Päivät välillä. Eilisen voisi lukea juuri niihin, kummallisiin päiviin. Tuntui, että kaiken aikaa tapahtuu jotain vaikka oikeastaan ei sen kummemmin mitään tapahtunutkaan, jos sitten tapahtumiksi ei lasketa ahkeraa pyykkäystä joka johti siihen, että kerrankin kumpikin pyykkikoppa oli tyhjä iltapäivällä, tai ahkeraa leipomista, ahkeraa siivoilua ja niin, maha täynnä rötväämistä. Näitä tapahtumiahan päivät on tässä torpassa täynnä, mutta silti jotenkin tuntui että jatkuvasti tapahtuu normaalista poikkeavaa.

Ehkä osasyy oli ukossa joka ampaisi aamusta hierojalle. Ja sieltä kotiuduttuaan tämä ampaisikin jo hetken kuluttua lääkäriin. Joka muuten oli punkteerannut nokan ja yrittänyt samalla kertaa saada sitä kystaa repäistyä pois sieltä oikeanpuoleisesta poskiontelosta jossa se sijaitsee. Tämän yrityksen lääkäri oli tehnyt kolmesti ja joutunut toteamaan kystan voittajaksi, eipä tuo repäisemällä suostunut sieltä mihinkään lähtemään. Tämä lääkäri oli muuten samainen joka on aikanaan putkittanut sekä prinsessan että junnun korvat ja joka on irkun korvalääkärilistalla ehdoton ykkönen eli osaa todella hoitaa myös lapsia mennen ja tullen.

Nyt on tilanne sitten se, että ukon nokka operoidaan eli kysta poistetaan ja todennäköisesti samalla kertaa tehdään se joku hiivatin laajennus sinne jonnekin, joka anopillekin tehtiin vihdoin ja viimein syksyllä tämän syötyä suunnilleen miljoona kuuria poskiontelotulehduksiin muutaman viime vuoden aikana. Tosin tämä operointi suoritetaan vasta sen jälkeen kun lääkäri on nähnyt kunnolla magneettikuvat ukon päästä, tämä kun oli laittanut lähetteen kyseiseen operaatioon koska oli huolissaan ukon jatkuvasta päänsärystä.

Aika moni varmasti arvaakin mitä lääkärin kyseinen toteamus aiheutti irkulle. Kyllä, huolestumisen aalto suorastaan pyyhkäisi ylitseni, aivan liian hyvin on muistissa sukulaistyttö jonka aivoista löytyi kasvain selittämään pääkivut, huimaukset ja väsymyksen. No, nyt ei maalata piruja seinille, olen ehdottomasti päättänyt että se pirullinen kysta aiheuttaa ukolle nämä kivut. Samoin kuin se tosiasia, että tällä on niin onnettoman kokoiset otsaontelot ettei tälle oikein pääsisikään tulemaan otsaontelon tulehdusta. Joka taas sai irkun miettimään että mitä kaliiberia ollenkaan mahtaa irkun otsaontelot näin ollen olla.

Ukon lähdettyä töihin olikin seuraavan seikkailun vuoro joka oli tällä kertaa nimeltään junnu ja kadonnut kännykkä. Junnu näet suuntasi kaverilleen läheisen valtatien toiselle puolelle todetakseen että kaveri ei ollutkaan kotona ja että kännykkä kaulapusseineen katosi tuolla matkalla. Tai näin hän ainakin äireelle toimitti kun juoksujalkaa palasi kotiin. Matkaa kyseiselle kaverille on linnuntietä ehkä pari sataa metriä, teitä myöten kolmisensataa eli eipä tuo kauaksi ollut voinut tippua. Tässä kohtaa joudun tosin huomauttamaan että junnu kuuluu niihin lapsiin, jotka eivät löydä edes nenän edessä olevia juttuja. Saati jalkojen alla, illalla häneltä oli pyjamahousut kateissa ja vaikka hänelle sanottiin useampaan kertaan että ne on siinä hänen jalkojensa juuressa lattialla, ei hän tahtonut niitä löytää. Ei tietenkään, eihän ne olleet hänen varpaidensa edessä vaan hän seisoi niiden päällä, kuka sitä jalkojensa alle näkee...

Takaisin siihen kännykkään. Koska olin juuri sillä hetkellä leipomassa leipää, patistin pojan lähtemään saman tien uudelleen kaverin ovella käymään samaa reittiä mitä oli mennyt aiemminkin ja katselemaan koko matkan tarkkaan tien reunoja josko se puhelin sieltä jostain osuisi silmiin. Kännykkä kun sattuu viettämään pojalla aikaansa suhteellisen kookkaassa ja takuuvarmasti lumesta erottuvassa vihreässä lohikäärmepussukassa. Junnu teki pitkin hampain töitä käskettyä palatakseen hetken kuluttua toteamaan että ei sitä näkynyt. Irkku patisti pojan uudelleen tutkailemaan ja käski kuunnella pirinää samalla, soitin jatkuvalla syötöllä junnun kännykkään.

Hetki junnun lähdön jälkeen koulusta kotiutui onneksi myös poika 13v joka lähti tämän perään irkun osoittamaan suuntaan kuunnellen soittoääntä joka mahdollisesti kuuluisi jostain tienposkesta. Ja kas, sitten siihen kännykkään vastasi joku ohikulkija "päivää, mä löysin tän tosta maasta". Ääni oli kovin tuttu ja jep jep, pojan 15v kaverihan se siellä oli. Puhelin ei tosin ollut alkuunkaan siellä missä junnu oli sen kertonut olevan, junnu olikin näet haahuillut myös täysin eri suunnassa missä tämän kaveri asui, ajatuksenaan kurkata olisiko toinen kaveri kotona. Että mä sanon...

Ja jos näissä ei ollut tarpeeksi tapahtumaa tai ihmettelemistä niin lisäihmettelyä oli luvassa parin tunnin päästä kun ukon sisko laittoi naamiksen kautta kyssää voisiko prinsessa lähteä tämän tytärten kanssa heidän isälleen perjantaina yöksi. No mikä jottei, näillä näkymin junnukin on lähdössä tuolloin ukon nuorimmalle siskolle yökylään, junnu kun on näistä penskoista ainoa joka siellä yökyläilee. Ukon vanhimman siskon tytöt eivät yökyläile oikein missään, paitsi se vanhempi meillä, ja ukon keskimmäisen siskon poikakaan ei yökyläile kuin isällään ja isovanhemmillaan toistaiseksi. Junnu taas vaikka muuttaisi tädille, tädin kanssa kun on aina niin ihanaa! 

Täti näet keittää junnulle nuudeleita. Ja tädin kanssa katsellaan elokuvaa kaksin. Ja syödään shipsejä. Ja autoillaan. Ja ollaan. Ja ollaan lisää. Ei siis mitään kummoista touhua touhua, mutta junnulle paratiisimenoa. Eli perjantaina taitaa torppa olla aika tyhjä, isommista teini ja poika 15vkin on varmuudella lähdössä isälleen, poika 13v on vielä harkintavaiheessa koska toisaalta, nythän hän saisi yksin vallata koko yläkerran ja hei, diskokin olisi perjantaina. Saattaa siis olla että meillä on täällä tasan tarkkaan kaksi lasta kotosalla perjantaina. Ja se on kuulkaa kiva se!

Vaan nyt. Siirryn herättelytoimiin ja sitä kautta reipashenkisesti kotihommien pariin. Ne pirun kippokutsut painaa päälle, etenkin kun aamupäivän aikana pitäisi sännätä vielä sittariinkin hakemaan junnun suksiin pidikkeitä huomiseksi ja ehtiä kokkailemaan, imuroimaan ja leipaisemaan vielä joku juttu hyydykekakun lisäksi. Se on moro ja viettäkää mukava torstai!