Piti siitä jo aamusta sanoa, mutta se lipsahti kun olin niin intoa täynnä yöunien jälkeen. Mikä lie, miehen pään sitten selvittänyt. Kun ei se ryökäle suostunut moneen päivään edes vastaamaan, kun jotain koetin kysyä. Olisiko taas vaikuttanut se, että itsellä meni kiinnostus tietää mikä on, ja sunnuntain kuten maanantainkin olin kuin mies olisi ollut ilmaan. Kamala minä.

Niin, siitä sunnuntaista. Taisi tulla täysin puun takaa miehelle, iltapäivällä sisko poikkesi käymään ja oli kahden vaiheilla lähtisikö syömään mäkkiin vai ei. Minä, joka olin siinä vaiheessa jo niin korpeentunut koko kotitunnelmaan, sain tarpeekseni ukon kiukkunaamasta ja tuumasin siskolle että juu, mene, mä tuun mukaan. Siinä sitten ilmoitin vain ovelta huikkaamalla miehelle, että nyt lähden siskon kanssa mäkkiin, moro. Taisi tulla todellakin yllätyksenä, sinne se jäi, olkkariin seisomaan silmät soikeina.

Siskon kanssa käytiin ensin mäkissä, sen jälkeen ajeltiin Nesteelle kaakaolle ja pari röökiäkin siinä siskon askista kiskaisin. Pakko myöntää, kyllä se rööki on edelleen oiva hermolääke minulle, kamalaa. Mitä sitä sitten tilalle keksisi, en todellakaan tiedä. Lenkille lähtö ei käy, ei sen puoleen mikään potkunyrkkeilykään ja minä en ole koskaan osannut syödä mieltäni piristääkseni saati lohduttaakseni.

No, oli miten oli, taidettiin olla liki kolme tuntia reissussa. Ja hauskaa oli, pitäisi useammin lähteä. Kotiin kun kurvailimme niin kappas, auto oli kadonnut pihasta, niin tyypillistä. Mies siis pakannut kaksi pienintä kyytiin ja arvasinpa siinä ääneen, että siskolleen tainnut mennä, sinne se aina pakenee sitten kun meillä kotona tunnelma kireä. Tajusin onneksi kurkata laukkuuni ja soitin sitten miehelle tiedustellakseni oliko ulko-ovi auki vai lukossa. Auki kuulemma ja niin, siskolla. Kumma juttu, että liki samoilla sanoilla kun sisään pääsin, mieskin kotiutui. Eli kaava sama kuin aina ennenkin.

Itsellä oli kevyt ja hilpeä olo siis illan, ja enpä siinä koko miehen olemassaoloa edes muistanut loppupäivänä. Seuraava aamu eli eilinen ei juuri muutosta tuonut, mies oli ja pysyi silmissäni näkymättömänä. Iltapäivällä lähdin siskon kyydillä hakemaan maitoa lähikaupasta ja sekö sen miehen silmät sitten aukaisi ja sai järjen taas juoksemaan, halaamaan tuo tuli kun kotiin pääsin. Puhunut se ei ole edelleenkään siitä mikä sitä niin risoi, mutta ainakin tunnelma on normalisoitunut. Huh!

Ja nyt, soitanpa anopille josko siellä irtoaisi kupponen teetä ja lähden sinne ujeltamaan. Moro!