Niin, piti siis jo aamusella hämmästellä, kummastella ja pyöritellä silmiä, noin kuvainnollisesti ja tämä liittyen junnun koulunkäyntiin. Junnuhan onnistui tietysti hankkimaan aimo lenssun hiihtoloman aikoihin ja tuolloin, paitsi että tuplasin lääkkeet, otin käyttöön myös kaikki lisälääkkeet eli singulairit ja zyxalit. Tämä siitäkin huolimatta, että luokanvalvojan nimenomainen toive oli että poika kävisi koulupsykologin kartotuksessa lääkitsemättömänä jolloin nähtäisiin millainen tuo on normaalisti. Taisin sitä täälläkin ihmetellä, jos nyt ei ihan muisti pätki, junnu kun ei ole, kuten luultavasti kukaan muukaan kroonisesti sairas, normaali oma itsensä ilman että lääkitys on kohdillaan. Hitto, sellaisen paidanhan minä hankin pojalle muuten, osuu kuin nyrkki silmään sano!

Edelleen vetoan mahdollisesti pätkivään muistiini ja totean että muistikuvani väittää kivenkovaan että alkuperäinen suunnitelma oli että junnu sinne kartoitukseen siinä hiihtoloman tienoilla ja helmi-maaliskuulla, riippuen siitä kuinka pian se koulupsykologi ehtii pojan ottaa käsittelyyn, pidämme palaveria siitä miten junnun koulua jatketaan syksyllä. Vaihtoehdothan oli pienluokka ykkönen kerraten, pienluokka kakkosta käyden ja kenties sitten kesken vuoden siirto sinne kotiluokkaan eli normiryhmään, tai iso luokka eli se normiryhmä aka kotiluokka.

Vaan kas, nythän on huhtikuu ja hitsiläinen, tämäkin on kohta jo puolessa. Eli mitäs? Täh? Itse olen kotosalla huomannut kaiken lisätyn lääkityksen rauhoittaneen poikaa ja parantaneen onnettomaksi painuneen keskittymiskyvyn normaalin eläväisen pojan keskittymiskyvyksi, vertauskohtana käytän luonnollisestikin poikaa 15v joka on luonteeltaan hyvinkin samanlainen kuin junnu eli eläväinen, sosiaalinen ja kaukana ujosta piimästä. Niin, jos aivot ei saa riittävästi happea niin eihän siellä kaikki toimi kuten pitäisi, tästä lienee luokanvalvojakin ollut samaa mieltä vaikka toivoikin pojan menevän kartoitukseen lääkkeettömänä versiona.

Tähän huhtikuun toteamiseen liittyen olen pitkin viikkoa ollut aikeissa laitella opelle viestiä että mitä mitä mitä, meillä itsellämme kun on ollut tämä kanta selvä jo jonkin aikaa. Luokanvalvojan palaverissa parhaaksi ratkaisuksi kokema ja painottama ajatus siitä että junnu tuplaisi ykkösen, oli meistä suorastaan päätön. Lapsi joka oppi lukemaan suitsait sukkelaan kun alkuun pääsi, lapsi joka osaa laskea näemmä yhtä hyvin kuin siellä normiluokalla oleva serkkutyttönsäkin puhumattakaan naapurin normiluokkalaisesta pojasta ja poika jonka yleistiedot suunnilleen aiheesta kun aiheesta vastaa enemmänkin paljon isompien lasten yleistietoja, tuplaisi ekan.

Lisäksi tämä samainen poika on tuonut koko kevään pelkkiä täysiä pisteitä kaikista kirjoitus"kokeista" eli jaa-a. Josko tuo sitten sen ekan uusiksi. Sen luokan jolla opetellaan peruslukutaito ja -laskutaito. Ei kuulostanut kovin hyvältä. Ei etenkään kun ukko tokaisi heti että no sen tietää sitten miten siinä käy, pojan kouluinto painuu täysin miinukselle ja tätä ei tule kiinnostamaan enää koko touhu jatkossa. Toki minäkin sen tajusin samassa kun ukko siitä sanoi, olin vain itse ajatellut koko tuplaamisajatusta hieman eri kantilta eli lähinnä siltä että miten ihmeessä minä sen selitän pojalle itselleen mikä meni vikaan ekaa painellessa.

Tänään aamulla laittelin ihan suosilla sähköpostia luokanvalvojalle asian tiimoilta kun mitään ei ole kuulunut. Puolen päivän jälkeen oli vastauskin ilmestynyt sähköpostiin ja samansuuntaisia ajatuksia oli tainnut koulun päässä herätä, kas kun junnu menee nyt sitten ensi viikolla kahdeksi päiväksi sinne kotiluokkaansa tutustumaan. Opekin myönsi että poika on hienoisesti rauhoittunut siitä mitä oli talvella ja syksyllä mutta edelleen tuo tarvitsee joissain määrin aikuisen tukea luokassa. Niin tuota noin...

Eikö kaikki ekaluokkalaiset tarvitse joissain määrin aikuisen tukea luokassa? Ei kai se nyt niin erikoista ole että junnu sitä tarvitsee? Junnu sentään kulkee ihan ominpäin sekä kouluun että kotiin sieltä, ei nosta tavallista kummoisempaa äläkkää siitä että kouluun on joka päivä mentävä eikä edes siitä että ne hiivatun läksytkin on tehtävä joka julmetun päivä. Tämän kotiluokassa kun on myös yksi lapsonen joka saatetaan joka päivä kouluun ja haetaan kotiin lähes päivittäin ja joka saattaa itkeä äitinsä jalassa kiinni roikkuen jopa vartin aamuisin koulun pihassa. Ja ei, kyseistä lasta ei kiusata koulussa, vaan tällä on siellä paljon kavereita ja ei, tässäkään lapsosessa ei ole mitään sen kummoisempaa vikaa, ei vaikka tämäkin sitä tukea tarvitsee sekä luokassa että sen ulkopuolella.

Palaveeraamme luokanvalvojan kanssa uudemman kerran nyt sitten tämän kotiluokkaan tutustumiskeikan jälkeen jolloin ilmeisesti tiedetään jo paremmin ensi syksyn kuvioista. Olettaisin, että luokanvalvoja siinä missä koulupsykologikin on todenneet sen minkä ah niin moni muukin vanhempi, vilkkautta ei hoideta tuplailemalla luokkia, tai muuten lähes puolet kouluikäisistä pojista tuplaisi niitä luokkia pitkään ja hartaasti. Nih!

Tässä samassa yhteydessä joudun toteamaan olleeni kurjaakin kurjempi ja hitaampaakin hitaampi äiti, enkä ole vieläkään saanut vietyä prinsessaa korvajynssäysoperaatioon. Jotenkin aikataulut on olleet niin hanurillaan ja jo se, että kyseiseen toimenpiteeseen pitää varata runsaasti (1-2 tuntia) aikaa koska se tehdään aluevastaanoton aikuissairaanhoitoajan puitteissa, ts pelkkään vuoron odotteluun saattaa upota se tunti-puolitoista, puhumattakaan siitä, että tämä kyseinen sairaanhoitoaika on aamukympin ja päiväyhden välillä eli prinsessalle tulee taas poissaoloa koulusta niin myönnän, ei ole ihan päällimäisenä ollut nyt listalla.

Silmälääkäri sen sijaan on varattuna ja se on sitten ensi viikolla, lievää ketutusta aiheuttaa jo valmiiksi lähes satavarma tieto siitä että prinsessa tulee saamaan silmälasit jotka siis toki maksaa taas sen ihan kivan summan ja kun siihen perään lätkäistään viikko tuon ajan jälkeen oleva junnun silmäpoli ja mahdollinen lasien uusinta vahvuuksien muuttuessa niin hurraa! Melkein tekisi mieli perua tässä ja nyt ensi viikoksi suunniteltu rentoutumisilta mansen suunnassa, kas kun rahaahan siihenkin menee ja kas kun ukolla on se talviloma ja kas kun tämä lienee nyt ukolle ihan ykkösjuttu johtuen jo siitäkin että tämä oli itse reissussa siellä Tallinnassa ja näinhän tämä on aina mennyt että kun hän jotain niin sitten hän järkkää nopeaan tahtiin myös jotain joka ikäänkuin vaimollekin jotain.

Äsh, tylsä aihe, ihan yhtä tylsä kuin se, että olen koettanut metsästää käytettyä 24" siistikuntoista ja mielellään jopa vielä nättiäkin polkupyörää prinsessalle ja todennäköisesti tulos tulee olemaan se, että ukko läväyttää itsensä markettiin ja ostaa tälle pyörän uutena joka taas on minusta ihan yhtä älytöntä kuin suunnilleen kenestä tahansa muustakin. Pyörähän tuskin tulee vanhenemaan prinsessan käytössä paria vuotta kauempaa, kas kun se kasvutahti. Mahdoton. Eli lisää euroja euroja euroja. Että raha on hanurista sanon mä.

Vaan asiasta sammakkoon, sain kuin sainkin leivottua "miniäkokelaan" synttärikakkarat eli Ullantorttua ja Kyökkipiika Katin jogurttikakkua. Lievää mietintää aiheuttaa kakkujen kuskaaminen synttäripaikkaan, kas kun niitä nyt ei varsinaisesti ole järjestäjien toimesta sinne tilailtu. Pyytäjänä oli näet poika 15v ja tyttö itse, tämä kun tulee tätä nykyä ovesta tyyliin "oletko sä nyt leiponut mitään hyvää". Varsinainen pullamagneetti olen mä. Olisin leiponut vielä toisenkin Ullantortun noin ikään kuin omaa porukkaa ajatellen mutta kas, tomusokeria ei jäänyt riittävästi. Tsai.

Tämä tästä ja tämän kestävyydestä, siirryn uudemman kerran tuonne jonnekin tekemään jotain ja toivotan edelleen mukavia perjantain jatkoja, se on moro!