Onneksi. Jostain hiipi mieleen, että minunhan piti tänään ottaa jääkaappi käsittelyn alle. Kummallinen juttu, kun itse ei tule käytyä kaupassa, niin ei tule siihen jääkaapin sisältöönkään pahemmin perehdyttyä. Eli mitä lie yllätyksiä sieltä saattaakaan putkahtaa kunhan sen syövereihin sukellan. Samantyyppisiä kuin ne löydöt joita tein yksi ilta pojalle viiliä kaivaessani... Jogurttia juhannukselta, erittäin nahistuneita perunoita, miehen juustokätköjä...

Ne juustokätköt. Ne jaksaa aina ihmetyttää. Miksi ihmeessä se länttää sinne jonnekin jääkaapin perälle sellaisia puolen sentin vahvuisia juustobiittejä, joista ei mikään maailman höylä saisi enää suikalettakaan irti? Ajatteleeko se, että minä kaivan ne sieltä ja teen juustosoppaa koko sakille? Kaivan sieltä leikkele- ja margariinipakettien takaa niitä esiin, ihan varmuuden vuoksi-menttaliteetilla.

Ei hajuakaan. Ehkä se on varautunut siihen, että hankimme hiirenloukun jota voi sitten viritellä. Mihin sellaisen loukun sitten laittaisi talossa jossa hiiriä ei ole, en tiedä, ei kai sekään nyt niin pölhö ole, että kuvittelee minun saati teinin niitä asentavan gerbiilihäkkiin. Josta tulikin mieleeni. Minulla on eläinkuume. Tiedättekö, se sellainen kuume, jossa kaikki karvapallerot vaikuttavat enemmän kuin hyviltä vaihtoehdoilta tämän joukon jatkoksi. Kani, marsu, chinchilla, ihan mikä vaan. Mieluiten kuitenkin kissa tai koira.

Kaikki nämä vaihtoehdothan on pois suljettuja junnun ja miehenkin takia. Silkkaa hulluuttahan se olisi, jos jonkun elukan tähän itselleni hankkisin, astmaatikon ja allergikon kiusaksi. Siitäkin huolimatta että astmaatikko on allerginen vain kissoille, ja allergikon ei niin ole väliä... Olipa tylysti sanottu. Onhan silläkin väliä, mutta tuo ei niin niihin elukoihin reagoi kun ei ole eläinhullu eikä kaipaa sen kummempaa kosketusta niihin.

Rönsyilee taas. Menen kahville.