Voi kuinka minä nautinkaan näistä aamuista kun aurinko paistaa ja päivästä on tulossa lämmin. Ihanaa! Eilinen auringonpaiste ajoi minut ja speden ulkosalle heti ysin jäljestä ja koko päivä siellä tuli oltua tunnin sisäsiestaa lukuunottamatta. Tuohon siestaan sisällytimme ruokailun ja Tie Avonleaan-sarjan katselun, tosin tämän kertainen jakso meni minulta hieman ohi. Käytin näet osan ajasta soittamalla tädilleni, sille läheisimmälle jonka puoleen minä käännyn aina silloin jos ja kun tunnen tarvetta kysyä jotain äitiini ja isääni liittyvää.

Niin, en ole tainnut huomata edes mainita kuinka muutama viikko takaperin sain vinon pinon papereita postitse ja aikani papereita tutkailtuani totesin, että ilmeisesti isäni isän veljentytär on kuollut ja tämä on testamentannut kaiken omaisuutensa ihmiselle jonka nimi ei sanonut minulle mitään. Koska isän isän lapsista kaksi on hengissä eli tätini ja setäni ja se kolmas, eli isäni, on kuollut, olen minä ikäänkuin isän asemassa näissä jutuissa isäni ainoana rintaperillisenä.

Tuolloin niihin papereihin piti vain kirjoitella nimi alle ja lähettää ne takaisin perunkirjoitusta varten, osoituksena siitä että kukaan ei salakavalasti koeta piilotella sitä asiaa että kyseinen henkilö on kuollut ja että tämä on tosiaan tehnyt testamentin jonka nojalla kaikki tämän omaisuus siirtyy sille henkilölle jonka nimi ei sanonut minulle yhtään mitään. Olin kahdenvaiheilla tuolloin josko soittaisin tädilleni ja kysyisin tältä mutta päätin olla soittamatta, samapa tuo minulle kuka kyseinen ihminen on.

Ja nyt en voi olla paljastamatta teille suurta uutista jonka postipaavo kiikutti minulle eilen paperinivaskan muodossa. Minä olen juuri saamaisillani perintöä! Kyllä! Ajatelkaapa, perijättäreksi voisin itseäni kutsua niin tahtoessani. Eikö olekin hienoa? Ja johtuen tästä huomiosta sitä paperinivaskaa selaillessani soitin sitten tädillekin joka toki tiesi kyseisen ihmisen, yllätys, mutta ei sen paremmin syitä miksi juuri tämän kyseisen henkilön hyväksi on testamentti tehty, mitään sukua kun tämä perittävä ja perijä ei ole.

Mutta tokihan teitä kiinnostaa paljon enemmän nyt se minun perintöni, joka siis muokkaa minusta hetkessä lähes aatelisiin verrattavan perijättären. Kyllä, rahaa on luvassa. Tililleni on ihan hilkulla kilahtaa 33 euroa, mitäs siihen sanotte? Minusta tämä on jokseenkin koomista, jos näin voi sanoa. Paitsi että perunkirjoitusten vuoksi niitä hoitanut ihminen joutui jäljittämään vinon pinon ihmisiä, ruinaamaan näiltä allekirjoitukset papereihin ja tarkistamaan että kaikki mahdolliset liput ja laput on kuosissa, joutuu nyt vuorostaan hän joka varsinaisesti perii, ruinaamaan taas nimet koko siltä vinolta pinolta ihmisiä ja miksi? Saadakseen hoitaa yhdelle jos toisellekin pienen summan rahaa tilille, tuo minun perintöosuutenihan on kolmasosa sadasta eurosta josta yksi osa siirtyy sedälleni ja yksi tädilleni.

Koska summa on kieltämättä jokseenkin huvittava niin väkisinkin jäin miettimään miksi tämä varsinainen perijä edes lähtee omasta ehdotuksestaan jakamaan siitä perinnöstä mitään kenellekään, ei se perintö nyt niin kummoinen ollut mitä tämä tulee perunkirjan mukaan saamaan. Nyt hän joutuu näkemään aikamoisen vaivan siinä että saa jakaa tietyn summan tasan perittävän sisarusten kanssa, koska osa niistä sisaruksista on kuollut ja näin ollen se osuus siirtyy sisarusten lapsille ja kuten ainakin isäni kohdalta, sisarusten lastenlapsille. Ehkä hän on sitten vain jotenkin kivakiva tai sitten hän, niin, en tiedä mitä.

Ja takaisin eilisen touhuihin. Aamupäivällä aloittamani nurmikonleikkuuoperaatio jatkui vielä siestankin jälkeen, voisi luulla että meillä on vähintään jalkkiskentällinen nurmikkoa sillä sen ensimmäisen intensiivisen puolentoistatunnin ajelun jälkeen oli vasta puolet nurmikosta leikattuna. Kas kun a. ruoho oli pitkää ja b. ruoho oli märkää. Näin ollen minä jouduin ajelemaan sitä ensin suuntaan a ja peruuttamaan leikkurin kanssa sitä ajelemaani uraa myöten takaisin lähtöpisteeseen ja jatkamaan tällä taktiikalla koko nurmikon läpi.

Lisäksi jouduin ajamaan ristikkäin suuntaan b koska tosiaan, se nurmikko oli märkää ja leikkuri on ihan oikeasti paska paska paska joka jättää huolellisellakin ajolla sen nurmikon kokolailla kymmensenttiseksi. Jokainen voi mielessään tuumailla miltä näyttää nurmikko joka on kymmensenttinen ja sinne sekaan nousee pitkiä haivenia jotka ovat vain laonneet leikkurin alta sitä kymmensenttistä ajojälkeä tavoitellessa. Niinpä, törkeä!

Nurmikon kynittyäni siirryin kynimään kukkapenkkejä ja ei kannata kysyä missä kohtaa se iso pyörä nyt liiraa, mutta hitsiläinen, kukkapenkit kynittyäni huomasin kyniväni pihassa kohtia joille en normaalisti suo halveksuvaa katsetta kummoisempaa huomiota ja illalla olinkin kynimässä jo rikkaruohoja talon seinustoilta. Rehellisesti voin todeta että piha näyttää paremmalta kuin vuosiin eilisen ison pyörän liirauksen jäljiltä ja akka ei kykene suunnilleen muuhun kuin jässähtelemään keittiön ikkunan ääreen tuijottelemaan ikkunasta näkyvää kukkapenkkiä, niin siisti ja kaunis se on. Hitsi!

Kaiken sen pihan puleeraamisen seassa onnistuin myös saamaan puolislaagin, kas kun poika 15v. Miten ihmeessä on mahdollista, että poika ja tämän paras kaveri, se varalapsemme, saavat sählinkiä aikaan jopa silloin kun toinen seilaa laivalla kohti naapurimaata? Kysyn mä vaan? Poika 15v kotiutui näet koulusta kaverinsa skootterilla. Johon oli saanut avaimet edellisenä iltana varalapselta, kas kun pojan oma skootterihan on edelleen laittelun alla ja toisaalta taas, kaverin skootteri olisi seissyt heidän pihassaan turhanpanttina odottamassa reissussa juhannukseen asti pyörivää kaveria.

Luonnollisestikaan nämä säätöihmeet ei olleet kysyneet lupaa tähän kyseiseen touhuunsa sen enempää minulta kuin kaverin vanhemmiltakaan. Tietystikään he eivät olleet myöskään suoneet pienintäkään ajatusta sille että mitäs jos poliisit pysäyttää pojan ja rekkarissa seisoo kaverin isän nimi, varastetuksihan poliisit silloin mopoa luulevat. Ja mitäs jos sattuu jotain, kukas sen maksaa? Ja kuka hoitelee asiat vakuutusyhtiön kanssa jos näin käy?

Ei siinä auttanut kuin koettaa naamiksen kautta tavoittaa kaverin vanhempia kun olin ensin napannut avaimet pojalta. Illansuussa kaverin isä sitten piipahti naamiksessa vaihtamassa muutaman sanasen ja joopa joo, pitkällisen harkinnan ja kaverin kanssa suorittamansa keskustelun tuloksena kaverin isä oli päätynyt siihen että poika 15v saa ajella skootterilla tämän ajan kunhan laittelee sen jonkun osan kuosiin kuten poika 15v ja tämän kaveri olivat sopineet. Minä en silti kovin paljon ajatuksesta, valitettavasti, pidä mutta jokseenkin yliannostuksen riiheämisestä ja vääntämisestä saaneena en jaksanut alkaa pojan 15v kanssa asiasta vääntää vaan poika lähti kuin lähtikin skootterilla siskolleni iltasella lapsenhoitotouhuihin.

Samoihin aikoihin kun poika 15v sinne siskolleni lähti olin syöttelemässä spedelle iltapalaa sisätiloissa junnun ja prinsessan pomppiessa trampalla ulkona. Eikä aikaakaan kun poika 13v juoksi sisälle kertoakseen kuinka prinsessa oli tuuppinut junnua pitkin trampan turvaverkkoja ja rautaputkia jotka niiden takana on ja kuinka junnu oli tästä sisuuntunut ja pamauttanut prinsessaa nyrkillä nenään niin että veri lensi.

Ja kyllä se tosiaan lensikin, prinsessa oli yltäpäältä veressä samoin kuin tramppakin. Jumankekka että teki kuulkaa mieli siinä kohtaa ottaa ja pyöräyttää junnua niskavilloista. Niskavilloista pyöräyttelyn sijaan komensin tämän siivoamaan paitsi sen trampan myös sen tuolin jonka avulla spede kiipeää trampalle ja sen jälkeen istumaan keittiöön äänettömänä kuin hiiri. Prinsessan kiikutin suihkuun nenävuodon tyrehdyttyä. Junnulle ilmoitin että jos vielä kerran näen tämän lyövän, ihan sama ketä ja missä, tai kuulen tämän lyöneen, niin se on samalla hetkellä kaksi viikkoa kotiarestia ja yhtä ainokaista euroa ei koko kesän aikana tule mihinkään jäätelöihin, nameihin tai iloihin. Että mä sanon...

Kuten huomaatte, eilen on ollut kovin erinäistä tapahtumaa pitkin poikin tonttiamme. Telkkariasentajasta ei oma-aloitteisesti ole kuulunut torstain jälkeen pihaustakaan joten ukko otti ja soitti tälle eilen. Tämä oli saanut hinnan jota oli odotellut ja totesi ukolle puhelimessa että televisioa ei kannata lähteä korjaamaan ja hän laittelee iltapäivällä sen hinta-arvion ukon sähköpostiin että saamme asiaa eteenpäin. Arvatkaapa tuliko sitä hinta-arvioa iltapäivällä? No ei tietenkään.

Ukko soitti uudemman kerran tälle neljän kanttiin kysyäkseen moneltako se iltapäivä mahtaa olla, ukko olisi näet asemissa lähteäkseen vakuutusyhtiöön ja vastaukseksi tämä sai toteamuksen jonka mukaan asentaja oli jossain liikenteessä juuri sillä hetkellä mutta laittaa heti iltasella koneen äärelle päästyään sen arvion matkaan eli näin ollen tänään pääsisi kiikuttamaan niitä papereita vakuutusyhtiöön. No, arvatkaapa nyt tuliko se arvio illalla ukon sähköpostiin? Ei.

Sanoisinko että ukko on lievästi kettuuntunut tähän asentajaan eikä ukko ole edes ainoa. Minuakin näet hieman repii se, että asentaja oli saanut sen hinnan ilmeisesti maanantaina mutta ei laittanut, sanomisistaan huolimatta, tikkuakaan ristiin saattaakseen asian meidän tietoomme. Minua risoo myös se, että tämä totesi aamupäivällä ukolle laittavansa puolen päivän jälkeen iltapäivästä arvioa sähköpostiin eikä tämä saanut sitäkään aikaiseksi vaan siirsi sen iltaan kun asiaa uudelleen tiedusteltiin. Eikä sitä illallakaan näkynyt. Selvä pyy, tätä asentajaa me emme tule suosittelemaan kenellekään.

Vaan nyt, luulenpa että minun on pakko siirtyä toimimaan, kas kun kello lähentelee seiskaa ja näin ollen täällä pitää aivan näillä näppäimin ryhtyä herättelytoimiin. Loppuun totean että peukaloni ei siedä ruohonleikkurin tärinää eikä mahdollisesti sitä rikkaruohojen kitkemistäkään, tuskin myöskään virkkausta eli kyllä, nyt se on taas superkipeä ja turvoksissa mutta hälläväliä, aion testata tiukasti äitini aikoinaan lausumaa ikiaikaista oppia jonka mukaan kipu menee sillä millä on tullutkin. Eli kotihommia ja virkkausta päivän ohjelmistossa.

Se on moro ja viettäkää erittäin mukava keskiviikko!