. Ihan aluksi taloon muuttaessaan mummo ja pappa asuttivat talon ullakon kahta "pimeän" pään huonetta.

Unessa ullakolla oli huoneita vielä enemmän ja ne olivat vielä valtavampia. Huoneissa oli ulokkeita joita sivusi valtavat ikkunarivit ja entisen keittiön ullakkokerroksen keittiön koko oikea seinä oli avattu, tilalla oli muhkeakokoinen valkoinen kaide, jonka yli menin kurkkaamaan. Kaiteen takaa avautui näkymä alakerran olohuoneeseen.

Koko tämän esittelykierroksen mummo nauroi, hersyvää mummon omaa naurua ja vakuutteli, kuinka tässä talossa meillä on varmasti tarpeeksi tilaa. Minä kylvin valossa, jota taloon tulvi valtavista ikkunoista ja joka kertautui valkoisista seinistä ja lattioista ja katoista. Olin niin haltioissani talon valoisuudesta ja mummon naurusta, että se olo tuntui unessa taivaalliselta.

Sitten heräsin. Tipuin kerrasta takaisin todellisuuteen pojan töniessä minua, "äiti mulla tuli pissat sänkyyn". Mutta se unen lämmin ja hyvä olo jäi silti.