Niitä tuntuu tulevan yllättävän usein, kun on kysymys junnusta. Junnun astmalääkäri soitti tänään. Selvityksen alla oli junnun tämän kevään vaikeudet, kun happi vaan ei riitä kävelyä ajatellen, ei niin millään. Kolmensadan metrin matkassa on puolet liikaa, hullua, että juoksemaan tuo silti pystyy. Tosin, siinä lienee iso tekijä omaehtoisuus, olen monesti seuraillut pojan riehumista. Juokseehan tuo. Tuhatta ja sataa. Hetken aikaa, sitten junnu yleensä istahtaa johonkin tai menee makuulleen. Ilmeisesti poika osaa itse säännöstellä omaa liikkumistaan todella hyvin, omaehtoisesti liikkuessa paussit tulevat taajaan ja hengenahdistusta ei ilmene kuin joskus todella harvoin. Silloin, kun on seuraa ja leikki liian mukava jotta sen malttaisi ajoissa keskeyttää.

Astmakontrollissahan minulle selvisi että hoitavaa lääkettä ei saa käyttää tuplattuna kuin ajoittain ja silloinkin vain pari-kolme viikkoa kerralla. Ihan kiva, lääkitys ollut käytössä sentään pitkälti yli vuoden kun minulle tämä kerrotaan. Tänään lääkäri kysyi olenko käyttänyt paljonkin flixotidea lisälääkkeenä. Siis tuota häh? Ei minulle kukaan ole koskaan sanonut, että flixotidea saa käyttää samaan aikaan. Eikä meillä sitä ole edes enää. Lääkäri laittaa flixotidereseptin postiin, samaan reseptiin tuo määrää lisää avaavaa sekä allergialääkityksen tablettimuodossa. Auttaa kuulemma paremmin.

Jatkossa junnu saa siis kevään ajan allergialääkkeet tabletteina, flixotidea seretiden lisänä ja ostoslistalle pamahti myös pef-mittari. Jonka käyttöä on toivottavaa harjoitella pojan kanssa paljon. Ajatuksena kun on se, että kouluikään mennessä päästään jauhelääkkeisiin astman suhteen ja hoito perustuu pitkälti pef-mittarin kertomiin tuloksiin. Pef-mittari tulee kulkemaan pojan repussa siinä missä lääkkeetkin ja koska kyseessä on voimakkaasti allergiapohjainen ja raju astma, äidin ei kannata elätellä toiveita siitä että tila olisi paranevaa laatua. Ajoittain helpompaa varmasti, mutta parantuminen, ehei, sitä ei ole tiedossa. Tuskin edes silloin murkkuiässä vaikka äiti näin vielä haluaakin uskoa.

Pakko myöntää etten ole enää pariin kolmeen vuoteen uskonut edes siihen, että junnun astma olisi infektiomallia. Murkkuiän oireettoman aikakauden haluan silti pitää vielä jonkinasteisena toiveena, olisihan tuo varmasti hauskaa jos poika pystyisi edes ajoittain olemaan ilman lääkkeitä. Vaikka toisaalta, tuo on tainnut itse tottua niiden käyttöön jo niin, että mahtaisiko tuo osata aloittaa aamulla touhujaan mikäli lääkitys ei kertoisi että nyt ollaan valmiina päivän touhuihin.

Astmakontrollinkin lääkäri laittelee vielä tälle vuodelle. Pricktesteihin mentäneen vielä kertaalleen ennen kouluikää vaikka tähän asti testit onkin näyttäneet negaa. Siitepölyjen suhteen allergiasta ei ole silti kahta sanaa, junnu on erittäin allerginen koivulle samoin kuin lepälle. Tämän kevään ongelmat selittynee kuitenkin pitkälti sillä, että näin pahaa siitepölyvuotta ei ole kuulemma ollut neljään vuoteen. Jopa allergiattomat ovat oireilleet.

Nyt on jälleen yksi asia pois päiväjärjestyksestä joten irkku siirtyy normaalitouhuihin. Että se on MORO!