Eilinen työpäivä kutistui niiiiiin pieneksi että siitä ei juurikaan ole kertomista. Sen verran lienee mainittava että alkuviikon jumpitellut ja edellisenä päivänä lupauksensa antanut lapsonen piti lupauksensa ainakin ne päivän ensimmäiset tunnit jotka työmaalla olin. Muutenkin touhu luokassa oli mahdottoman rauhallista ja positiivista ja siihen lienee suurin syy sillä että oppilaita jännitti jo valmiiksi tämä, kodin ja koulun yhteinen, päivä.

Siinä kuuli aamupäivällä useamman kuin yhden selityksen siitä kuka kotoa tulee ja mitä muut tekee ja mitä sitten tapahtuu. Lapsille on suuri ilo ja riemu saada yhdeksi päiväksi isi tai äiti mukaan kouluun ja onneksi ainakin meidän luokan oppilaiden kohdalla jokaisesta perheestä ilmoittautui ainakin toinen vanhemmista mukaan. Minähän olen junnun luokassa töissä joten junnu saa tuplapotin; ukko menee aamulla prinsessan luokkaan, heillä kun ei ole koulua kuin kaksi tuntia, ja siirtyy sen jälkeen junnun seuraksi.

Toteanpa silti että vaikka tämä lauantai onkin vallan loistava keksintö ja vaikka kuinka tällä tehdään vappuaatto vapaaksi niin silti; ensiviikolla työmaalla on taatusti väsyneitä työntekijöitä ja oppilaita. Yhden ainoan päivän vapaa ei taatusti riitä lapsille akkujen lataamiseen. No, toivottavasti työkaverit muistaa liputtaa ahkerasti neljän päivän vapaata aina siinä kohtaa kun lapsia alkaa rassata. Tuskin mutta ainahan sitä saa toivoa.

Kotiin säntäsin siis jo yhdentoista kanttiin. Lykkäsin pyykkikoneen päälle, sen perään HIMin soimaan ja lujaa jonka jälkeen kipitin tyhjentämään pyykkitelineet puhtaista vaatteista. Viikkailin aikani vaatekertoja, tyhjensin omia rintsikka-, alushousu- ja sukkalootiani ja nakoin ronskilla kädellä vaatekappaleita roskiin. Mikähän ihme siinä on että ne maailman epämiellyttävimmätkin alusvaatteet on tullut säilöttyä periaatteella "jos niitä joskus tarvitsisi". 

Meillä pestään niin paljon ja taajaan pyykkiä että olen aikaa sitten tajunnut että minulle riittää hyvin viidet hyvät alushousut, muutamat hyvät sukat ja parit hyvät rintsikat ja silti. Niiden roskiin nakottujen joukossa oli viime vuosituhannella ostettuja alusvaatteita jotka ei olleet enää alkuunkaan hyvässä kunnossa ja joita tuskin kiskoisin päälleni edes hätätilanteessa. Sukkalootassakin oli useammat sukat joissa oli reikä joten hmmm...

Siinä samalla tyhjensin speden vaatelaatikoita ja kas, jopa niihin tulikin tilaa kun nakkoi pieneksi käyneitä pois. Kiikutin viikatut yläkertaan kuuluvat vaatekappaleet paikoilleen ja kas, siivosin junnun vaatekaapin samalla. Siinä kaiken juoksun lomassa viestitin ukon nuorimmalle siskolle, pikkulinnut kun ovat laulaneet heillä olevan peräkärryn. Josko sitä ensi viikolla ja kiitos, mielellään useammaksi päiväksi...

Ukon nuorin sisko soitteli takaisinpäin juuri sopivasti kun olin aikeissa lähteä spedeä ja ukkoa noutamaan. Ukko meni siis suoraan töistä hierojalle. Peräkärry haetaan maanantaina ja palautusajankohta jäi vielä arvonnan alle, nyt kun ei ole täyttä selvyyttä vielä siitä onko peräkärrylle omaa tarvetta jo viikolla vaiko ei. Peräkärry pihassa tulee olemaan niin lottovoitto, olen jo iät ja ajat puhunut siitä kuinka helppoa kunnon raivaus olisikaan jos olisi joku johon kiikuttaa romut. Jes!

Illalla pyörähdin vielä pikaisesti suihkussa ja kuositin itseni, loppupäivän pyhitinkin Voice of Finlandille. Yhtä finaaliin menijää lukuunottamatta olin tulokseen tyytyväinen, minä kun olisin toivonut näkeväni Mikko Herrasen finaalissa. No, aina ei voi voittaa. Vaan jaa. Luulenpa että ryhdyn vähitellen tutkimaan tätä auvoisaa ulkomuotoani, ehkä sitä tosiaan pitäisi himppanen kuosittaa kutrejaan.

Se on siis moro ja viettäkää kivakivalauantai ja niin, sunnuntaikin, sillä huomenna aion nukkua PITKÄÄN!