Teinin koulu. Muilla on lomaa vielä pari onnetonta päivää ja siinä se sitten onkin. Kesältä tämä silti tuntuu edelleen mutta hieman itseä harmittaa ajatus siitä, että ne aamuheräämiset alkaa taas. Kympin aamut on ihan ok ja ysinkin, mutta miten minä jaksan herätellä sakkia kasin aamuihin? Kun itsekin on loman aikana oppinut nukkumaan seiskaan jos vain spede antaa. Höh. Toisaalta, ajoissa kun herää niin paljon ehtii mutta pitääkö aina ehtiä niin paljon? Kummallinen suorittaja olen toisinaan.

Nyt kun se peli, josta muistaakseni joskus täälläkin puhuin, on päättynyt niin ette tiedäkään kuinka ihania nämä aamut ovat. Loppupelin aikanahan irkku otti kontolleen ns WW-vahdin toimen etenkin aamuiksi ja sitähän se sitten oli, armoton ryntäys ensimmäisenä aamulla tutkimaan pullakäppyröitä ja huutelemaan pullaa foorumilla, lähettelemään pelin sisäisiä viestejä naapurustoon ja juoksuttamaan omia kauppiaita kylien väliä. Ja kun ei se ollut edes se kerta aamussa vaan koko aamupäivä, monesti se tuppasi venymään itselläni iltaan asti.

Minun osaltani peli päättyi jo pari viikkoa sitten kun ukon loma alkoi, varsinaisesti serveri päättyi vajaa viikko sitten. En minä sitä peliä kaipaa, en pätkääkään vaikka pelinä tuo hauska olikin, mutta sitä hyvää peliporukkaa, sitä ei haluaisi täysin kadottaa. Tämä viimeinen serveri kun oli ruotsin servu ja meidän pelaajissamme oli myös ruotsalaisia, tanskalaisia ja italialaisia. Englannintaitoakin sai pitää yllä kun kaikki liittouman asiat kirjasi englanniksi. Voin vain kuvitella miltä tuntuu ihmisestä joka käyttää englantia paljon esimerkiksi työssään koska itselläni tuppasi ajattelukin tapahtumaan englanniksi iltapäivästä jos aamun ja aamupäivän aikana oli joutunut paljon englanninkielistä kirjeenvaihtoa hoitamaan tai kirjoittamaan foorumille useaan kertaan. Jotain hyvääkin pelissä siis oli, tai no hyödylliseksi tuota kai on parempi sanoa.

Eilen ei tullut iltapäivästä tehtyä oikein mitään enää. Oli niin ryökäleen kuumakin, yksi käden heilautus johonkin suuntaan niin hiki kihosi iholle samantien. Käytinkin iltapäivällä puolitoista tuntia makoillen sängyssä Frasieria tuijotellen, tosin myönnän että ainakin tunti siitä tuijottelusta tapahtui silmät ummessa. Vaan hyvää se teki, pieni päiväuni, sen perään olikin virtaa taas kuin pienessä kylässä. Virrat käytin sitten hakemalla kerrossänkyyn ne sen oikeat patjat ukon siskolta ja höpöttämällä petaushommissa avittaneen prinsessan kanssa.

Poika 15v päräytti kotiin iltasella, ihan vain käymään, koko tiimi kun hilppasi isälleen lauantaina. Nyt kun pojalla on mopo niin tällä on myös merkillinen tapa käydä äitiä katsomassa isällä ollessaankin. Muutenkin poika on tätä nykyä kovin äitiorientoitunut, kuuluukohan se jotenkin kasvamiseen. Halaillahan ei tuossa iässä voi kuin juhlatilanteissa mutta silti poika saattaa pörröttää äidin hiuksia, sipaista ohimennen poskea tai toisinaan jopa istahtaa viereen sohvalle ja nojailla äidin kylkeen.

Teini kotiutuikin sitten vasta kympin kanttiin parhaan ystävänsä kanssa, innokkaana siitä että koulu alkaa taas ja samalla haikeana koska paras ystävä muuttaa tänään Hämeenlinnaan. Välimatkaakin on sen verran että viikolla nämä eivät tapaamaan pääse mutta onneksi on mese olemassa. Paras ystävä kävi ekan luokan amista teinin kanssa yhdessä mutta jo kevättalvella kävi ilmi, että tämä ei pysty keittiöhommia tekemään vaan on allerginen suunnilleen kaikelle mitä siellä pitää käsitellä. Edessä on siis koulunvaihto ja harmillista kyllä, muuttaminen opiskelija-asuntolaan.

Viimeiset pari viikkoa teini ja tämän ystävä ovatkin olleet kuin paita ja peppu. Useammin kuin kerran paras ystävä on tullut skootterillaan, kävellyt suoraan keittiöön ja itkenyt. Teini taas on ollut kuin persiisiin ammuttu karhu, harmittaahan se kun joutuu eroon ja ovia paiskomalla oma olo helpottaa hieman. Hyvin on teinille psykologin opit siis menneet päähän, enää tämä ei satuta itseään kun oikein kenkuttaa, masentaa tai on huolia, ehei, tämä lämäyttää ovensa kiinni sellaisella voimalla että ovilistakin irtosi. Ukko naputteli sen aluksi takaisin paikalleen muutaman kerran, mutta kun se irtosi aina uudestaan ja uudestaan päätimme odottaa aikaa jolloin ovea ei enää paukuteta. Teini osaa onneksi itsekin nauraa jälkikäteen omille touhuilleen, aika monta vitsiä on siitä huoneen nurkassa seisovasta ovilistasta väännetty.

Olen muuten huomannut että päiväni ei käynnisty kunnolla jos en, paitsi saa sitä kahvia, myös kirjoittaa. Mökillähän kirjoitan mökkikirjaa aamukahvin lomassa, kotona tätä blogia. Yhtäjaksoistahan se kirjoittaminen ei ole, siksi nämä postauksetkin tuppaa rönsyilemään ja venymään. Tämänkin kirjoittelun lomassa olen neuvonut junnua palapelin kokoamisessa, hakenut lisää kahvia, käynyt nostamassa speden pois yläsängystä, vaihtanut kanavaa telkkarista ja suorittanut yhden lähes hurraahuutojen arvoisen onnistumisen.

Olemme pitkään miettineet ukon kanssa tätä speden lattiakakkailua ja tulleet siihen tulokseen että jos kerran osuisi paikalle juuri kun tämä alkaa sitä kakkaa punkemaan, niin pytty kakan sijoituspaikkana saattaisi paremmin aueta pojalle ja kenties jopa loppua jatkuva kakan keräily milloin mistäkin. Ja kuinka ollakaan, kesken irkun kahvikupposen numero kaksi spede alkoi kakalle irkun vieressä kuistin pöydän ääressä. Voi sitä liikkeen määrää ja voi sitä onnistumisen riemua mikä loisti jopa spedenkin kasvoilla kun tämä huomasi kakankin sujahtavan näppärästi pyttyyn. Nyt on toivoa siitä, että irkku ei metsästä kakkaa milloin mistäkin päin torppaa saati pihamaata.

Tänään ajattelin kaivella mehumaijan kaapista ja kärsiä sitten vaikka siitä armottomasta kuuma-on-hiki-lentää-fiiliksestä jos niikseen on. Mitään pakollisia menoja kun tälle päivälle ei osu joten nythän ne kelpaa keitellä ne marjat samalla kertaa kun hengaan lisää puskassa. Punaherukkapuskan tyhjennys on ensisijainen homma, nähtäväksi jää jatkanko vielä toisenkin karviaispuskan parissa. Junnu kun oli eilenkin kovin harmissaan kun vien hänen marjansa. Hmmm.

Nurmikonleikkaus kuuluu myös listaan, kyllä nyt kuulkaa kelpaa kun uuden leikkurin terä on terävä kuin partaveitsi. Kaatopaikkakuormaakin voisi pihasta ja kellarista koota kärryyn, appiukko kun toi kärryn eilen illalla takaisin meidän pihaamme kun mökiltä palaili. Kärryhän ei ole meidän, ei sen puoleen appiukonkaan vaan appiukon työpaikan. Tosin niitä on siellä niin monta että kaikkia ei kai saa varastoitua firman tiloissa, siksi osa kärryistä sijaitsee työntekijöiden pihoissa välivarastoituina. Appiukolla taas ei omaa pihaa ole niin tokihan meidän piha on sitten se paras vaihtoehto ja voitte olla varmoja että irkku ei vastusta. Etenkään nyt kun irkku uskaltaa itsekin sen kärryn kanssa tarpeen vaatiessa ajella kunhan se ajo tapahtuu vain nokan osoittamaan suuntaan.

Huomiseksi oli suunnitteilla mansikkamarjalla vierailu kunhan ukko suoriutuu kotiin sieltä magneettikuvauksesta mutta hoksasin illalla että hittolainen, pojan 13v kanssa pitäisi ehtiä kaupoille, kummitytölle lupailin korvakorujen ostoreissua ja kai se olisi jotain leivottavakin kun keskiviikkona on speden syntymäpäivät. Voi hitsinpimpulat. Taitaa jäädä reissu väliin, liian kiireeksi menee koko touhu jos koetan kaikki saada sovitettua huomiselle. Pitää tänään soitella ja katsoa josko käynti onnistuisi jonain muuna ajankohtana.

Yksi onni tässä on että autoja ei ole ollut pihassa enää kuin tuo irkun rakas Voldemar. Koska irkku on ennen ukon lomaa joutunut autottomuuden vuoksi vähin äänin jättämään monia juttuja suorittamatta, muunmuassa sen mansikkamarjalla kyläilynkin, on ukko alkanut tuumia josko ostaisi toisen auton. Vaakakupissa painaa myös se tosiasia että on erittäin mahdollista, ettei junnu aina ole kykenevä kävellen kulkemaan koulumatkaansa. Lisäksi ukko hoksasi yhtäkkiä teinin täyttävän todellakin sen 18v ensi talvena ja hyvin luultavaa on, että tämä toivoo saavansa toisinaan autoa lainaksi. Ukon serkkupojalla on auto joka on houkuttanut paitsi teiniä myös ukkoa ja jotenkin kyseinen kärry on irkunkin silmissä aivan ihana. Serkkupojan kanssa lienee jonkinlaiset neuvottelut käynnissä kärryn kohtalosta.

Ja nyt irkku päättää jälleen tämän megalomaaniseksi venyneen pikapäivityksensä tähän ja siirtyy sujuvasti kaivelemaan sitä mehumaijaa kaapin perukoilta esiin. Toivottakaa onnea, se kun sijaitsee juuri siinä kaapissa jonka hyllyt on itsetuunattuja ja joilla on tapana kolista välillä alas kaappia kaivellessa. Toimintamotivaatioa kun ei mitenkään lisää jos joutuu välissä siivoamaan eteisenkin sinne levinneiden kapineiden ja multien vuoksi.

Viettäkääpä mukava maanantai, se on moro!