Sitä eilinen todella oli. Jos kohta olin valmiiksi puolikuollut aamulla herättyäni, uni ei ottanut millään tullakseen edellisenä iltana, niin ne unihiekat sai karistaa silmistään suunnilleen samantien kun työmaalle ehti. Kun ohjaajamäärä on jo heti alkuun ihan liian pieni niin parin ohjaajan järjetön lenssu yhdistettynä yhden ohjaajan lääkäriaikaan ja toisen pakolliseen puolenpäivän jälkeen poistumiseen työmaalta ei todellakaan tee hommasta kovinkaan sujuvaa. Ehei. Huomasinkin löytäväni itseni ip-puolelta luokkamme lähdettyä kotiin yhden kanttiin.

Sinne ip-puolellahan minua ei ole päästetty johtuen lähinnä henkilökohtaisista väännöistä joita harjoittelijaksi pääsyni tuonne aiheutti. Siitä kun oli kaiketi ollut useampikin ohjaaja ja opettaja jokseenkin ärtynyt, he kun olivat aiemmin sopineet porukalla ettei harjoittelijoita oteta ensimmäiseen kuukauteen pariin ja senkin jälkeen asiaa harkitaan uudelleen sillä en väitä, pskasysteemihän tämä on kun harjoittelijoiden / tutkinnonsuorittajien ottamispalkkiot kiliseekin kaupungin kassaan hyödyntämättä eurollakaan niitä jotka työmaalla joutuvat tekemään lisätöitä meidän takiamme.

Niin, kuten sanoin pääsyni harjoittelijaksi oli aiheuttanut lievää närkästystä josta johtuen oma ope, näytön vastaanottajani, totesi minulle heti ekana harjoittelupäivänä että jos minua katsotaan karsaasti muiden toimesta se ei suinkaan johdu minusta tai persoonastani vaan siitä että päätös ottaa minut aiheutti lievästi pahaa verta. Siinä samassa yhteydessä sekä ope että luokan oma ohjaaja totesi yhteen ääneen että näin ollen hekin on tehneet periaatepäätöksen jonka mukaan minua ei anneta muille käyttöön ja ip-puolihan ei tähän näyttöön enää edes kuulu. 

Syy miksi sinne ip-hen kuitenkin eilen menin oli simppeli; se oli juuri meidän luokan ohjaaja joka joutui lähtemään henkkoht asioita hoitamaan iltapäivästä ja toisaalta, tottahan sitä on välillä mäessä autettava jos siihen on tilaisuus. Eilen oli vaikka se joissain määrin kiirettä toki aiheuttikin. Se oli näet siinä ja siinä että pääsin lähtemään töistä suht oikeaan aikaan, toinen ohjaaja lähes juoksi päästämään minua pois suoriuduttuaan oman porukkansa liikuntatunneilta. Hienoja nämä herrojen lupaukset ja niiden toteutus; kun erityiskoulut ajettiin alas ja ne vaikeimmat erityisoppilaat integroitiin ns normaalipuolelle luvattiin samalla lisäresursseja ohjaajapuolelle. Saatiinko niitä? Ei.

Kotiin suoriuduttuani olinkin jokseenkin puutunut. Junnu oli myös viettänyt päivän kotona järjettömän pääkivun ja pienimuotoisen lämmönnousun vuoksi ja onneksi poikaset oli päättäneet käyttää sairaspäiväänsä simppelisti kaksin sievästi leikkien. Ukko ei siis suinkaan ollut mikään vempain otsassa vaan oli yllättänyt minut positiivisesti siivoamalla alakerran poikasten touhutessa yläkerrassa. Jes. Tein pikaisesti salaatin, ukko lähti käymään ruokakaupalla todettuaan että pari litraa maitoa oli vanhenemaisillaan näillä näppäimin ja muukin ruokaosasto jääkaapissa näytti jokseenkin vähäiseltä.

Minä keittelin vanhenemaisillaan olevista maidoista kakskerroskiisselin jota tenavat kiskoi illalla hyvällä halulla. Muilta osin loppupäivä menikin lähinnä kahvia juoden, haukotellen ja poikasen 18v sekä tämän tyttiksen kanssa ajatuksia vaihtaen, poikanen näet piipahti kotosalla hakemassa pakettiautolla loppuja kapineitaan. Ensimmäinen yö uudessa kodissa oli mennyt mallikkaasti ja paikat alkoi olla suht hyvässä kunnossa, ne verhot tosin edelleen odottaisi laittajaansa. Kaipa se on tänään mentävä iltapäivällä käymään, eilen en todellakaan jaksanut.

Opiskelukuvioiden kanssa on lievää kiemuraa näkyvissä; tai no, kiemuraa ja kiemuraa, epäselvyydeksi minä sitä sanoisin. Kouluttaja ei ole lukuisista yhteydenotoista huolimatta ottanut yhteyttä takaisinpäin ja olenkin nyt jokseenkin ihmeissäni parista jutusta. A. ns ohjaajani ei ole saanut ohjaajan perehdytyskansioa saati ohjaajan papereita. Jahas. Työpaikkakäyntiäkään ei ole sovittu eikä sen tiimoilta ole otettu kehenkään yhteyttä vaikka sekin kuuluu automaattisena osana uusiin harjoittelupaikkoihin. Jahas. Ja näyttöosahan alkaa reilun viikon päästä perjantaina. Omituista.

Pitänee tänään siis ahdistella kouluttajaakin. Taas. Onneksi se viimeinenkin arvioitavana ollut kirjallinen tuotos, ohjaamis- ja avustamissuunnitelma palautui maanantaina hyväksyttynä joten itsearviointia lukuunottamatta kaikki kirjoittamistehtävät on nyt suoritettu ja valmistuminen tutkintoon on suhteellisen varmaa tapahtuvaksi 2,5 viikon kuluttua. Jes! Jotenkin tässä onkin ollut jo jonkin aikaa sellainen olo että opiskelukiintiö on täynnä ja töihin, kiitos, olisi kiva päästä.

Jaajaa. Josko tässä vähitellen kurkistelisi uutisotsikot ja siirtyisi itseään entraamaan. Junnukin menee kaiketi tänään kouluun joten aamukuvioihin kuuluu myös erinäinen määrä herättelyjä, vaatteiden tutkailuja jne jne. Se on moro ja viettäkää kivakivakeskiviikko, minä odotan kauhulla mitä tänään eteeni lankeaakaan.