Sitä ne kuulkaa on jos ihminen, joka ei normaalisti saa kuin pakottamalla itsensä nukkumaan kuuteen, herää vasta puoli seiska. Merkillistä! Olen todellakin nukkunut ja hyvin, sikeästi, rauhallisesti ja pitkään. Ja koska mitään ei voi tapahtua, ei edes omaa pitempään nukkumista, ilman että siihen on pakko olla joku syy niin sitähän siinä tuli heti mietittyä aamusauhulla ollessa että miten ihmeessä minä näin nyt nukuin...

Luultavasti syy on paitsi siinä, että univelkaa ehti kasaantua taas speden sairastellessa, myös siinä, että riehuin apinanraivolla eilisen päivän. Syy on tosin niin tylsä, että ennemmin tahdon uskoa vaihtoehto kakkoseen. Kakkonen kun on puolestaan se, että tämä viikko on mennyt omituisessa harmoniassa miehen kanssa.

Olemme jo iät ja ajat nukkuneet tiukasti omilla puolillamme sänkyä. Emme suinkaan siksi, että meillä olisi erimielisyyksiä tai olisimme kyllästyneet toisiimme, syy on paljon arkipäiväisempi eli nukkuessa on mukava kääntyillä ja pyöriä omalla alueellaan ja kylki kyljessä nukkuessa tulee kuumakin. Mutta tällä viikolla. Olen kolmena iltana nukahtanut miehen kainaloon töllötintä tuijottaen. Ja meillä se töllöttimen tuijottaminenkin on suoritettu omalla alueella omassa viileydessä.

Eilen illalla mies jopa totesi ennen sänkyyn menoa että hei, siellä tulee meidän ohjelmia oikein urakalla. Tämä oli tarkoitettu leikillisenä puolipiikkinä minulle, meillä kun mies rutisee aina sarjoista joita tulee uusintoina ja minä taas saatan katsella niitä mennen tullen. CSItä on tullut tuijoteltua monena iltana, tällä hetkellä tuo tuntuu tulevan järjettömän monena iltana uusintana.

Parina ehtoona mieskin on nyt niitä uusintoja tuijotellut sängyssä, ja vieläpä huokailematta. Ja se jos joku on merkillistä! Eilistä jaksoa mies ei ollut kumma kyllä nähnyt aiemmin, minä sen sijaan olin ja nukahdinkin jo ekalla mainoskatkolla siihen miehen kainaloon. En minä siinä kainalossa koko yötä nuku, siinä todellakin tulee kuuma vaan havahduin jälleen hetken kuluttua siihen kuumuuteen ja siirryin pienen matkan päähän tyynyineni jättäen jalan miehen jalan päälle.

Sen verran yöllä havahduin hereille että mies veti unissaan minut kainaloonsa takaisin. Kello taisi olla tuolloin jo lähellä miehen herätysaikaa ja havahduinkin uudemman kerran miehen asetellessa tyynyä pääni alle kellonsa soitua. Ja kyllä, minä tahdon ehdottomasti uskoa että syy näihin pidentyneisiin ja todella rauhallisiin uniin on siinä kainalonukkumisessa! Sittenkin, että tiedän univelan olevan todennäköisempi syy.

Muutenkin tuntuu, että parisuhde on löytänyt jonkun uuden yhteisen jyvän. Vaikka meillä on ollut periaatteessa aina hyvä olla yhdessä niin nyt on jo pidemmän aikaa tuntunut kuin olisimme löytäneet tasapainon tai kimppajutun tai jonkun, aivan kuin suhde olisi jotenkin muuttunut vahvemmaksi. En oikein osaa edes selittää mitä se on. Toki meillä on erimielisyyksiä, välillä pinna tiukalla ja rähinää ilmassa mutta jotenkin ne riidatkaan ei ole niin repiviä kuin aiemmin.

Olemmeko astuneet seesteiseen aikaan? En tiedä. Vai tekeekö vain yksinkertaisesti se, että vietämme ajoittain sitä aika ihan kaksin, muutoksen? En tiedä sitäkään. Jos oikein tarkasti mietin niin tämä muutos, suhteen lujittuminen, käynnistyi siitä ystävämme kuolemasta. Voi kuinka toivonkaan, että saamme tämän pysymään tällaisena, että osaamme pitää huolta siitä, että emme anna minkään sotkea tätä.

No jopa tulee syviä mietteitä heti aamusta. Joka on muuten ihan hyvä, että tulee, mutta aika on ihan väärä, irkulla alkaa näet olla kiirus herättelemään lapsia koulutielle. Joten jätän ajatuksen hautumaan ja toivotan kaikille ihanan aurinkoista ja hyvää keskiviikkoa. Se on moro!