Jo aamu kertoi aika selkeää kieltään siitä että vauhdissa tulee riittämään. Minulle kun oli tullut siskolta viesti että soitan heti kun herään ja arvaahan sen, että moinen viesti sai ihmisen himppasen hätkähtämään. Siis apua, mitä nyt. No, ei onneksi mitään katastrofaalista, kunhan selvitteli erinäisiä talouspoliittisia juttuja. Aamubloggauksestakin tuli pikainen malli kun jotenkin se ajatus siinä meni ihan sekaisin, minun aamuuni kun ei millään muotoa sovi puhelut heti heräämisen jälkeen.

Prinsessa näytti herättyään paljon paremmalta kuin edellisenä aamuna, pääkin oli kokolailla normaalia kokoa eikä silmissä ollut juuri lainkaan enää turvotusta. Jes! Aamupalat, aamulääkkeet ja tadaa, lapset koulutielle. Speden kiikutin tarhalle vasta aamupala-ajan jälkeen, kiirekö tässä valmiissa maailmassa ainakaan vielä siihen aikaan. Kotiuduttuani se kiire sitten pamahtikin ihan tosissaan päälle.

Minä näet innostuin, saatuani speden sinne tarhaan, imuroimaan ja puunaamaan alakertaa. Into vain jatkui joten ryhdyin keittelemään raparperikiisseliä ja tulipa siinä samalla mieleen että ei se Ullantorttukaan huono idea olisi. Kurkistus kaappiin kertoi karua kieltään; tomusokeri oli loppu. Hätäkö siinä, raparperit jäi kattilaan porisemaan kun minä suuntasin pikana kaupalla käymään. Matkaan tarttui myös pakastemansikkapussi sillä mitäpä on raparperikiisseli ilman mansikoita? 

Ukon sisko pyörähti hakemaan kummitytölle mekkoa siinä leivonnan lomassa, höpöttelimme pikaisesti kotvan ja kas, yhdentoista kanttiin minulla oli pellillinen Ullantorttua leivottuna ja iso kulhollinen raparperikiisseliä keiteltynä. Suuntasinkin pihan puolelle ja kas, ei aikaakaan kun yllätin itseni karsimasta ruusupuskia "ihan vähän vaan". Meillähän ruusupuskat, ne iän kaiken vanhat jotka kaivoin vuosia sitten ylös ja siirsin, on istutettu kellariin meneviä rappuja ympäröimään. On muuten parempi suoja kuin kaide ikinä sillä tenavat kiertää piikikkäät puskat kaukaa.

Pakko todeta että viime vuonna väliin jäänyt leikkaaminen kostautui. Että ne puskat oli RUMIA. Siis sysirumia! Pitkät oksat sojotti kohti taivasta ja osassa ei ollut edes lehtisilmuja. Juhannusruusukin, siis se joka oli tasan tarkkaan kolme pientä risua jotka juurineen siirsin rappujen päätyyn, on kasvanut pari metriä leveäksi puskaksi. Ilmeisesti valittu paikka on kovin mieleinen, kitukasvuisuudesta ei puskan yhteydessä ole voinut puhua enää vuosiin.

Minä siis leikkasin himpan sieltä, täältä ja tuolta. Kirosin himpan sitä, tätä ja tuota ja etenkin käyttämääni hanskaa. Siis kyllä, hanskaa. Meillä kun joka aivaten ainoasta paksummasta työhanskasta, siis sellaisesta josta ne piikit ei pääse tuosta vaan läpi, kadonnut toinen pari ja arvatenkin se kadonnut on juuri oikean käden hanska. Vähemmästäkin sitä ihminen sisuuntuu, niinpä olinkin jälleen kerran, ennen kuin kunnolla huomasinkaan, autossa ja huristelin kohti paikallista rautakauppaa. Onhan se nyt merkillistä!

Koska reitti kulki speden tarhan ohi niin keksin siinä samalla hakea spedenkin kotiin. Pihahommissahan minä aioin olla joten lapsi menisi varsin passelisti mukana niissä. Kotona jatkoin hieman paremmin varustautuneena urakkaa ja kas, ihan puskahan siitä tuli. Risuja tosin alkoi olla aika järjetön läjä ympärillä mutta enpä minä niitä siinä tohinassa ehtinyt mihinkään kiikuttaa, välillä kun oli pakko siirtyä sisätiloihin touhuamaan ruokaa lapsille.

Ruoan päälle iski jokseenkin laiska olo. Ukkokin heräili kauneusuniltaan ja puuhasi lähtöä kauppaan, minä pyysin tätä tuomaan samalla bensaa josko vaikka sen ruohonleikkurin saisi kuin saisikin pois sieltä vajasta. Ukko teki työtä käskettyä, ihme kyllä, ja lisää ihmetystä oli luvassa kun tämä sai ruohonleikkurin kammettua ulos ja kokeili käynnistää sen. Toisin kuin aiempina vuosina tämä ei jäänyt nykimään narua määräänsä kauempaa vaan otti ja tyhjensi bensasäiliön ja täytti sen tuoreella bensalla ja tadaa, sehän toimi!

Ruohonleikkurin herättyä talviuniltaan minäkin sain kummasti uutta puhtia. Risut päätyi kärryyn ja sitä kautta saunan taakse eikä aikaakaan kun olin ruokkoamassa oleskelualueen nurmikkoa. Muun osan nurmikosta jätin ihan suosilla tälle päivälle mutta se oleskelualue muuttui varsin edustavan näköiseksi kun siinä kotvan huhkin, tosin se aiheutti, tietysti, sen että minun oli pakko ryhtyä nyppimään sammalleimujen seassa töröttäviä rikkaruohojakin pois. 

Ei liene ihme että illalla viisarien suoriuduttua seiskaan olin jokseenkin kuitti ja puhki. Lasten iltapalat ja akka lösähti nojatuoliin. Tulipa siinä istuessa tosin iloittua jo valmiiksi seuraavastakin päivästä, tänään kun aion saatella pihamaan kokolailla lopulliseen kuntoonsa. Hommaahan siinä edelleen on, oleskelualue kun on kuin hyttysen paska verrattuna muuhun nurmialueeseen mutta so what. Tuleepa ainakin kerralla kuntoon eikä tarvitse jatkuvalla syötöllä olla könöttämässä jossain päin pihamaata. 

Ja nyt luulen että siirryn toviksi aamu-uutisten pariin. Heräsin aivan turhan aikaisin, myöhemminkin olisi ehtinyt mutta samapa tuo kai. Huominen on vielä arvonnan alla, ainakaan vielä ei lastenhoito-osasto ole kuosiintunut joten jaa-a, saapa nähdä näinkö huomisesta tulee kotipäivä. Höh. Hauskaa torstaita silti ja se on moro!