Voi niitä! Jotenkin jäi niin suunnattoman hyvä maku eilisestä sairaalareissusta suuhun, että pelkkää onnistumistahan tuo oli. Muutenkin eilinen kuuluu niihin päiviin jotka hymyilyttää vielä seuraavanakin päivänä. Aamusta suuntasin lenkkipoluille, kiskaisin kolmen vartin kiitokävelylenkin ja palailin kotiin hikisenä mutta en hengästyneenä. Tupakoimattomuus on vaikuttanut tosi nopeasti hengästymistahtiin, vaikka se nyt onkin ollut aina suht korkea itselläni. Jotenkin kuvittelisin että kolmen vartin kiitokävely saisi edes pienesti kurkussa korventamaan jos ei muuta?

Pojalle ostamani lenkkarit on todellakin hyvät jalkaan, poika 14v kehui niitä itsekin eilen aamusella ennen kouluun menoaan. Ja totta tuo turisi, jalat ei väsyneet ollenkaan samaan tapaan jalkapohjista ja jalkapöydän sivuista kuin skeittikengillä kävi ja kivetkään ei tuntuneet jalkapohjissa. Kotona sain kyllä lievää vinoa hymyä pojalta 16v kotiuduttuani, äiti siis et kai sä farkuilla lenkkeile? Missä sun verkkarit on? Niin. Äidin verkkarit on kulkeutuneet ajan mittaan pojan 16v ja teinin käyttöön ja sitä kautta poistoon. Tuulipuvun housut taas, no ne on maalissa pojan 16v käytettyä niitä. Huoh.

Sitä paitsi, lenkkeily ei ole varustelaji, kunhan on toimivat kengät niin se on siinä. Tosin ajattelin mielessäni että ostaisin itselleni nilkkapainot ja mahdollisesti myös käsivarsipainot lenkkeilyvarusteiksi? Nehän tehostaisi tosi hyvin menoa, eikö? Sellaiset pystyisi kyllä tekemään itsekin luulen mä, mutta kun tuo ompelukoneen prkl on rikki. Paljonkohan senkin huolto mahtaisi maksaa? Tämä lienee selvitettävä. Mutta takaisin niihin eilisiin onnistumisiin.

Ennen lenkkiä olin tyhjennellyt tiskikoneen, täytellyt pyykkikoneen, siivonnut keittiön tasot ja imuroinut sekä tietysti laitellut ruoan uuniin. Kotiuduttuani painelin suoraan suihkuun, ruokin junnun ja speden ja kietasin itse broitsufilepihvin naamariin. Yhdeltätoista pakkailin lapsia autoon ja huristelimme TAYSin allergiakeskusta kohti. Junnun siirto lastenpolin astmapolin puolelta allergiakeskukselle on ollut muuten yksi mukavimpia muutoksia ikinä tämän sairausuran aikana.

Tai enhän minä muuten tiedä oliko kyseessä sittenkin se että astmapoli lastenpolin yhteydestä poistettiin ja allergiakeskus otettiin käyttöön, saattaa se niinkin olla. Ainakin palvelunopeus parani suunnattoman paljon muutoksen myötä. Kun ennen saatoimme odottaa omaa vuoroamme jopa pari tuntia lastenpolin puolella niin tämän muutoksen jälkeen pisin odotusaika on tainnut olla vartin. Ja ne lääkärit. Ilmeisesti allergiakeskuksen erikoistuvatkin lääkärit on tosi omistautuneita asialle, yhtä ainoaa kertaa en ole tuntenut itseäni tyhmäksi tai junnun sairautta keksityksi allergiakeskuksen puolella. Joskus kun kävi näinkin kun junnu oli pienempi ja erikoistuva lääkäri nakkoi tämän pois lääkkeiltä kertoen äidille kuinka poika ei koskaan tule toimeen ilman lääkkeitä jos äiti hänet niihin totuttaa.

Tälläkin kertaa lääkäri oli aivan ihanan ihana nuorehko mies joka tuli juttuun poikien kanssa tuosta vaan. Lääketasapaino todettiin kertakaikkisen hyväksi, pituuskasvussa oli kunnon pyrähdys näkyvissä joka sekin osaltaan kertoi hyvästä lääketasapainosta, toisessa korvassa oli edelleen putki ulostulollaan, hengitysäänet oli loistavat ja kaikki oli muutenkin hyvällä mallilla. Sitä mukaa kun lääkäri tutki junnua sai tämä tutkia spedeäkin joka nosteli paitaansa ja asettui odottamaan vuoroaan. Junnu huolehti äidille että meneekö kuule tästä nyt kaksi lääkärimaksua kun spedeäkin kuunnellaan. Sekä äidin että lääkärin suupieltä nyki.

Junnun vakihoitaja huuteli tätä viereisestä huoneesta jatkokatsantoihin siksi aikaa kun me juttelimme lääkärin kanssa lääkemuodon ja tätä kautta koko lääkityksen vaihdosta. Junnun käyttämää seretideä sen enempää kuin flixotideakaan kun ei saa turbuhalerina ja lääkäristä turbuhaler oli junnulle parempi vaihtoehto kuin astmakiekko jonka käyttö on asteen hankalampaa kuin turbuhalerin johtuen suukappaleen koosta.

Kasvua oli tapahtunut muunkin kuin pituuden osalta, junnu oli näet tajunnut hetkessä miten inhaloitavat lääkkeet piti ottaa ilman tilajatketta. Lääkemuoto päästiin siis vaihtamaan ja voi sitä riemua. Nyt junnun ei tarvitse kuljettaa enää repussa tilajatketta mukanaan vaan avaava mahtuu mukavasti taskuun. Lääkitykseksi vaihtui nyt symbicort ja avaavaksi tuli ventolinen tilalle bricanyl, lisälääkkeeksi junnu sai pulmicortin. Lääkäri epäili että lääkemuodon vaihdon myötä saattaa hyvinkin olla että singulairin voi jättää vallan pois junnun lääkityksestä ja se olisi hyvä juttu se. Tätä tosin testaillaan vasta parin viikon päästä kun uudet astmalääkkeet on olleet pidempään jo käytössä ja toimivat varmuudella pojalle.

Spirometria-ajankin tämä sai, sitä testiähän junnulle ei ole päästy aiemmin tekemään. Marraskuun lopulla käymme siinä ja jos siinä ei mitään ihmeellistä ilmene niin todennäköisesti seuraava astmapoliaika on sitten keväällä joskus. Puoli yhden kanttiin olimme jo pukemassa takkeja päällemme, aikahan oli kahdeltatoista ja kas, ehdimme kotiin ennen kuin ukko ehti lähteä töihin. Kyllä, allergiakeskus on kertakaikkisen hyvä juttu!

Iltapäivällä tuunailin serkkulikan likan toisenkin sukan valmiiksi, auttelin prinsessaa ja junnua läksyissä ja tenavalauman ruokittuani lähdin kiikuttamaan prinsessaa jalkkisharkkoihin. Satoi kuin kaatamalla kun jätin tämän jäähallin pihaan mutta niin vain harkat oli vaikka hetken jo epäilinkin että perumisviesti ei vain ollut tullut perille puhelimeeni. Ja onneksi oli, jo autossa prinsessa sanoi että jos harkkoja ei ole niin hän itkee koko loppupäivän.

Olenhan muistanut mainita että vihaan jalkapalloa? Olenhan? Nyt ihmettelenkin miten voimakkaasti lapsi on imenyt isältään geenejä, ukkohan taas rakastaa jalkapalloa. Lapsi nukkuu maanantaina saamansa ihan ikioman jalkapallon kanssa. Menee harkkoihin täydellä innolla. Haaveilee maalivahdin toimesta. Osallistuu erittäin opinhaluisena kaikkeen mitä kentällä tapahtuu. Miten tuo ei ole saanut yhtä ainoaa geeniä äidiltään tässä kohtaa, kysyn mä vaan? *hahaa*

Eilinen iltakin meni jotenkin todella jouhevasti. Iltapalat sujui kerrankin ilman maailmansotaa tai riekkumisia, spede ilmoitti itse haluavansa nukkumaan hieman kasin jäljestä ja kas, alle kymmenen minuutin tämä oli jo umpiunessa omassa sängyssään. Ysiltä kaksi muutakin pienempää koikkelehti peteihinsä ja puoli kympin kanttiin me pidättelimme pojan 14v kanssa naurua olkkarissa. Junnu näet puhuu unissaan poikkeuksetta kympin kanttiin illalla, tällä kertaa se poikkeus oli vuorossa ja eihän tämän jutuille voinut kuin nauraa.

Kaiken kaikkiaan eilinen oli siis onnistunut päivä. Sanoisinko jopa todella onnistunut. Sitä onnistumista lisäsi sekin, että sisko kyseli aamusta josko tekisin tälle muuttosiivot ja osan -pakkailuista ihan rahakorvausta vastaan, hän kun inhoaa sitä touhua ja yötöiden vuoksi aikakin tuntuu olevan jotenkin kortilla. Toki minä sen voin tehdä, ihan mielellänikin jos tarkkoja ollaan. Uusi kämppä kun on kiva siivottava kun sen remppa valmistuu ja kämppä on tyhjänä.

Illalla aloittelin muuten vauvasukkien kutomista ja kuulkaa, tämä vaatii kyllä tuumailua mittasuhteiden osalta. Jotenkin malli ei miellyttänyt nyt alkuunkaan. Joudun siis tänään tuunailemaan toisilla mittasuhteilla ja oletankin että tuumailuni tulos tulee olemaan hyvä. Onpa nyt sitten kummitytölle ja prinsessalle kumpaisellekin vauvanukkejen sukkaparit testailujen tuloksena. Josta tulikin mieleeni, prinsessa on kyllästynyt leluihinsa ja ennen kaikkea leikkimiseen ja esitti näin ollen toiveen voitaisiinko ne lelut viedä pois hänen huoneestaan. Lupasin näin tehtävän siinä vaiheessa kun tämä siirtyy teinin huoneeseen.

Ja nyt, tämä akka siirtyy herättelytouhuihin. Onneksi on perjantai ja akalla kone tuupattuna täyteen virtaa jälleen kerran. Harmi että teini lähtee koulun kautta työhommiin koko viikonlopuksi, akalla olisi niin ollut leffateatterifiilis päällänsä jo eilen illalla ja tänään se olisi onnistunut paremmin kuin hyvin kun ukkokin on pekkasella tämän iltavuoroperjantain. Se Vesku, se odottaa edelleen irkkua katsomaan...

Pidemmittä puheitta, se on moro ja viettäkää oikein mukava perjantai ja niin, viikonloppukin ihan varoiksi. Ukosta kun ei koskaan tiedä mitä tämä saa päähänsä.