Koko iltapäivän. Kaupitellut päänsärkyä, en ole huolinut. Onneksi minulla ei ole minkäänlaista taipumusta migreenin, ei ole ollut koskaan enkä usko että tällä ikää enää iskee. Toivottavasti ainakaan. Sattuipa lähisuvussa juuri, että miehen toisiksi nuorin sisko vietti yön ja aamupäivän sairaalassa tutkittavana sitkeästä päänsärystä. Oli käynyt jo useampaan kertaan terkkarissa, milloin omalla lääkärillä ja milloin ensiavussa. Joka käynnillä vastaus oli sama, niska-hartiaseutu täysin lukossa joten ei ihme että särkee.

Eilen oli sitten kärrätty sairaalan ensiapuun. Puolentoista viikon päänsärky katsottiin liian pitkäksi. Ymmärrän, jostain kumman syystä tuli vaan mieleen serkkutyttö, jolla ollut paha migreeni iät ja ajat. Viikonkin migreenikohtaukset silloin sairauden puhjettua oli ihan normaalia. Jos vaikka se miehen siskolla... Mitään en viitsinyt sanoa, tällä sakilla tai no, ei miehellä mutta muilla sisaruksilla, kun on se hassu tapa että kaikki mikä liittyy tähän siskoon on rinnastettavissa siihen, että prinsessan patjan alta löytyy herne. Katastrofi siis. No mikä, hyvähän se että tutkitaan.

Selkäydinpunktio nyt ainakin oli otettu tänään, ja mitä lie muita tutkimuksia tehty, ensimmäinen tiedote miehelle tuli puoli yhdeksältä aamulla. Seuraava tulikin kaupassa ollessamme, eli lie tunnin sisällä edellisestä. Ja seuraava heti yhdentoista jäljestä. Tiedän, miehelläni on ärsyttävä tapa olla osallistumatta näihin sisarusten "hysteriahetkiin", tottahan silloin on joukolla soiteltava, viestittävä jne.

Jossain vaiheessa miehelle tuli numerokin johon voi soittaa jos haluaa puhua sairaalassa olevan siskonsa kanssa... Ei tuo soittanut. Yllätys. Anoppi taisi olla se joka soitti ennen puolta päivää, onneksi tuo osaa olla nykyään näissä jutuissa suhteellisen cool. Hieman ennen miehen töihinlähtöä tuli viimeinen viesti. Sisko kotiutettu, migreenikohtaus. No niin. Ja sillä perusteella piti aamulla koettaa hälyttää kansalliskaartia...

Oli miten oli, päänsärky on jollain kumman sitkeydellä pysynyt taka-alalla, mitä nyt kovapäiset pojat etenkin 12v saa välillä otsasuonet pullistelemaan. Jos sanot pojalle, että kello puoli kahdeksan illalla meille ei kokoonnu poikaporukka katselemaan canalilta jääkiekkoa, mikä siinä on niin vaikea ymmärtää? Missä kohtaa puhe on liian vaikeaa ymmärtää?

Kaikesta tästäkin huolimatta, reippaana äitinä, maattuani siis kaksi tuntia sängyssä televisiota tuijottamassa viimeisenkin hoidokin lähdettyä, nousin ja tartuin puurokauhan varteen. Keitin iltapalaksi 4viljan puuroa, joka maistuu junnua lukuunottamatta kaikille lapsille. Paitsi teini ei ehdi syömään. Teinillä on kiire. Poikaystävä on sen huoneessa... *heh*