Jos eilen olin korviani myöten täynnä meuhkaamista uusiutuvista luonnonvaroista ja kuluttajien vastuusta niiden suhteen, tänään olen kurkkuani myöten täynnä lasten hoitokeskusteluja. Okei, myönnän toki itsekin, että olen aina nyökytellyt ja komppaillut parhaani mukaan mm serkkuani, jonka kultainen nyöri lapsensa kanssa on ollut lapsen tarpeet. Samaa olen toki tehnyt muidenkin sukulaisten kohdalla, lähinnä koskien selitystä siitä, kuinka 1,5v lapsi on ollut PAKKO laittaa tarhaan. Tälle kun vain sopii niiiiiiiiiiiin paljon paremmin ohjattu päivärytmi, ohjattu leikki, ohjattu toiminta ja vaikka mitä vastaavaa, sanonko suoraan, PASKAA!

Anteeksi nyt vain. Luultavasti saan miljoonat vihat niskaani tällä postauksella, mutta en usko että yhdellekään parivuotiaalle tai sen alle olevalle nassikalle, on tarhatädit parempia hoitajia kuin omat vanhemmat. Aika moni tuttavapiirini äiti vain perustelee lapsen hoitoon vuoden iässä vientiä sillä. Että kun meidän Viivi, 1,5v, viihtyy paljon paremmin tarhassa kuin kotona. Kotona tuo turhautuu. Heittelee tavaroita. Räkii ruokaa. Ei suostu kunnolla päiväunille. Helvetti soikoon, Viivi 1,5v on luultavasti tullut siihen uhmaikään! Tietenkään Viivi 1,5v ei ainakaan aluksi tarhassa räi ruokaa. Nakkele tavaroita. Ei tietenkään, lapset, jo hyvinkin pienet, ovat hiton vieraskoreita. Äidille ja isällehän sitä luontoa näytetään. Näiden kanssa matsataan. Näille kiukutaan. Ei sille tarhantädille kuin joskus harvoin.

Ihan psykologian perusoppaidenkin mukaan lapsi kiukuttelee niille ihmisille, jotka kokee itse luotettaviksi. Oma äiti ja isä on varmasti ne maailman luotettavimmat ihmiset jokaisen pikkunassikan elämässä. Ainakin noin yleensä ottaen. Tästäkin jyrkkyydestäni huolimatta olen toki sitä mieltä, että on ihan oikeasti perheitä, joissa lapselle on parasta se, että tämä pääsee tarhaan päivittäin. Osassa näistä tapauksista lienee pääasiassa kyseessä psyykkiseen hyvinvointiin liittyvät ongelmat.

Lisäksi se, jos vanhemmat toteavat ihan suoraan, että kumpikaan ei vain jaksa olla pelkästään lapsen kanssa, sekin on ihan yes ja ymmärrettävää. Että äiti siinä kuin isäkin kaipaa aikuiskontakteja, eikä halua elää vuositolkulla pelkästään lapsi-vaippa-nokkamuki-hiekkalaatikkoelämää. Edelleen pidän ihan ok syynä sitä, että myös toisen vanhemman on PAKKO lähteä tienaamaan leveämpää leipää ja lapsi on vietävä hoitoon. Ihan hyviä syitä ja kunnioitan ihmisiä, jotka jonkin näistä ovat valmiita ääneen toteamaan.

Mutta ei, EN todellakaan hyväksy sitä, että vanhemmat, jotka yksinkertaisesti eivät JAKSA kuunnella uhmaikään tulleen piltin kiukkuamista, perustelevat nassikan hoitoon viemistä sillä että se on lapselle mieluisampaa. Sitä se ei varmasti ole. Yksikään pikkunassikka ei nauti kenestäkään yhtä paljon kuin omista vanhemmistaan. Ei mistään paikoista enempää kuin omasta kodistaan. Josta päästään siihen toiseen juttuun jota en tajua.

Kerhot. Siis nämä, joihin vanhemmat raijaa 3-6kk vanhan vauvansa. Saamaan kontakteja. Virikkeitä. Ei helvetti. Rehellisesti, vauvalle koko elämä on seikkailu. Virike. Aina tuonne parin-kolmen vuoden ikään. Ei tämä kaipaa siihen mitään ekstrakoukeroita. Lisäihmisiä. Vaihtuvia ympäristöjä. Toki ymmärrän homman täysin kunhan siitä puhutaan oikealla nimellä. Äidit ja isät kaipaavat vaihtelua. Ymmärrän ja juttu on ok, mutta minkä helketin takia sekin pitää laittaa VAUVAN TARPEIDEN piikkiin? Lisäksi minä nyökyttelen ymmärtäväisesti infektiolääkärin kommentille, jonka mukaan nykyaikana vauvat sairastavat paljon enemmän kuin ennen jo siksikin, että vauvat liikkuu. On vauvauintia, vauvamuskaria ja vaikka mitä vauvapiiriä joissa virukset liikkuu vinhaa vauhtia. Ennen vauvat pidettiin usein kotosalla tuonne puolen vuoden-vuoden ikään tuosta vaan.

Kuten huomaatte, loma on saanut taas ajatukset luistamaan. Ja anteeksi kaikille joita tämä postaus loukkasi, mutta tätä mieltä minä olen. Äiti/isä, koti ja lähipiiri on vauvan suurin seikkailu. Ei siihen seikkailuun kaivata kuin uusi ja outo kapine, harvemmin tavattu ihminen, uusi tuntemus tai ääni. Vähän samaan tapaan kuin ryömimään oppineen speden suurin jännitys ja kauhistus on vessassa huriseva pyykkikone. Edestätäytettävä. Jonka rummun liikkeestä on pakko itkeä joka kerta. Ja silti, joka kerta jos vessan ovi on raollaan ja hurina kuuluu, sinne on pakko kurkata. Ja itkeä.