että nämä viikothan suorastaan kiitolaukkaa ohi! Olemme jälleen kerran keskiviikossa ja suorastaan kaihoten katselen kalenteria ja totean "hittolainen soikoon, kohta ne työt on ohi". Melkein tämä nyt jo alkaa harmittaa. Pidän silti tiukasti toivoa yllä siitä oppisopparipaikasta, sittenkin että kuulin meille olevan tulossa kokeiluun jonkun ammatinvaihtajan jonka toivon olevan joku ihan muu kuin kaupungilla valmiiksi töissä oleva henkilö. Kaupungilla valmiiksi töissä olevahan kun todnäk menee minun edelleni oppisopparikuvioissa, oletan mä.

Harmillisen pitkään tätä odottelua nyt on luvassa, rehtori kun lähtee loppuviikoksi koulutukseen juuri kun asioista päättävä taho palaa lomilta. Ja tuskinpa tuo asioista päättävä taho sitä päätöstä sittenkään tekisi nyt ja tässä, epäilen ainakin ettei. Olen näet kuullut asioista jotain tietäviltä tahoilta että päätöksiä tekevä taho on aika mielivaltainen ihminen ja näin ollen odottelua voi olla luvassa runsaissa määrin. Voi höh nyt!

Vaan kuulkaa, on tässä päivässä jotain erihyvääkin, junnu pääsee takaisin sorvin ääreen. Yskänkohtaukset on normaalioloissa päättyneet, riehumista keuhkoputkisto ei edelleenkään kestä, ts lapsiparka oli tukehtua eilen kun hetken rälläsi speden kanssa vauhdilla. Myös kuume on kadonnut luonnonvara eli jiihaa, neljällä päivällä pääsi eroon siitä hän! Äiti on kovin tyytyväinen, sano. Erittäin tyytyväinen.

Eilinen työpäivä oli sarjaa viuh-vaan. Tein pienen laskuvirheen lähtöajan suhteen, tiet kun ei olleetkaan ihan niin kaameassa kunnossa kuin edeltävällä viikolla ja kas, työpaikan ovea kampesin auki jo 7:20. Toisaalta hyvä niin, siinä ovea auki kammetessa kun pirahti puhelinkin ja kas, lähin esimieshän siellä kyseli voisinko kenties hoitaa hänen taksivuoronsa joka ei oikeastaan ollutkaan hänen taksivuoronsa vaan yhden toisen taksivuoro joka taas oli joutunut jäämään sairaan lapsosensa kanssa kotiin. Sehän passasi.

Tosin se lähin esimies ehti työmaalle juuri ennen taksin tuloa, sen tuloajassa kun on aikamoinen haitari. Jälleen kerran luokassamme vietettiin selvitä sotku-päivää. Edistystä on onneksi tapahtunut ja runsaasti, nyt sotkun selvittämiseen riitän jo minäkin jos vain aika riittää. Eilen riitti ja aamupäivän kolmella ekalla tunnilla olimme ehtineet selvittää mitä erinäisimpiä pihalla tapahtuneita selkkauksia juuri passelisti ennen kuin opettaja ehti paikalle.

Sen kolmannen selkkauksen jälkeen pidin jo palopuheenkin luokan oppilaille, niillä selvittelyillä kun on inhottava tapa venyttää oppitunti pidemmäksi kuin sen kuuluisi olla ja näin ollen istumme usein luokassa vielä viisi minuuttia kellojen välitunnille soiton jälkeen. Palopuheeni pääaiheena olikin miten välttää selkkaukset joita täytyy selvittää ja mitä hyötyä siitä on. Ruokavälkältä palasikin selkkausvapaa joukkio luokkaan. Jes!

Tänään onkin sitten päivä jolloin en tiedä vielä yhtään miten paljon juoksen. Kas kun kaksi avustajaa on poissa ja heidän lisäkseen yksi avustaja sijaistaa pienluokkaa, jonka avustajista on näin ollen itse pois sen toisen jo valmiiksi poissa olevan lisäksi. Katselin eilen oman luokan lukkaria ja totesin että olen käytettävissä kympistä yhteen välisen ajan, muu aika luokassamme onkin sitten kässyjä ja niiden aikaan minun on lähes pakko olla paikalla.

Toisaaltahan tämä on vallan hyvää harjoitusta parin viikon päähän, silloin kun avustajista neljä (!) on perjantaipäivän pois, mm ne molemmat pienten pienluokan avustajat ja onpa tuolloin pois myös se ylempien luokkien pienluokankin avustaja. Epäilenpä että tuota päivää en tule viettämään oman luokan kanssa, etenkään kun juuri tuolle päivälle oma luokka onkin lähdössä retkeilemään museoihin joihin toki avustaja olisi tarpeen. Saapa nähdä kuinka tässä vielä käy.

Kotona mennään siis positiivisella fiiliksellä, kiitos tervehtymään päin olevan junnun. Muutenkin meillä oli kovin kivaa ja leppoisaa kotona tenavien kanssa, ja jos kohta tenavista oli kaksi kavereillaan (prinsessa ja poika 14v) niin tilalla oli onneksi varapojat ja niin, se minussa säälinsekaisin tunteita herättävä heppu. Onneksi eilen poikakolmikko osasi olla kunnolla kyseisen hepun kanssa, tunnelma tuskin olisi ollut yhtä kivakiva jos olisin huomannut edes hetkittäin näiden ilkeilevän kaverilleen.

Illalla soi puhelinkin ja iskän morsian soitteli kysellen josko ottaisin häneltä omenaa ja appelsiinia (siis raparperia, kuten Saaristonmajakka hyvin hoksasi, irkku on nyt sählännyt eli eihän tässä nyt appelsiinia kukaan tyrkyttänyt *hups*)pakkasesta. Omenaa juu, raparperia kiitos en, sitä on omastakin takaa pakkasessa vaikka kuinka ja paljon. Sitä paitsi kokkailuni on kummasti vähentyneet kun päivät menee työmaalla häärätessä, sitä raparperikiisseliä voisi kyllä keitellä lähipäivinä. Lähipäiville on tosin muutakin hommaa tehtävänä vaikka kuinka ja paljon että näkee nyt. Lupasin piipahtaa lähiaikoina, alkuperäinen suunnitelma piipahtelusta kun on kosahtanut käsille kiitos näiden jatkuvien kuumepotilaiden.

Spede menee kuin pieni enkeli nukkumaan iltaisin vaikka se isi ei olekaan laittamassa petiin ja kas, koska äiti laittaa lapsen aina omaan sänkyynsä niin tämä myös nukkuu koko yön siellä omassa petissä. Prinsessa sen sijaan aiheutti äidilleen pientä päänraavintaa, tämä kun ei vastannut seiskalta puhelimeensa ja vasta kasilta sain tämän kaverilta kiinni. Minulla kun ei ole sen kaverin numeroa joten eipä siinä auttanut kuin pommittaa prinsessaa itseään.

Kyllä minä tiesin tarkalleen kellä kaverilla tämä oli ja jos auto olisi ollut pihassa niin olisin saattanut jopa lähteä hakemaan tätä kotiin siinä soittelun lomassa mutta kaverille on sen verran matkaa meiltä ettei sinne ihan kävellen viitsi pikaisesti lähteä piipahtamaan. Eihän se edes onnistuisi, matka nielee yhteen suuntaan jopa minun kävelynopeudellani parikymmentä minuuttia, ellei peräti puoli tuntia. Kasilta prinsessa oli juuri lähdössä kaveriltaan. Niin, kasilta on kylläkin kotiintuloaika, ei kotiinlähtöaika.

Ja juu, läksyt oli unohtunut tehdä. Voi kiva. Prinsessa oli kotona hieman ennen yhdeksää ja jos en olisi ollut niin väsynyt kuin olin niin olisin todennäköisesti sanonut muutaman erittäin pahan sanan. Nyt en jaksanut vaan sanoinkin vaan ykskantaan syö ja tee läksyt ja painu maate. Itse istahdin vielä hetkeksi olkkariin sukkapuikkojen kanssa vaikka mieli olisi kyllä tehnyt mieli mennä makuulle. Puoli kymmeneltä prinsessalla oli enää parin sanan mentävä aukko koulutöissään ja niinpä minä suikkelehdin nukkumaan.

Edelleen nämä aamuheräämiset on hieman takkuja. Kiroan ja manaa siis vieläkin kellojen kääntelyä, ihan idioottimaista touhua sillä valon määrä lisääntyy niin vauhdilla että se on vain hetki kun ollaan muutenkin siinä tilanteessa että ulkona on valoisaa vaikka kuinka ja myöhään. No, menköön nyt, minkä minä tälle mahdan. Ja nyt, siirryn asettelemaan villiintyneitä hiuksiani edes jotenkin kuosiin. Kasvaisi nyt nopeammin että voisi palata ponnariasteelle, sanon mä. Se on moro ja kivaa keskiviikkoa kaikille!