Jaa, tässä mitään satua pitänytkään kirjoittaa. Sen sijaan voin kertoa että olen iloisesti hereillä vaikka tarkoitus olikin olla iloisesti unilla ainakin seiskaan. No, aina ei voi voittaa. Lienee aika loogistakin tämä, jos menet nukkumaan kympiltä niin tuskin sitä unta piisaa normaaliaamua pidempään, olihan se nukkumaanmenoaikasikin normaali. Höh.

Vaan ei se mitään! Eilen olin näet niin ylivirittynyt tykki että se oli kuulkaa oksat pois omenapuusta ja männystä ja vaikka vielä koivustakin. Noin kuvainnollisesti sanottuna. Kävipä näet niin että spede heräsi jo toisena aamuna peräkkäin puoli kuudelta. Ei kiva. Aamurauhani järkkyi siis pahemman kerran ja sehän ei tiedä hyvää ei. Jostain kumman syystä unohdin aiemmat tuumailuni siitä että vien lapsen tarhaan vaikka vasta aamupalan jälkeen ja kas, pakkasin lasta autoon jo aamuseiskalta.

Se olikin muuten hyvä ratkaisu. Kotiuduttuani ehdin lääräämään kotvasen junnua ennen kuin tämä lähti kouluun, vaihtaa sanan jos toisenkin prinsessan kanssa ja lukemaan hygieniapassimatskun verkkokoulusta. Tuli siinä samalla tehtyä ne hygieniapassiharjoituksetkin ja todettakoon nyt näin että jos hygieniapassin saantikriteereitä ei tiedä niin saattaa ehkä olla parempi ettei voitele leipiä edes omille tenavilleen.

Hieman kahdeksan jälkeen suuntasinkin sitten jo kerrosta ylemmäs ajatuksella "jos vähän siivoaisi". Aika pian totesin ettei se vähän riitä, junnu kun taitaa olla legoinsinöörin perillinen. Tsiisus! Ei siinä mitään, on kiva että lapsi leikkii ja on kiva että tämä leikkii legoilla, ne kun kehittävät älynystyröitä mutta siis hei. Miksi pitää rakennella aivan omituisia rakennelmia? Tyyliin parkkitalo pohjakerroksena, linna keskikerroksena ja legorakennelma ylätasanteena.

Ketutti sanoisin mä. Ja hyvä niin, ketutus kun on hyvä polttoaine lähes hommaan kuin hommaan ja niinpä minä huomasin hetken päästä koonneeni kaikki lattialla lojuneet paperit, legot, cocot (vai mitä ne nyt onkaan), kynät, palapelin palat ja roskat yhteen tanakkaan läjään keskelle lattiaa. Ukkokin huuteli alakerrasta lähtevänsä hierojalle, minä huutelin heipat sillä totta tosiaankaan en tahtonut jättää työtä odottamaan.

Oikeastaan sitä kerättävää roinaa ei ollut loppujen lopuksi mitenkään mahdottoman paljon, monesti lastenhuoneessa on ollut PAAAALJON enemmän. Pöytätasotkin tyhjennettyäni hain pahvilaatikon ja purin parkkitalon osiin kiikuttaakseni sen vintille. Nappasin imurin alakerrasta ja raotin prinsessan huoneen ovea, kyseinen huonehan on se tämän teiniltä perimä ja teinin kotona asuessa sitä ovea ei juuri viitsinyt aukoa sillä siellä oli paitsi julmettu kaaos myös tympeä haju, ja leveä hymy levisi kasvoilleni.

Ei totta tosiaankaan ollut väärin palkita prinsessa alkuviikosta sillä todmodel-kirjalla, huone oli edelleen kuin nuoltu. Miten ihmeessä kaksi lasta voikin olla niin erilaisia? Ihan oikeasti, teini piti huoneen kuin sikolättinä, paitsi että siellä oli kasoittain puhtaita ja likaisia vaatteita sulassa sovussa pitkin lattioita, vilahteli joukossa myös roskia, juomalaseja, kahvimukeja, ruokalautasia, tyhjiä rahka- ja viilikippoja. 

Huone haisi ihan oikeasti aina pahalle, jopa teinin siivousten jälkeen. Ja onko ihme, teinin siivous kun käsitti lähinnä vaatteiden lajittelun, puhtaiden sullomisen kaappiin ja likaisten kiikuttamisen alakertaan, likaisten astioiden poiskeräämisen ja roskien sängyn alle tuuppimisen. Teinin sängyn alla oli aina roska poikineen ja tämän sänky täynnä dvd-elokuvia, karkkipapereita ja vaikka mitä. 

Vaan prinsessa. En oikein edes tiennyt miten päin siellä huoneessa olisin eilen ollut. Teki mieli soittaa prinsessalle kesken koulupäivän ja ylistää tämän tapaa pitää huonettaan, luvata vaikka kuu taivaalta palkinnoksi sillä sänky oli pedattu, koulupöydällä ei ollut yhtä ainoaa ylimääräistä kapinetta, lattialla ei lojunut mitään, ei edes käytettyjä sukkia ja jokainen pinta oli tiptop-kunnossa. 

Imurointi kävi kuin valssi, heitin prinsessan maton ikkunalle tuulettumaan ja korjasin tämän sängyn alta irronneen hyllyn siinä joutessani. Sen jälkeen suuntasin takaisin junnun valtakuntaan joka oli, totta tosiaan, leluvapaa lattialtaan ja pinnoiltaan, mutta niin täynnä putua ja mutua lattian osalta että epäilenpä että tenava kantaa hiekkaa housuissaan sisälle. 

Imuroin vain keskilattian ja sängyn pöytätason alustan sillä minullahan oli selkeä missio menossa. Junnun uusi sänky, olenkin tainnut kertoa siitä jo kerran jos eräänkin, hajosi näet suunnilleen samantien kun junnu siirtyi yläkertaan. Nämä järjenjättiläiset kun oli keksineet että pöytätasohan käy mainiosti makuualustaksi ja kiipeilytelineeksi ja vaikka miksi ja kuinkas sitten kävikään?

Pöytätason kannakkeet irtosi kummaltakin puolelta ja kannakkeita pitävien ruuvien reiät menetti kiristymiskykynsä. Olin odotellut että ukko sen korjaisi sillä pöytätasoa piti tämän väliajan kuosissa sen alle tuupattu korkea tuoli ja arvattavaa lienee että ainoa käyttötarkoitus pöytätasolla oli koota romua sen alle. Tietenkään en sanonut moisesta odottelusta mitään, se kun ei jotenkin sovi luontooni, vaan hieman ikäänkuin odottelin että ukko tajuaa ihan itse tehdä moisen.

Aivan kuten oletin että ukko tajuaa myös kantaa kaksi jätesäkillistä romua, siis ne jotka teinin muuton ja prinsessan siirtymän aikana tuli, saunan eteiseen odottamaan kaatopaikalle kulkeutumista. Ei nekään muuten kadonneet yläkerrasta omia aikojaan, siellä ne könötti rapputasanteella edelleen sitkeästi eilen kun siellä siivoilin. Samalla tuli koottua vielä yksi jätesäkillinen lisää rompetta joiden uusi sijoituspaikka olisi kaattis.

Koska ukko sitä tasoa ei ollut korjannut eikä edes vinkkaillut mitään korjaamisaikeistaan, todennut vain että ei se mitään kiipeilyä kestä ja rikki mikä rikki, niin minäpä sitten eilen pyörin kuin väkkärä miettien missä meillä mahtaa olla porakone. Vai onko meillä edes sellaista. Ja jos on niin onko siihen teriä. Ja jos niin miten ne vaihdetaan. Lopulta päädyin ratkaisuun ruuvimeisseli sillä tottahan jo valmiiksi liki läpi asti olevat reiät saa läpi himppasen ruuvarilla ja vasaralla paukuttaen ja totta tosiaan, niin saikin!

Itseeni, ja syntyneisiin reikiin, perin tyytyväisenä kaivelin kuuskoloavaimia, ruuveja, muttereita ja lenkkiavainta esiin ja kas, ennen kuin ehdin kunnolla kissaa sanoa oli molemmat kannattimet paikoillaan juuri kuten pitikin ja vieläpä ilman että mikään olisi hajonnut. Toteanpa nyt ja tässä että ainoa keino saada kannattimet uudelleen irti on joko a. irrottaa ne tai b. halkaista kannatinpuut. Muulla keinoa ne ei sieltä enää tipu tai sitten lahoaa koko sänky mukana.

Puoliltapäivin olin edennyt jo lattianpesuvaiheeseen ja siinä välissä olin ehtinyt kiikuttaa yhden kaattikselle päätyvän hyllynkin sinne rapputasanteelle jätesäkkien seuraksi. Kun poika 15v kotiutui kannoin tämän kanssa jätesäkit ja tason saunan eteiseen, komensin pojan seurakseni patjaostoksille ja jätin tyytyväisen prinsessan pyyhkimään pölyjä omasta huoneestaan.

Junnun vanha patja kun on kokoa 90x200 ja tämä uusi sänky taas kokoa 80x200 joten en todellakaan ryhtynyt vaihtamaan lakanaa ylileveään patjaan. Pyörähdimme siis Jyskillä ja aikeenani oli palkita myös itseni tästä kaikesta raadannasta, silmissä välkkyi idea jalkarahista jonka alla on säilytystilaa, uusi jalkalamppu olkkariin ja toki uusi yövalo junnulle. Samalla kertaa katsoimme pojan pyörään uutta ulkokumia vaan mitenkäs kävi.

Ainoa minkä saimme oli patja. Ei rahia, ei sittenkään että muutama reissun aikana osui silmiin, ei jalkalamppua, ei yövaloa, ei hittolainen mitään! Ei edes sitä ulkokumia, koot ei osunut missään liikkeessä kohdalleen. Voi rähmä! No, sainpa yläkerran täysin kuntoon. Ehkä tosiaan menen ensi viikolla sinne Ikeaan, minä kun TAHDON nojatuolin eteen rahin jonka sisään saan kätkettyä keskeneräisen kutimen aina kun olkkarista poistun. 

Tahdon myös sen uuden jalkalampun peilipiirongin päälle, vanhan kun annoin prinsessalle tämän uuteen huoneeseen. Ja kyllä, tahdon myös yövalon junnun sängyn päähän joten hittolainen sentään! Ai niin, kurkkailin muuten samalla mattojakin mutta mitään sopivaa ei osunut silmiin niiltäkään osin. Höh. Oikeasti risoi kun kurvailimme kotiin.

Niin ja väsytti. Mutta viis siitä, homma oli kesken joten jatkoin sitkeästi touhuja tyyliin junnun sängyn petailu, pyykkien kaappeihin viikkailu, välillä alakertaan ruoanlaittoon ja hop, kahvitauko, kaunarit ja kudin ja takaisin yläkertaan, rappuset ja rapputasanne kun oli edelleen viimeistelemättä. Ja tottakai alakertakin piti imuroida kun kerran koko yläkertakin oli kuositettu. Seitsemältä illalla olin viimein valmis valmis. Ja puhki. 

Prinsessa oli lähtenyt diskoon, junnu oli kaverillaan ja spede oli ihan yhtä puhki kuin äitinsä. Harmillista kyllä minä en voinut mennä speden kanssa samaa matkaa nukkumaan, ehei. Minä odottelin ensin junnun kotiin ja jäin sen jälkeen odottamaan prinsessaa diskosta kun olin saanut junnunkin iltapalatettua ja komennettua kyljelleen. Onneksi telkkarista tuli ihan suht hyvä leffa ja kudinkin piti seuraa siinä odotellessa.

Prinsessa kotiutui touhua täynnä puoli kymmeneltä, diskossa oli ollut kivaakivaa ja kaikki oli kivaakivaa ja elämä oli ihanaa ja vaikkas mitä.