Niin. Sitä ihteään. Ja paljon. Spede pääsi lauantaina maistelemaan ruusunmarjasosetta, hyvin vähän tosin. Voi mikä maiskuttelu ja innostus pienen silmissä näkyikään. Eilen illansuussa kaveri sai sitä sitten hieman enemmän, suunnilleen neljännestölkillisen. Herkullista kerrassaan, maiskutuksen määrä oli mahdoton. Spedellä maha on toiminut hyvin ihan alusta asti, ei ummetusta, ei väkisin vääntelyä kakan kanssa, mutta monestihan kiinteät ruoat muuttaa tilanteen täysin päälaelleen. Muutosta välttääkseni otin siis kakkoseksi totuttelulistalla ruusunmarjan, se kun on sopinut meillä kaikille lapsille toisin kuin esmes luumu, joka sai valtavan huutokonsertin aikaan prinsessalla.

Ruusunmarjan hyvä puoli on siinä, että paitsi löystyttää kakkaa, se sopii myös mainiosti perunan kanssa yhteen vellin muodossa. Perunaa maistellaan näillä näkymin ensi viikonloppuna, siihen asti mennään maissivellillä ja ruusunmarjalla. Mutta niin. Kas kun Spedellä tosiaan on se maha toiminut hyvin. Niin eilen illalla se toimi sitten huippuhyvin. Siinä illan viimeisen ruokailun lomassa. Vellipullo suussa ja tasaisen tappavaan tahtiin peräpää lauloi. Jessus mikä käry. Ja uudestaan, uudestaan ja uudestaan. Vellikään sitten enää maittanut kun aikansa oli peräpäätään soitellut.

Äiree otti vaipanvaihdon työn alle, poika sohvalle pyyhkeen päälle ja kappas, täällähän on emmettä ihan tuota, selkää myöten. Eikun, puoleen selkään. Eikun, kainaloihin... Voi hyvä isä sentään. Paljonko sitä tavaraa pieneen mieheen meneekään kerralla... Eipä ihme että kaveria ei kauheasti kiinnostanut syöminen sellaisen sonnan niskaa kutitellessa. Että juu, paljon oli, paskaa siis. Ja kovin oli tyytyväinen poika kun sai kakat poistoon. Vaatekertakin vaihtui. Samoin se pyyhe joka alla oli.

Ostin muuten Spedelle vastikejauhetta perunavelliä ajatellen. Sen lanttaamisessa jauhe on ykkönen keittoveden lisäksi. Lueskelin paketin takatekstejä ja osui siinä sitten silmiini taulukko, jossa oli paljonko minkäkin ikäinen vaavi syö aterialla. Spede ei ole tainnut lukea sitä taulukkoa. Määrä kun on 130-160 milliä per ruokailu. Spede söi velliä sen 150 milliä. Päälle tissiä runsaasti. Veikkaanpa, että kokonaismäärä huiteli tuolla päälle kahden desin, saattoi hyvinkin olla likempänä kolmea. Juu.

Ja jos jotain tämä äiree on oppinut lasten myötä on se, että vauvat tietää itse parhaiten määränsä. Ei paketin kylki. Poika 13v tämän opetti tehokkaasti silloin natiaisena. Tämän kanssa kun ei maito riittänyt edes kahta kuukautta, joten korvikkeeseen siirryttiin hyvissä ajoin. Neuvolasta neuvoivat noudattamaan paketissa olevia määriä. Ja tottahan irkku teki työtä käskettyä, poika söi ateriansa mukisematta hätäseen, kitisi aikansa päälle kunnes sammui. Mahavaivoja, hoki itse kukin kitinöistä. Ei muuten ollut, oli nälkää. Se selvisi hyvinkin pian ensimmäisellä neuvolakäynnillä joka pojan kanssa oli vastikkeeseen siirryttyä. Paino ei noussut. Eikä pituuttakaan tullut.

Neuvolasta annettiin uusi aika painokontrolliin, mikä lie vauvalla vikana kun ei painoa tule... Kotona irkku otti ohjat omiin käsiinsä ja antoi pojan syödä juuri niin paljon kerralla kuin jaksoi. Muistaakseni ohjeellinen määrä liki kaksinkertaistui. Ja jo lähti paino nousuun, samoin pituus. Kitinäkin loppui kuin seinään. Neuvolassa täti oli kauhuissaan pojan aterioiden koosta, mutta pakkohan tuonkin oli uskoa, että ei se ohjeellinen määrä vain riittänyt meitin pojalle.

Ja näin tuli hoidettua viikon nostalgiaosuuskin *reps*... Irkku siirtyy nyt ihan suosista kaffeen ääreen. Ja vaikenee ainakin toistaiseksi. Makiaa maanantaita!