Sairastuvaksi mäiskähti tämäkin huusholli. Eilen aamulla kuuden jälkeen junnu piipahti keittiössä valittelemassa pääkipua ja no, arvaahan sen, äiti joka oli juuri päivittämässä blogiaan suunnilleen viittasi kintaalla osoittaen sängyn suuntaan ja kehottaen lasta kömpimään vielä nukkumaan, ei kai se nyt ole ihmekään että päähän koskee kun puolesta yöstä noustaan. Lapsi teki työtä käskettyä mutisten mennessään kuinka päähän koskee tosi paljon vallankin kun liikkuu ja toivoen unen tulevan uudelleen pian jos se kerran sitten auttaa.

Ah ja doh, eihän se nyt sitten auttanut. Kahdeksan kanttiin sängystä nousi lapsonen joka tuumi päähän koskevan edelleen ihan hirveästi ja kyllähän se pojan selkää vasten painettu kätönen kertoi karua kieltään. Kuumetta sillä mokomalla oli. Ei tosin paljoa, hieman yli 37 näytti mittari mutta mitenkähän lie on ollut sitten silloin kuuden kanttiin kun äiti on vain viittonut kintaalla toiselle. Hohhoijaa.

Selvästikin poika oli koko päivän puolipitoinen vaikka päivällä se kuume laskikin vallan pois, normaalisti pää kolmantena jalkana riekkuva junnu leikki legoilla, katseli leffaa ja niin, valitti päätään jota aina vain särki. Elin toivossa että kyseessä olisi junnun oma kuumepiikki ja se kuume pysyisi jo pois vaikkakin se koko päivän jatkunut pääkipu ei kuumepiikkikuvioihin oikein sopinutkaan. Kyllä äiti lapsensa tuntee, uskottava se on.

Illalla junnu raahasi peittonsa ja tyynynsä olkkariin missä isi katseli telkkaria, kääriytyi muumiota muistuttavaan muotoon nojatuoliin ja kuulosti kertakaikkisen surkealta höpötellessään. Mittari huiteli 38 tienoilla kun sen pojan kielen alle lykkäsin. Että tällaista kivaa tällä kertaa, sano. Ja meidän kun oli tarkoitus lähteä tänään autoreissailemaan ukon siskon ja tämän tenavien kanssa, noin niinkun uudemman kerran. No, aina ei onnistu ei.

Sen sijaan reissaammekin tänään lekuriin, spede näet on ollut röhäinen, köhäinen ja räkäinen iät ja ajat ja nyt yskiminen on saavuttanut jonkin uuden kulminaatiopisteen joka aiheutti sen että viime yönä meillä ei juurikaan nukuttu. Ehei. Junnu huuteli kuumehoureissaan alkuyön, puhui ja huusi unissaan havahdellen itsekin hereille niihin huuteluihinsa ja kun tämä viimein rauhoittui kunnolla nukkumaan puolen yön jälkeen, ilmeisesti korkeimman kuumepiikin mentyä taas ohi, aloitti spede räkimis-, köhimis- ja tukehtumisharjoitukset.

Harjoituksia tehostettiin huutamalla kärttyisesti ja turhautuneena aika-ajoin ja viiden jälkeen unesta ei tullut enää mitään. Taitaa tosiaan olla järkevin kiikuttaa poika lääkäriin, jokin apu tuohon köhään ja röhään on saatava, se kun on mokoma niin tukkoista yskää. Pidän silti tiukasti kiinni toiveesta jonka mukaan spedellä ei ole astmaa vaikka viimeisen kuukauden aikana sekin ajatus on kerran jos toisenkin käynyt mielessäni. Siitepölyallergiaa lenssulla ryyditettynä, sitä se on.

Kurjasta yöstä ja ankeista sairasteluista loikkaan ihan suosilla muihin aiheisiin. Minä näet sain kuin sainkin sen siskon tuoman puhelimen kanssa yhteyden. Selattuani ensin sen käyttöohjetta netin kautta, raavittuani päätäni, kirottuani ja ihmeteltyäni onko minulla yleensäkään ottaen älyllistä toimintaa. Itseasiassa, sehän on varsin iisipiisi kunhan sen hahmottaa ensin tietokoneeksi. Perinteistä kännyä siinä ei juurikaan ole. Niin hyvin sen kanssa tulin juttuun loppujen lopuksi että se taitaa jäädä omaan käyttööni.

Iltapäivällä siskokin poikkesi uudemman kerran, johan tämä istui aamupäivänkin täällä. En minä sillä, ettenkö halua olla tukena ja kuuntelevana korvana, mutta luulenpa että siskon on kohta pakko hakea ulkopuolista apua, niin ylivoimaiselta tämä suru nyt tuntuu. Sama ajatus siskolle oli tullut eilen illalla itselleen kun tämän kanssa vielä naamiksessa höpöttelimme. Onneksi sisko on fiksu ja hoksaa itsekin asioita.

Illansuussa prinsessa kirmasi serkuilleen jääden sinne yöksi ja liki samoihin sanoihin poika 13v pyöräili kotiin isältään. Litimärkänä ja vähitellen jo pyöräilyyn kyllästyneenä. Nälkäisenäkin. Varsinainen sankari on hän. Samalla kuulin sitten syyn sillekin miksi en ole saanut teiniä kiinni muutamaan päivään puhelimella, tämän numeroon kun ei saa yhteyttä. Tämä oli ottanut viime viikolla kottia kesätöistään, jonka tosin tiesinkin koska eksä sen minulle kertoi jo perjantaina täällä aamusella poiketessaan, ja nyt tämä oli ostanut sillä prepaidliittymän, kas kun oma saldo oli jo kiinni autuaasti.

Mihin se prepaid sitten menee, no tietenkin puheluihin poikaystävälle joka muuten on tällä hetkellä myös siellä isompien isällä. Eli suurimman osan ajasta he ovat yhdessä ja se seitsemän tuntia jonka teini on töissä, tarvitsi sitten sitä puheaikaa että voi aamupäivisin pälättää poikaystävän kanssa töiden lomassa. Voi helva. Oikeastaan tämä ei ole vielä se varsinainen voi helva, se varsinainen voi helva on se rahankäyttö muiltakin osin. Miksi, oi miksi, se pitää aina olla siperia kun opettaa?

Teini oli näet ottanut sitä kottia 150 ekkeä ja käynyt ostamassa itselleen juhlamekon joka oli naurettavan hintainen eli 10 ekkeä. Tämä ostos tapahtui torstaina kuten se kotin ottaminenkin ja kas, eilen poika 13v oli kuullut kuinka teini oli sanonut rahaa lainaksi pyytävälle pojalle 15v ettei tällä ole kuin 15 ekkeä jäljellä. Onko se koko muu summa mennyt muka prepaidiin? Vai mihin helkettiin?

Ja mitä sai äiti vastaukseksi asiaa kysyessään? Ei kuulu sulle, omat on rahani. Toki, ja sillä periaatteella voimme mennä, sopii tälle äidille. Pakko oli silti huomauttaa parista pikku jutusta koska tiedän niiden olevan teinin mielessä päivänpolttavina. Se bensa. Siihen autoon jonka puikkoihin teini tulee pääsemään kunhan saa sen kortin joskus. Se vie bensaa jota minä sen enempää kuin eksäkään emme kustanna. Ja se ajatus siitä että he muuttavat kimppaan mahdollisimman pian sen poikaystävän kanssa.

No, sekin maksaa. Lähes jokainen vuokranantaja kun vaatii vähintään kahden kuukauden, osa jopa kolmen kuukauden vuokratakuut. Että jos säkä käy ja saa vain 400 ekkeä maksavan kämpän niin rahaa pitää olla vuokrasopimuksen tekohetkellä sellainen reilu tonni tuosta vaan. Ja nythän sitä palkkaa on työnantajalla sisällä kuutisensataa joka summa tosin on vielä epävarma koska jos teini ei ole joka päivä töissä mitä pitäisi niin se summahan pienenee.

Pikkulintujen mukaan sovittuna on provinssirockin reissu johon tarvitaan tietysti liput ja kai sille kuskille pitää bensastakin maksaa, laivalle menoa on suunniteltu kaveriporukalla ja muutenkin on paljon kaikkea mitä pitäisi tehdä niillä suurilla seteleillä jotka kesätöistä nyt irtoaa. Hohhoijakkaa. Sen verran tein selväksi teinille eilen että minulla ei ole varaa tätä elättää toiseen osoitteeseen eikä minulla ole rahoja avitella tätä vuokravakuuksissakaan, sen enempää kuin niissä auton bensoissakaan.

Siirrynpä taas suosilla ihan muihin aiheisiin, tämä aihe kun nostaa vain verenpainetta, jos tarkkoja ollaan. Paitsi että sinne lekuriin hilppailen tänään taidan myös raivata torppaa sieltä täältä. Ulos kun ei tänään pahemmin taideta päästä, spede on tukossa kuin turusen pyssy ja junnu taas aloittaa tämänkin aamun näköjään valittamalla päätään. Pyykkiäkin talosta löytyy, jos tarkkoja ollaan. Voisin ehkä myös leipoa jotain, poika 13v kun on hoikistunut ihan sikana tämän kevään ja kesän aikana. Pituuteenhan tuo on kaikki mennyt, se mokoma on kohta äitinsä mittainen.

Kasvavat hieman eri tahtiin pojan 15v kanssa, poika 15v kun saavutti äitinsä onnettoman nysämitan vasta tänä keväänä. Toisaalta, prinsessa nyt 10v köpöttelee numeroa pienemmillä kengillä kuin nysä-äitinsä ja on äitiään leukaan asti pitkä. Ohi taitaa tuokin siis hurauttaa, tänä keväänä kun vaatteet on jääneet pieniksi lähes sitä mukaa kun niitä on ostettu. Ou mai.

Ja nyt länttäsen tähän loppuun vielä kuvia meidän pikkusiilistämme joka odotteli ruokaa eilen illansuussa syreenin alla kun kippoja menin täyttelemään. Onneksi pikkusiili ei säikkynyt vaan hiippaili, sillä aikaa kun itse hain kameraa, syömään. Kameran toiminnot on treenin alla ja sen huomannee näistä kuvistakin.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, viettäkää oikein aurinkoinen keskiviikko, se on moro!