Pääsipä ainakin täti yllättämään. Tai jotain. Otettakoon nyt huomioon, että kyseessä ei ollut lääkärineuvola, joten kaikkihan perustuu terveydenhoitajan muuhun tutkimukseen kuin siihen kohdunsuun tilan selvittämiseen, eli lähinnä siihen miltä äiree näyttää ja miltä vauva tuntuu mahan päältä. Lohduttavaa, tai sitten ei, riippuu katsantokannasta, vauva kuulemma pienen ja siron oloinen, tuskin kasvaa sen suuremmaksi jättiläiseksi kuin sisaruksensa eli pieni siitäkin taitaa tulla. Hyvä niin, mahtaisinko osata edes yli kolmekiloista vastasyntynyttä vauvaksi mieltää.

Vaan kuinkas sitten kävikään? Muilta osin neuvolakäynti sai äireen naaman valkeaksi. Ja jonkinlaisen kauhunkin persiisiin. Terkkari kysyi, koska aion synnyttää. Mikä hiton kysymys se on, ottaen huomioon että viikkoja on 31, ei esimerkiksi 35 tai 36? Ei hän usko, että vauvaa saan sisällä millään pysymään syyskuulle, jos sinne pelkopoliin niin hyvä on. Pelkopoli on viikolla 35. Kääk. Entä jos vauva tulee heti samoihin sanoihin?

Ajattelin sitä kuitenkin kasvatella sisällä mahdollisimman pitkään, jos säästyttäisiin siltä keskolareissulta tälläkin kertaa. Niin, hyvähän se olisi että sitä kokoa ja painoa saisi kerrytettyä mahdollisimman kauan, tuumi terkkari. Mutta merkit ei ole kovin lupaavat. Mahan koko oli ihan ok, terkkaria lähinnä mietitytti vauvan asema mahassa. Kun se on täysin alhaalla, lähtökuopassaan, valmiina. Ja kun niitä supistuksiakin tulee aina vaan, niitäkin jotka sinne kohdunsuuhun ottaa.

Palasin siis kotiin lievästi shokissa. Tottahan minä sen itsekin olen tiennyt, että vauva on todellakin laskenut jo aikaa sitten, ei kai se silti tarkoita automaattisesti sitä että sieltä kohta maailmaan säntää? Ja niin, tiedän senkin, että kohdunsuuhun ottavat supistukset on ihan ok, sitten muutaman viikon päästä. Olen nyt sitten ottanut itselleni tavoitepäivän, elokuun viimeisen. Sinne asti kun vaavin saa pysymään aloillaan, niin hyvä, sitten voin jo onnitella itseäni, yläkertaa, kaikkia mahdollisia instansseja joita keksin.

Ja koska tämä raskaus on mennyt kummallisen kuutosen mukaisesti kummallisesti aiempiin verrattuna, niin todettakoon, että minut yllätettiin myös toteamalla painoni pudonneen. Kjäh, sitä ei ole koskaan ennen tapahtunut, ei tässä vaiheessa raskautta. Viikko-kaksi ennen synnytystä minulla on jokaisesta tippunut paino jonkin verran, mutta silloin viikkoja on aina ollut plakkarissa se 35 vähintään. Nyt kädet ristiin joka iikka, ettei se ole merkki mistään? Että syynä on vain se, että ruokaa ei pysty syömään niin kauheita kerralla, että hiki valuu jatkuvasti, että nesteet kropassa on sekaisin, ihan mikä vaan, mutta ei ennakointi.

Loppupäivä menikin sitten tiukasti ollessa. Uudet sohvatkaan eivät saaneet lumipalloefektiä laukeamaan. En uskaltanut. En kerta kaikkiaan vaan uskaltanut. Sikäli se, jos terkkari olisi tuuminut vauvan vaikuttavan kookkaalta, olisi ollut helpottava juttu, että ei olisi ollutkaan sitten niin väliä, vaikka se sieltä jo elokuun loppupuolella tulisi. Koko varmaan olisi ollut kohtalainen, mutta nyt, nyt ei uskalla edes ajatella kuinka pieni se sitten onkaan jos viisikin viikkoa aiemmin tulee. Velipoika syntyi 37 viikolla ja kokoa oli 2140 ja vain ihmeen kaupalla se keskola jäi väliin.

Harkitsen siis vakaasti sitoisinko itseni liekaan muutamaksi viikoksi? Tosin nyt on pakko myöntää, että heti kun tänään heräsin, oli taas sellainen olo, että mieli tekisi mennä ja raivata joku paikka kunnolla. Mieluiten poikien huone. Haen kahvia. Soltut kotiutuu. Potkin itseäni persiille, josko se järki tuonne korvien väliin jostain putkahtaisi.