Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen otin ja hyppäsin eilen aamulla autoon jo ennen kahdeksaa. Työmaalla olin himpan ennen kahdeksaa joten kas, nyt olisi huomiselle tarvittavat pari tuntia sisällä. Siis sikäli tarvittavat jos aion lähteä, kuten alustavasti olen suunnitellut, jo puolilta päivin työmaalta. Kahdeksaan meno johtui lähinnä siitä että totesin opiskelukaverin kanssa että koska tämä menee kasiin eikä joudu luokkaan vielä ekalla tunnilla niin ehkäpä on järkevin että suunnittelemme sitä ip-kerhon vappuriehaa aamusta.

Sitä ennen ehdin, toki, tehdä erinäisiä kodinhoidollisia toimia kuten nyt siivoilla sieltä täältä ja aamupalattaa koko tenavalauman. Olen muuten jäänyt oikein miettimään näitä omia päivityksiäni; tässähän voisi kuvitella että meillä on aivan mahdottoman likaista kun jatkuvasti tämä ihminen siivoilee sieltä täältä. Ei meillä kyllä ole, sekaista tosin on joka julmetun välissä vaikka kuinka siivoilet penskojen jälkiä pois. Merkillistä. 

Enpä yhtään ihmettele että esim anopilla on aina niin siistiä. Miksi ei olisi? Luulenpa että kun saan itse tenavat isoiksi ja pois jaloista pyörimästä niin dadaa, meilläkin on sen jälkeen aina siistiä. Lapsiperheet joiden kodit on tiptop on minulle mysteeri. Miten? Onko niissä perheissä lapset imeneet jo äidinmaidosta sen mihin mikäkin kapine kuuluu vai onko sittenkin kysymys siitä että niissä perheissä on äidit jotka, vaikka sitten stressinkin uhalla, siivoavat, siivoavat ja järjestävät. Mene ja tiedä.

Vaan niin, minä tosiaan kurvailin työmaalle jo kasiksi. Se on muuten kumma juttu kuinka lyhyt tuo muisti tuppaa toisinaan olemaan, emme kumpikaan opiskelukaverin kanssa muistaneet kuolemaksemmekaan mitä kaikkia leikkejä me leikimme koulussa pari viikkoa sitten. Krokotiili-Emma ja hedelmäsalaatti, siinä ne melkein oli jotka tuli mieleen yhtäkkiä mutta muita leikkejä saikin sitten kaivella aivosopukoistaan pitkään ja hartaasti eikä osaa silti löytynyt. Onneksi leikit on kirjattuna verkkokouluun joten lienee paikallaan katsoa lisäosviittaa sieltä.

Hyvän suunnitelman saimme silti luotua, alustavan tosin, sillä selvityksen alle jäi vielä kerholaisten määrä juuri sinä päivänä kuten myös se moneenko kerho tuolloin on auki. Hmmm. Iltapäivästä, omien tuntieni päätyttyä, otin ja vääntelin vielä joutessani sanomalehtihatun jos toisenkin, opiskelukaveri kun oli aamupäivällä testannut samaisien lakkien vääntöä pienestä paperista ja todennut etteihän niitä voi millään saada tehtyä.

Työpäivä menikin sitten vauhdilla kun tunneille asti ehdittiin. Matikkaa, kässyjä, äikkää, ruokailua ja päivän päätteeksi vielä enkkua. Tänään on luvassa suunnilleen yhtä hektinen päivä, minä aloitan aamun tekstiilityön luokassa kolmosten kanssa ja senhän tietää jo valmiiksi ettei nämä kolmoset ole alkuunkaan tekstiilityö-orientoituneita. Saapa nähdä kuinka pitkiä piuhoja tässä vielä ollenkaan tänä aamuna tarvitsee.

Iltapäivällä kotiin palattuani lämmitin sapuskaa tenaville ja einehdin pikaisesti itsekin, sen jälkeen lössähdinkin puolikuolleena nojatuoliin. Alkaa vaikuttaa siltä että minun on lienee syytä tutkailla omaa ruokailuani uudemman kerran sillä itseäni alkaa jo vähitellen risoa totaaliuuvahdukset jotka iskee aina töiden jälkeen kotona heti ruoan päälle. Iltapäivästäkin kun olisi kotona tehtävää, muutakin kuin vain junnun kanssa läksyistä rähinöinti.

Eilen niitä läksyjä tehtiin vasta viiden jälkeen ja voi jösses, tuli ihan sellainen olo että junnulla oli matikan kohdalla solmu päässä. Ei hajuakaan miten asia ei ottanut millään auetakseen tälle. Osasyy on ehkä junnun astmassa, minä näet vaihdoin tämän lääkityksen siihen jo syksyllä aiottuun kevyempään malliin lauantaina. Samalla tiputin lisälääkkeen, pulmicortin, pois joten nyt pojan lääkityksenä on pelkkä montelukast ja symbicort mite. 

Jo päivällä luokassa kuuntelin pojan yskimistä ja tuumin mielessäni sen olevan kovin ahdistunutta. Kotona yskä oli aivan samaa mallia, kireää ja ahdistunutta. Näinköhän voin jättää pojan tuolle lääkkeelle sinne spirometriaan asti vai pitääkö minun kiikuttaa tämän symbicort-resepti uusittavaksi. Kovin hyvältä tilanne ei näytä, näin äidin silmin katsottuna, eikä se näyttänyt luokassakaan kovin hyvältä.

Minä totean jälleen kerran että todella INHOAN erikoistuvia lääkäreitä jotka ei tunnu tietävän tuon taivaallista junnun astmasta. Miksi ihmeessä lapsella ei voi olla koko ajan yksi ja sama kokenut lääkäri käynneillä, miksi ihmeessä sen joukon pitää olla niin kirjavaa että välillä tuntuu kuin saisi halosta päähän kun sinne pojan kanssa menee. Tämä viime syksyn erikoistuva ei nyt sentään lyönyt sillä halolla ihan keskelle otsaa, kuten se yksi aiempien vuosien erikoistuva teki, mutta lievän mäjäytyksen hänkin antoi.

On aika järjetöntä purkaa hyvän hoitotasapainon lääkityksiä "kokeenomaisesti" vain siksi että lääkäri on sitä mieltä että lapsi tulee toimeen kyllä pienemmälläkin. Tokihan tuo tulee, ei tuo kuole liian vähään lääkitykseen, mutta eikö toimeentulo ja hyvä elämänlaatu ole kaksi eri asiaa? Aika järkyttävää ajatella että kohta olemme todnäk jälleen tilanteessa jossa junnun aivot ei saa riittävästi sitä happea ja junnusta tulee seinille kiipeilevä, itkeskelevä ja ahdistunut tenava. Sen tilan korjaaminen kun vie aina viikon-pari ja lääkärihän ei sitä tilaa ole näkemässä eikä helisemässä ahdistuneen tenavan kanssa. Argh!

Eilen illalla, siinä yskimisensä lomassa, junnu huuteli minulle että äiti mä en saa enää yhtään henkeä edes. Niinpä. Josko kuitenkin kävisi säkä ja pojalle olisikin vaan iskemässä lenssu oikein todenteolla. Tuskin mutta saahan sitä aina toivoa. Saattaa olla että alkuviikosta rimpauttelen TAYSin astmahoitajalle jos tilanne pysyy samana tai muuttuu pahemmaksi. Nytkin yläkerrasta kuuluu tukkoinen yskintä eli väkisinkin herää kysymys millainen mahtaa olla unenlaatu jos puoli yötä menee köhien. Höh.

Vaan jaa. Luulenpa että siirryn nyt vähitellen uutisannin pariin. Ehkäpä voisin hieman myös tutkailla pyykkikorien tilannetta sillä tässähän on vielä likipitäen tunti aikaa ennen kuin täytyy alkaa herätellä joukkoja. Se on siis moro ja viettäkää kivakivatorstai, minä pyrin, toki, samaan.