Hyi hyi ja HYI! Hävetä pitäisi tällaisen vahingoniloisen kotkan sanon mä! Mutta kun ei voi. Naurua pukkaa väkisinkin. Mielessä hykerryttää. Tekisi mieli taputtaa ja hieman vaikka hilpeään tyyliin hyppelehtiä silkasta vahingonilosta. Minkä sille mahtaa vahingonilo se taitaa olla se aidoin ilo monesti. No, kun kävi siis näin.

Se synttärireissu kun meni mönkään. Ja kenkutti ihan vietävästi. Ja vieläkin se jotenkin kaivertaa ja nakertaa tuolla joka kerta kun anopin kanssa sanasen olen vaihtanut tällä viikolla. Ei sille mitään voi, hämäähän se, että sitä yhtä kertaa se ei onnistunut. Ja niiiiin, olisin ymmärtänyt ettei onnistunut eikä olisi niin harmittanut edes alkuunkaan JOS spede olisi tosiaan ollut kipeä kipeä, mutta kun eihän tuo ollut. Silkkaa naurua ja syömistä ja vaikka mitä, niitä yksiä onnettomia ripuleita lukuunottamatta jotka juuri sinne anopille vietyä päästi. Komeasti tuo olisi anopilla sen yön mennyt, ihmisellä sentään itselläänkin ollut vino pino tenavia. Ja kun kuitenkin, no, olettehan te lukeneet minun ja anopin väleistä mitkä ne on.

Huomenna ollaan sitten starttaamassa. Anoppi starttaa tänään. Tytärtensä kanssa. Laivalle. Kummallista sinänsä, että anoppikin on ollut tooodella sairas siitä viime lauantaiaamusta asti, miten se nyt niin tokenikin keskiviikon tietämillä, että komeasti sinne laivalle niiden tytärten kanssa pystyy lähtemään. Ja siitä se ajatus sitten lähtikin. Tai no ei, vaan se vahingonilo. Siitä kun anoppi aamulla soitti. Ja kirosi. Silmät punaiset kuin särjellä. Aivan julmettu silmätulehdus. Aivan kamala. Ei varmaan laivalla tarjoilla ilman että silmiä ihmetellään ja mietitään, onko tuo ottanut noin paljon pohjia. *kjähähähää*

Ja vahingonilo ei kun lisääntyy vaan. Yksi tytär oksentaa. Ihan nonstoppina. Toinen ripuloi. Nonstoppina. Kolmannella on kurkku aivan sairaan kipeä. Ja merelle on luvattu tuikeaa myrskyä. Kyllä se kuulkaa niin on, että irkku tarvitsisi ruotamaa. Keppiä. Risua ja remmiä. Kun niin tyrskityttää ajatus punasilmäisestä anopista, tyttäristä jotka oksentaa ja ripuloi julmetussa merenkäynnissä ja siitä yhdestä tyttärestä, joka kurkkukipuun kiskoo rommitotin rommitotin perään niin että luultavasti sinne vessaan on vielä hieman enemmän tunkua.

Kamala irkku. Onneksi jalkapuut on pois muodista, siihen virittäisitte muuten. Se on moro, menen nyt hykertelemään pyykkikoneen ääreen.