Kyllä se kaikki keskiviikkoinen riemu on nyt kadonnut johonkin ja syvälle. Mihin ollenkaan on mahtanut mennä, sen kun tietäisi. Hiivatti soikoon. Ilmeisesti aivot on palanneet lomalta vaikka akka vielä koettaakin lomailla, siihen malliin päässä raksuttaa eikä mitenkään positiivisissa merkeissä. Pidän kyllä nyt jo itsekin peukkuja että kouluavustajan pestistä tulee jotain ja lupaus siitä annetaan suht pian, muuten jään märehtimään tässä huonossa fiiliksessä vaikka kuinkas ja pitkäksi aikaa.

Tai sitten en, ehkä päässä vaan liiraa ja mielialat heittelee? Eilinen kun oli kuitenkin pääsääntöisesti varsin kivakiva päivä. Jos vaikka kategorioisin tämän postaukseni kahteen osaan; ketutusposti ja riemusta ratkeilu-osio. Kyseinen jako ainakin kuvaa hyvin fiiliksiäni, ettei vain olisi vähintään jakomielitauti iskemässä kun niin nyppii ja hymyilyttää yhtäaikaa ja vuorotellen. No höhhöh!

Todettakoon nyt ihan aluksi että teini tosiaan piipahtipiipahti kotona eilen. Poikaystävä istui autossa odottamassa sen ajan kun teini toi reissukassinsa kotiin. Toi ja toi, ehkä kyseisestä sanasta saa väärän kuvan ja olettaa teinin tuoneen kassin kaikessa rauhassa. Näin ei toki ollut, teini tuli ovesta sisään kuin tuulispää, kipitti kassin kanssa huoneeseensa, kipitti takaisin alas (jolloin minä jo oletin että nyt tämä tulee kertomaan laskettelukuulumisia) ja veti kengät takaisin jalkaansa ja totesi että nähdään sunnuntaina, hän tulee illalla kotiin. Aha.

Ukon sisko, se minun toinen henkireikäni näissä lapsiasioissa, sen sanoi jo uudenvuodenaattona kun tälle teinin ja tämän poikaystävän jutuista puhuin; aivan kuin poika yrittäisi pitää teinin mahdollisimman erillään omasta perheestään. Sitähän se on, tai siltä se ainakin tuntuu. Teini itse sanoi, sen ainoan kerran kun olen hänen kanssaan päässyt kaksin juttusille viimeisen parin kuukauden aikana, että ei hän voi jäädä alakertaan meidän juttusillemme kun tulevat poikaystävän kanssa meille. Poikaystävä kun suuttuu siitä eikä hän jaksa sitä kiukuttelua katsella.

Eikä poikaystävä oikein pidä siitä hänen työssäoppimispaikastakaan saati sen pomosta. Pomo kun oli ilmoittanut jo aiemmin ettei poikaystävä saa tulla sisälle pubiin teinin ollessa työssäharjoittelussa, teinin käytös kun muuttuu niin paljon poikaystävän aikana. Tai pubin pomo käytti kyllä eri sanoja, tämä sanoi että teini pelkää niin paljon poikaystävän aikana ettei töistä tule mitään. Tästä samaisesta työssäoppimispaikasta oli muuten sanottu teinille harjoittelujakson loputtua että soittelee keväällä, kesäksi olisi työpaikka odottamassa ja sen jälkeen voidaan katsoa syksyllä jatkoa kun teini on jo kerran valmistunutkin.

On todella kiva kuulla että teini on pidetty työpaikalla mutta oikeasti, millä tämä mihinkään pubiin töihin menee jos ja kun on poikaystävänsä kanssa? Sehän on loppumaton tie tappelua ja rähinää. Huoh sanon mä! Mitä enemmän tätä asiaa mietin ja tuumin itsekseni sitä vahvemmin itselle tulee sellainen olo kuin teini olisi suunnilleen jonkun lahkon kaappaama. Ehkä koetan olla välillä ajattelematta?

Ehkä tämä teinin asioiden murehtiminen saa sitten omatkin asiat tuntumaan hankalilta ja vaikeilta ja murehtimaan niitäkin. Viime yön nukuin todella huonosti, kiitos sekä ukon, speden että oman murehtimisen ja pikkumaisuuden, kenties. On vain jotenkin taas viime aikoina tullut niin sellainen olo että täällä ollaan minä ja lapset tiiminä ja siinä lisukkeena omiaan touhuava ukko. Tai oikeastaan ukko on tätä nykyä osittain ukko ja spede-tiimi. Osittain. Päävastuu kaikista spedeenkin liittyvistä "huolloista" on silti minulla eli ruoat, pesut, pisut jne jne. Ja toisaalta, spede on silti ehkä enemmän äidissä kiinni kuin ukossa vaikka onkin hyvää vauhtia muuttumassa täysin "isinpojaksi".

Ukko näet urheilee taas hulluna, tämän kuun loppupuolellahan tällä on aika TAYSiin ja jos lekuri niin päättää niin lonkka saa puukkoa. Jos taas näin käy niin hiihdot on hetkeksi hiihdetty joten ilmanko ukko painelee ladulle vähintään kahdesti viikossa, mieluummin neljästi jos ilmat vaan sallii. Hiihdon lisäksi on tietysti punttitreeniä ja erinäinen määrä mahalihasliikkeitä alakerrassa tuhisten ja ähisten. Punttitreeni sentään ähistään ja puhistaan yläkerrassa.

Koska ukko on urheiluhullu, jonka olen ehkä miljoona kertaa maininnutkin, on tällä ollut aikamoinen totutteleminen siihen että akka ei ole urheiluhullu. Ukon suvun naiset kun on myös innokkaita liikkujia toisin kuin allekirjoittanut jonka on tosin pakko myöntää että tupakoimattomuuden myötä liikkuminen on alkanut kiinnostaa. Ei tosin edelleenkään mikään kuntoilu hampaat irvessä rautaa nostellen tai hiihto räkä poskella, ehei, mutta lenkillä on varsin kiva käydä ja ehkä ihan oikeasti sitä hiihtoakin voisi kokeilla pojan 16v suksilla. Sellaista rauhallista hiihtoa, maisemien sihtailumuodossa lähinnä.

No, kuitenkin, vedän ensin tämän murheosion tähän postaukseeni eli koska minä en ole silti mikään liikuntafriikki niin tupakoimattomuuden aiheuttama aineenvaihdunnan muutos lisättynä joulunpyhien suklaamätöllä on jättänyt jälkensä. Farkkunihan on ruhtinaallisesti kokoa 34 ja vaikka mahakumpare on syksyn aikana ilmestynyt koristamaan akkaa niin matalavyötäröiset farkut on silti menneet heittäen päälle. Kertonee hyvin siitä mahakumpareen sijaintikohdastakin.

Keskiviikkona suihkun jälkeen kaivoin kaapistani esiin ne toiset 34 farkkuni, itseasiassa minulla on kolmet joista yhdet on ihan ensteksparhaat ja niillä sitten hiihtelenkin välillä jopa pari viikkoa putkeen (huom, käytän PITKIÄ KALSAREITA ALLA), käytän pikana pesussa ja hiihtelen taas, ja ne kahdet muut on sitten tasapisteissä kakkosia. Kaivoin siis toiset ja kas, nehän oli aivan sikanihkeät reisistä ja LANTEILTA. Siis kyllä! Suklaat on vallanneet reiteni ja lanteeni! Voi helva!

Kuten arvata saattaa niin masensihan se mieltä ja paljon. Eikä sitä mieltä mitenkään piristä se että makkarissamme on menossa "pitkä kuiva kausi". Eikä se että ukko totesi serkulleen vaimon leikkauttaneen itselleen Jukolan Jussi-kampauksen. Eikä se että ukko on totaalinen laihuusfriikkikin. Joka taas näkyy paitsi siinä tämän oman kropan tuunaamisena myös siinä että välillä tämä saattaa huomauttaa kasvaneista mitoista. Johtuukohan se kuiva kausikin sitten näistä kiloista? Höh.

Eikä se että hiljaista on muutenkin. Eikä se että ukko viettää suurimman osan ajasta taas makkarissa. Eikä se että tämä taannuttaa speden ja itsestä tuntuu että tulee jatkuvasti mäkätettyä milloin mistäkin tälle. Huoh huoh ja huoh! Ilmanko onkin hiljaista. Speden taannutus taas. Minä totutin lapsen siihen että nukutaan omin päin niin annas olla, joulun alla sairaslomaillut ja aamuvuoroillut ukko on totuttanut lapsen taas siihen että tämä makaa vieressä kuin tatti lapsen ryhtyessä unille. Onneksi spede on sentään niin fiksu että tajusi ukon ollessa tämän viikon illassa että äiti ei samaan palveluun enää taivu.

Ukko on tarjonnut spedelle myös iltana eräänäkin mehua sänkyyn. Siinä toinen juttu mistä minä mäkätin apinanraivolla. On se nyt prkl! Ja hittolainen, hammaslääkärireissut saa sitten ukko hoitaakseen jos kerran juottaa lapselle sängyssä vielä makeita litkuja. Kivenä kengässä on myös speden jokaöinen sängynvaihto. Minä olen koettanut pikkuhiljaa venyttää lapsen sängynvaihtoa pidemmälle ja pidemmälle ja kiitos, vaikka ei vaihtaisi ollenkaan niin mihin havahduinkaan viime yönä?

Spede känisi, ukko katsoi leffaa ja heti speden känistessä kyseli lapselta että haluatko äidin ja isin väliin. No just joo. Olin jotenkin niin kenkkuuntunut muutenkin jo että totesin että onpa tosiaan kivaa. Olisi kiva nukkua yksi yö ilman että kukaan potkii selkää tai, kuten speden tapauksessa toisinaan, niskaa. Totesinpa vielä senkin että eipä äiti isin ykkössänkykamu ole muutenkaan enää joten aivan sama, taidan vaihtaa vallan sänkyä speden kanssa.

Ja arvatkaapa vaan sainko unta sen perään? No en tietenkään. Ukko ryysti jäävettä sängyssä, jäät kilisi lasissa. Ukko napsi jäitä suuhunsa ja rouskutteli niitä. Spede potki selkää. Paineli varpaita niskaan. Kääntyili ja vänisi. Todellisuudessa olen torkkunut osan tästä ajasta, ukon viimeiset jäiden rouskutukset kun tapahtui puolitoista tuntia speden siirtymän jälkeen ja en minä koko sitä aikaa hereillä ollut.

Kaiken lisäksi ukko on lähdössä tänään työkaverinsa viiskymppisille eli iltapäivällä heillä on sählymatsi työporukalla ja sen perään saunomista ja dokailua. Hiivatti soikoon sanon mä! Ehkä sekin on osasyy kenkutukselle, mene ja tiedä. No, josko lumityöt ja shoppailureissu prinsessan kanssa piristäisi mieltä, niitä kun on luvassa nyt aamupäivälle. Prinsessa sai 70 euron edestä lahjakortteja Kappahliin joulupukilta ja ne hyödynnetään tänään.

Kenkutusosio hoidettu, ihan hetken taidan vielä intopiukeilla perään. Eilen kävi näet myös niin että minä sain päivällä ihan järjettömän inspiraation päälle ja tutkailin paikallisen kuntoilumestan sivuja. Spinning putkahti näet jostain mieleen ja minulla oli ikäänkuin tuli takapuolen alla moisen takia. Että sinne! Pakko päästä kokeilemaan! Harmi että tiesin ukon siskon olevan krapuloissaan, tämä kun oli keskiviikkona viihteellä. Yhtälailla tiesin anopin krapuloivan, tämä kun oli ukon siskon kanssa siellä viihteellä. Ja kaikista harmillisinta oli se, että sisko oli miesystävällään naapurikunnassa ja olivat juuri lähdössä lenkille jonka perään siskon oli aikomus mennä vielä nukkumaankin, yövuoroa kun pukkasi taas.

Ensi torstaina menemme siskon kanssa spinningiä tutkimaan ja se kuulkaa on kivaa se! Saa nähdä kuolenko sinne, aika rankka laji kaiketi kyseessä... Koska en sinne spinningiin päässyt eilen niin päädyinkin ulkoilemaan speden ja prinsessan kanssa. Tämä sen jälkeen kun yhtäkkiä oli mieleen tullut että hitto niin, junnunhan pitäisi mennä kaverinsa synttäreille iltapäivällä. Kääk! Junnu tuli kiikutettua ja sen perään touhusin lumitöitä pihassa speden ja prinsessan kaivellessa lumimajaa penkassa.

Junnun noudettuani aloin paistaa tenaville lättyjä ja eiköhän ukko juuri tuolloin tullut kysymään että mites olis jos käytäisiin kävelyllä. Tämä oli kiskonut aamulla liian pitkän hiihtolenkin ja jalat oli lukossa. Lättyjen paiston jälkeen kiitolaukkailimme tuiskussa spede ja prinsessa seuranamme, spede istui rattikelkassa ja prinsessa hölkötteli äidin seurana hyvää kyytiä. Junnu jäi kaksin kaverinsa kanssa kotiin siksi aikaa rakentelemaan legoilla ja voi että ulkoilma tekikin kutaa! Hikikin siinä tuli ja se on hyvä se!

Joten ei tämä elämä nyt ihan sontaa sentään ole. Ei ei. Taidankin tämän toteamuksen kunniaksi siirtyä nyt pihan puolelle niitä lumitöitä touhuamaan. Pitää muistaa käydä lähitarhallakin samalla reissulla että saa sen hoitohakemuksen laiteltua. Se on moro ja viettäkää mukava perjantai, minä ainakin pyrin siihen!