Mikään ei saa päivää käynnistymään yhtä hyvin kuin rauhallinen aamu. Tämän voin todeta täydestä sydämestäni nyt kun olen istunut kohta kaksi tuntia kaikessa rauhassa vain kahvikuppi, uutissivustot ja omat mietteet seuranani. Nam. Omissa mietteissä tosin olisi paljonkin toivomisen varaa, ne kun on perustuneet lasten kasvamiseen ja siihen kuinka yhtäkkiä huomaakin että aika ihan kuin olisi loppunut kesken. Minun piti tehdä, minun piti sanoa, minun piti neuvoa ja kas, se onkin "aikuinen".

Mietintöjä on aiheuttanut myös koirahankinta, tai sanotaanko niin että mahdollinen hankinta. Hankkiako? Eikö? Mitä tehdä? Tosiasia kun on se, että a. talossa on astmaatikko joka tosin ei ole allergisoitunut koirille ja jonka suhteen se koira voisi olla itse asiassa järkeväkin hankkia nyt ettei sitten allergisoidu koska ei saakaan enää siedätyshoitoa koira-allergeeneja ajatellen, b. on kamalan kiva kun lattialla voi pitää mattoa jota ei välttämättä viitsisi pitää jos talossa olisi koira ja c. se prkl maksaakin maltaita. Tällä hetkellä kun ajatukset tuppaavat lähes asian kuin asian suhteen kiertymään jotenkin rahaan, kuten aina silloin kun se on tiukalla.

Ei ole helppoa tämä ei. Julmettua laskupinkkaa heilutellen joudun toteamaan että kevät on kohta täällä. Sehän tarkoittaa käytännössä kenkäostoksia kaikille lapsille. Takkihankintoja aika monelle. Keväthousua, hanskaa, päähinettä jne suurelle osalle heistä. Lisäksi polkupyöräostoksia prinsessalle. Ja jos tämä ei riitä syyksi miksi ajatukset kiertyy herkästi rahaan, lisättäköön siihen vielä ensi kuulle tullut aika silmäpolille joka taas johtaa todennäköisesti siihen, että junnulle joudutaan hankkimaan myös uudet silmälasit.

Koska asiat tuppaa kasaantumaan sitten kun ne alkaa kasaantumisen niin tokihan näin on nytkin. Kaiken tämän päälle, juuri kun totesin mielessäni että jes, nyt on todennäköisesti suurimmat vaivat hoideltu eri perheenjäseniltä ja voimme totuttautua elämään jossa ei lääkärissä kipitellä suunnitellusti kuin junnun astman ja silmien sekä prinsessan oikomiskojeen osalta niin jaarsumma mitä. Prinsessa oli eilen koulussa terveystarkastuksessa ja arvaahan tuon, ei tätä juoksentelua nyt tähän lopeteta kuitenkaan.

Kouluterkka soitteli näet päivällä kysyen että tiedänkö lapsen olevan kuuro. Noin kärjistetysti. Tsai. En. Tiedän toki, että prinsessalla tuppaa korvavaikut jäämään sinne korviin ja äidiltään sekä mummultaan on toki kaapannut toisen korvan kuuloaleneman, kuinkas muutenkaan, mutta että kuuro. Niin. Oikea korva ei ollut kuullut oikeastaan mitään kuulotestissä joka tosin selittynee joissain määrin sillä, että korva on täynnä sitä vaikkua. Eli puhdistukseen menemme me ensi viikolla. Kunhan ensin liottelemme korvaa useamman yön remowaxilla. Jonka jälkeen kuulotesti tehdään uudemman kerran.

Ja jos tämäkään ei riitä, niin lisättäköön tähän soppaan vielä terkan seuraava lause joka kuului suunnilleen tyyliin "oletko muuten huomannut että neiti karsastaa". Ahaa. Enpä ole huomannut en, pakko myöntää. Eikä sitä ole kyllä huomannut meillä kukaan muukaan, ei meillä eikä edes muualla, ukon siskokaan kun ei ollut huomannut vaikka neitiä usein näkeekin. Terkka oli tehnyt peittotestin vielä varmemmaksi vakuudeksi ja kyllä, karsastusta löytyy. Muilta osin näkö on vallan loistava mutta tämä ei hyvä.

Toisaaltahan tämä on onnenpotku, allekirjoittanut kun itse kärsi teiniaikoinaan vuosikaupalla julmetusta päänsärystä jota ei osattu yhdistää silmiin ennen kuin ysiluokalla. Tämän jälkeen silmälasit tulikin vauhdilla kun silmälääkäri totesi että eipä ihme että särkee, tällä lapsellahan on helketillinen pystysuora piilokarsastus silmissään. Kun ei ne silmät harita kunnolla niin ei ne harita, eli prinsessalla taitaa olla sitten sama juttu silmiensä osalta koska sitä ei ole kukaan omista joukoista koskaan huomannut. Toisaalta taas tämä on kaukana onnenpotkusta koska niin.

Allekirjoittanut uusi omat lasinsa vuonna... ööö... 2003. Jep. Muistan tämän erityisen hyvin koska tuolloin menimme naimisiin ukon kanssa ja osa lasien kustannuksista katettiin häälahjaksi saadulla shekillä. Sen jälkeen olenkin sitten siirtänyt, siirtänyt ja jälleen siirtänyt lasien uusimista koska aina on ollut jotain tähdellisempää, tärkeämpää, joku lapsista on tarvinnut mitä milloinkin, laskuja onkin ollut vuori tai muuta vastaavaa. Alustavasti haaveilin talvella että ehkä ensi syksynä saisin puristettua sen verran jostain että olisi omien lasien uusinnan vuoro mutta ei. Näillä menoilla ja yllätysmomenteilla siirrän omien lasieni uusimista jälleen vuodella eteenpäin ja mietitään sitten uudelleen.

Ja tähän kassavajeeseen mietin sitten samalla koiruutta. Hulluhan minä olen. Ja voin toki vaikka myöntääkin sen. Olen hullu. Umpihullu. Jotenkin koiran kanssa on sama kuin lapsen, sitä kulupuolta ei vain tule ajateltua. Tosiasia toki sekin, että jos sen hankkii niin tilanne on edelleen sama kuin lastenkin kanssa, jostain ne rahat repii niiden kulujen kattamiseen. Selvä tapaus. Olen istuskellut liian kauan omien ajatusteni parissa joten mikä onni ja autuus että makkarista alkaa kuulua ölömölöä made by spede.

Siirryn siis aamutoimiin lapsosten pariin. Se on moro ja hei, viettäkää mukava ja vähemmän sekopäinen lauantai!