Vaikka päivähän tämä melkein jo on. Irkku tosin heräsi vasta seiskan jälkeen ihastelemaan auringonpaistetta ja ihmettelemään tyhjiä ruoka-astioita pihassa. Niin, ne siilit. Niistä tuli ukon kanssa puhe lauantaina, siinä iltamyöhäsellä kun istuimme yhdessä kotiuduttuamme ja saatuamme tenavat nukkumaan.

Ukko kun oli tehnyt saman havainnon kuin irkku, siilit ilmestyi isomummun kuoleman jälkeen kuin tyhjästä. Ukko, jonka uskonnollisuus on jos nyt ei nolla niin ainakin lähelle sitä, totesi niiden olevan mummun lähettämiä. Muuta selitystä hän ei niille osannut edes ajatella, kai ne on mummun siilit tämän pihasta vaikka oikeastihan tuo on mahdottomuus, tuskinpa siililauma on marssinut 150 kilometrin päästä meidän pihaamme.

Aikamme siinä istuimme ulkorappusilla katselemassa tuhisevia piikkipalleroita ja totesimme yhteistuumin että jos siilit ilmestyvät vielä seuraavanakin iltana paikalle, otamme ja aloitamme niiden ruokkimisen. Harmikseni en ole koskaan huomannut kysyä saati kunnolla katsoa mitä isomummu siileilleen tarjosi, mutta juuri tuolla hetkellä sillä ei ollut kiire.

Eilen saunoimme vielä iltamyöhällä ukon kanssa kun tenavat olivat jo hiipanneet yöpuulle ja siinä jäähyllä saunan rappusilla istuessa pensaissa alkoi julmettu ropina. Ketään ei näkynyt, mutta eiköhän sieltä siilit ollut siirtymässä pihan puolelle. Ja kyllä, siellähän se pikkusiili, oletan rapsuttelijan olleen kyseessä, tuhisi ulkorappujen alle meidän tullessamme saunasta. Onneksi appiukko piipahti päivällä tuomassa puukuormaa ja sain kysyttyä tältä millä mummu oli siilejään ruokkinut.

Niinpä irkku sekoitteli laktoosittomasta maidosta ja palastelluista leivän kannikoista siileille sapuskaa ja kiikutti kipon sireenipuskan alle. Eikä aikaakaan kun pikkusiili oli jo lounaalla, kallisteli kippoa ja makusteli menemään. Syötyään tuo piipahti vielä tarkastuskäynnillä rappujen alla ja kipitteli sitten sireenipensaan alustan kautta nurmikolla ja kohti takametsää, jossa oletan heillä olevan pesän.

Jonkin ajan päästä paikalle lyllersi iso siili, kippasi kipon niin että osa ruoasta oli tämän pään päällä ja söi pitkään ja hartaasti. Jopa niin hartaasti että irkun oli pakko tehdä vielä toiseen kippoon lisää ruokaa, toinen pienistä kun ei ollut vielä näkynyt paikalla. Iso siili söi kipon lähes tyhjäksi ja katosi sekin sitten sireenipuskan alustan kautta metsää kohti.

Puolen yön jälkeen ilmestyi se kolmaskin siili evästämään ja aika tyhjiin kumpikin kippo kävi tämän ruokailtua. Jotain niihin vielä jäi mutta eipä sitäkään niissä enää ole, siilit lienee käyneet santsikierroksella vielä yöllä. Itseäni hirvitti lähinnä ruokinnan aloittamisessa se, pesiytyykö kohta rottia pihapiiriin. Tuo hirvitys on kyllä aika hyvin laantunut, mummun kuolema kun sai naapurin kissankin pesiytymään pihaamme. Omistajan elkein tuo makailee keskellä hiekka-aluetta, nuolee mahaansa, piehtaroi hiekassa ja katselee meitä tupakalla olijoita tyynesti.

Ihan varmemmaksi vakuudeksi irkku on päättänyt pitää kellarin oveakin auki kesän ajan, josko siellä jotain hiirielämää sattuisi olemaan. Oletan että naapurin kolli hoitelee elämät sen sileän tien, ainakin tuo näyttää hiirikissalta olemuksensa puolesta. Kissa on kieltämättä paras hiirien ja rottien torjuntaväline, pitääkin melkein kiittää naapureita joku kaunis kerta heidän kissansa olemassaolosta.

Vaan eläimistä elämään. Lauantaina meillä oli todella kivaa! Siitäkin huolimatta, että Särkänniemeen emme mennetkään, kas kun niin. Ukko on saikulla ja kuinka ollakaan, tuli siinä mieleen että siellähän saattaa olla joku tämän pomoista tenaviensa kanssa. Liikkua ukon sopii ja pitääkin, selkään kun ainoa toimiva hoitokeino on liikkuminen, mutta härveleiden rytyytys ei taida soveliasta hoitoa olla.

Sen sijaan kävimme syömässä, istuskelimme muutamassa eri baarissa katselemassa ohikulkijoita, kävimme parissa tavaratalossa kiertelemässä ja vain hengasimme keskenämme. Ihanaa! Kyllä mikään ei rentouta yhtä hyvin kuin lapsivapaa hengailu. Kotiin palasimme seiskan kanttiin, juuri sopivasti todistamaan iltapalastelun viime hetkiä, teini kun oli tehnyt lättyjä iltapalaksi.

Spede roikkui kiinni kuin iilimato tietysti loppuillan, jopa nukkumaan laittelu oli ohjelmanumero, ukko makasi meidän sängyssämme käsi pienen kädessä. Kamalaa on, ero äidistä ja isistä, ainakin sen mukaisesti spede siveli kummankin poskia, pusutteli, halaili ja piti tiukasti puntista kiinni jos olit aikeissa siirtyä toiseen huoneeseen. Hyvää tuo silti spedellekin teki, muista penskoista puhumattakaan. Teinikin totesi, että voisitte useammin mennä kaksin johonkin, hänellä kun on ollut superkiva päivä lasten kanssa. Olivat käyneet kävelyllä liki keskustassa asti ja spedellä ei ollut ollut edes rattaita mukana. Muutenkin kaikki oli sujunut jouhevasti, pari ateriaa oli tullut tehtyä pienemmille ja muutenkin nautiskeltu rauhaisasta kotielosta ja vastuusta. Hieno teini sanon mä! Poika 15v oli ollut onneksi lähes koko päivän myös kotosalla, spede kun on kasvattanut jonkinlaisen köyden nyt tähän.

En tiedä johtuuko sitten siitä, että poika 15v liikkuu nykyään niin paljon kylillä tullen kotiin vasta speden mentyä jo nukkumaan vai mistä, mutta kun poika 15v kotiutui isältään perjantaiaamuna viikon siellä oltuaan, oli spede kimpussa kuin takiainen. Jopa iltapalalle joutui poika 15v istumaan speden seuraksi, isi ja äiti kun ei olleet mitään isoveikan rinnalla. Ja mitkä huudot joka kerta kun poika 15v veti kengät jalkaansa. Pojassa 15v on tosiaan aina ollut joku merkillinen lapsigeeni.

Vaan nyt irkku siirtyy hakemaan niitä tyhjentyneitä ruokakippoja pihasta ja ryhtyy tuumimaan päivän ohjelmaa ja ruokalistaa. Kyökkipiika Katillekin laittelen vielä tänään sähköpostia, kiitos Kati ihanasta tarjouksesta johon tietystikin tartun enemmän kuin mielelläni. Viettäkää mukava maanantai, se on moro!