Ensimmäinen äännähdys on suoraan johdannainen äänestä jonka päästin kun katsoin kelloon aamulla. KAHDEKSAN! Siis kello oli totta tosiaankin KAHDEKSAN! Kukaan ei kaiketi missannut tätä kellonaikaa? Toinen äännähdys sopiikin kuvaamaan ääntä jonka päästin kun köpöttelin postilaatikolle. Selkä, mokomakin, on aina vaan huonossa hapessa. Ollut ihan koko kesän jos tarkkoja ollaan.

Välillä on päiviä ettei niin vaivaa mutta pääsääntöisesti sinne koskee aina jos olet hetkenkin aloillasi välillä, oli se aloillaan olo sitten istumista, makaamista tai seisomista. Aloillaan ollessa se kipu on sellainen "juhme" ristiselässä ja sen ympäristössä ja liikkeelle lähtiessä isketään sitten puukolla perään. Paitsi makuulta noustessa. Silloin isketään lekalla ja puukolla yhtäaikaa ja se on ilkeää se. Kaiken kruunaa se että puukon poistuttua selkärangasta pienikin väärä askelkuvio saa sen paukahtamaan uudelleen rankaan. Höh nyt!

Syytänkin ihan ehdottomasti tästä ikävyydestä nyt a. lentämistä, b. autoilua ja c. julmettua sandaaleilla tallomista. Niitä kun on kesäkuuhun mahtunut enemmän kuin tarpeeksi, Unkarissakin Transitin mittariin pamahti hyvinkin rontti 1200 kilometriä, siihen lisukkeeksi reilun parin tunnin lennot suuntaansa ja ajamiset kotomaassa kentälle ja takaisin eli rontti nelisensataa kilsaa. Ja juhannuksena mökkiajot. Ja sen perään taas lentelyt. Ja sitä tallomista. Ja lisää tallomista. Ja vielä hieman. No, ehkä se tämän kuun aikana setviytyy, isoimmat reissaamiset kun on tehty ja jäljellä on enää mökkiajoja silloin tällöin.

Tuo viimeinen äännähdys taas kuvaa viime yötä. Kehtaanko edes sanoa mutta unen ja valveen rajamailla ihminen on ehdottomasti fiksuimmillaan, ainakin jos on nähnyt unta jossa kulkee viimeisen päälle laitettuna pikkupikkumekossa piikkikorkokengät jalassa tuntien itsensä ehkä seksikkäimmäksi ihmiseksi ikinä ja matkaseurana on oma mies ja tapahtumapaikkana katu jossa on luvallista sivellä toista vähän sieltä täältä. Vielä kun siihen lisää havahtumisen siihen että makoileekin oman miehen kyljessä kiinni niin että tämä sivelee juuri lanteenkaarta niin voi pojat. Siis voi pojat.

Siitähän voi kehkeytyä vaikka mitä ja sillä hetkellä se älykkyyskin pomppaa taivaisiin kun päätyy ajatukseen jonka mukaan kiihkeä lempi saa lieskansa siitä tunteesta että on todellakin seksikäs ja haluttava ja vaikkas mitä. Ehkä sen kiihkeä lempi arjessa, ainakin meillä, katoaa allekirjoittaneen suosimaan XL-koon YIT-paitaan ja lököhousuihin. Eihän tässä asussa itseään kovin seksikkääksi tunne, tahtoi tai ei, toisin kuin siinä ihanassa puoleen reiteen ulottuvassa vartalonmyötäisessä naruolkaimisessa mekossa jonka Riiasta ostin.

Tai näissä kotitossuissa joissa jalka kyllä lepää mutta jotka on ihan toista kuin ne taivaalliset piikkikorkosandaalit jotka tarttui yhdestä Riian lukuisista kenkäkaupoista matkaan. Siinä sitä tunsi todella olevansa nainen kun kulki illalla katuvilinässä lähiterassille hiukset ja kasvot laitettuna, herkkä kukkakoru kaulalla ja hymy huulilla. Päiväsaikaan samankaltaisia asuratkaisuja vilisi pitkin katukuvaa joten siellä asu ei herättänyt minkäänlaista ihmetystä lähikaupassa poiketessa, toista se on kotoisassa lähimarketissa jossa moinen asuste kantajallaan kielii lähinnä siitä että tämä on lähdössä juhlimaan.

No tulipa jaariteltua vaikkakin asiat oli ehdottoman tärkeitä. Jaarittelenpa vielä himpan lisää ja totean että eilen tajuntaan iskeytynyt uutinen Mika Myllylän kuolemasta totta tosiaan iskeytyi myös palleaan ja jalkoihin. Tiesihän sen että elämä oli kohdellut huonosti jo vuosia mutta silti; ei tätä olisi voinut uskoa tapahtuvaksi. Todellinen shokkiuutinen. Minulle Mika oli aina silti se todellinen sankari mitä tulee karpaasikolmikkoon. Se joka myönsi että metsään meni. Se joka seisoi tapahtumien takana yrittämättä piilotella itseään ja vastoinkäymisiään.

Jokainen voi lähteä kokeilemaan sitä että omistaa elämänsä yhdelle ja samalle rääkille, vuodesta toiseen, muuttuu juhlituksi sankariksi ja sitten yhtäkkiä sylkykupiksi. Että näkee kasvonsa lehtien lööpeissä aina kun on töpeksinyt. Ettei osaa antaa itselleen anteeksi. Että ei enää löydä elämänlankaa josta ottaa kiinni. Että menettää kaiken sen jonka varaan on elämäänsä rakentanut. Minulle Mika on edelleen sankari, mies jota kunnioittaa ja arvostaa, virheistä huolimatta. Rauha Mikan sielulle.

Jaarittelenpa vielä kotvan eilisestäkin; aamulla riehaannuin leipomaan sekä peltileipää että jogurttikakkua. Touhuamaan sapuskaa. Siivoamaan keittiöä. Pesemään lisää pyykkiä. Ja notkumaan koneella joka on aina huono ratkaisu. Siis silläkin että koneella roikkuminen aiheuttaa sen että puoli päivää saattaa mennä paukuttaen jotain idioottimaista nettipeliä kuten nyt Bejelewed Blitziä. Voi huoh. Tuli siinä välissä toki plääsättyä puhelimessakin ukon siskon kanssa.

Joka taas saattaakin aiheuttaa nyt uusia prinsessan kohtauksia, joko itku- tai kiukkusellaisia. Ukon sisko on näet lähdössä tänään tenavineen mummun kanssa kesälomareissuun. Toivottavasti prinsessa ei kuule kyseisestä menosta, ei nyt eikä heidän palattua, minä kun en jaksaisi kuunnella sitä epätoivoista itkua saati kiukkuamista siitä miksi aina muut ja miksi ei koskaan me. Se, miten saan asian pysymään pois prinsessan korvista onkin sitten toinen juttu, serkkulikkojen pyörät kun on meidän pihassamme viikonlopun jäljiltä ja näin ollen he tulevat joko ennen tai jälkeen reissun niitä hakemaan. Voi höh nyt!

Illan kohokohta ehkä kuitenkin toteamus siitä että jos kohta teini ei oikein haltsaa rahankäyttöä, tai paremminkin haltsaa sen liiankin hyvin tuhlaten rahansa kaikkeen idioottimaiseen, niin poika 17v on toista maata. Tämä näet sai ensimmäisen tilinsä eilen ja vaikka se oli vain kolmen päivän tili josta poika oli saanut jo kottiakin niin kas, mitä poika tekikään; osti itselleen uuden kännykän. Vanha kun on huolloista huolimatta reistannut miten sattuu ja poika on pitkään himoinnut itselleen kosketusnäyttöpuhelinta.

Seuraavankin tilin käyttökohteet tällä on jo suunniteltuna, hän aikoo vaihtaa itse hankkimansa skoban toisenlaiseen mopoon. Oooh! Kaupoista on jo sovittu joten poika on aikasmoisen fiksu näin äidin näkökulmasta katsottuna. Samalla kertaa kun poika selosti suunnitelmiaan hän mainitsi myös siitä kuinka on ajatellut josko saisi "muuttaa" saunatuvalle omiin oloihinsa ja niin, hän nyt menee edelleen tyttöystävälleen yöksi koska tyttöystäväkin menee kuuteen ja hän vie tämän samalla kun lähtee itse töihin jotta yhdet bussimaksut säästyy.

Ihan oikeasti. Miten ihmeessä minä olen saanut pojasta tällaisen? Ja miten ihmeessä tämä on nyt tällainen? Tämän kanssahan on saanut kuitenkin raastaa hiuksiaan päästä urakalla jo vuosikausia? Ei kai poika aio nyt tosissaan miehistyä? Kaiken tämän lisäksi poika on soitellut kouluun ja pyytänyt siirtoa maanrakennuspuolelle. Siis mitä? Apua! Pojassa on aikamoisia merkkejä miehistymisestä, näinköhän tässä käy niin että tämä yksinkertaisesti lehahtaa kotoa jossain kohtaa eikä kaipaa sen kummemmin äitiä tökkimään, pökkimään ja avittamaan about kaikessa, teinissä kun sitä vikaa taas on yllinkyllin. Sanonpa nyt että olen ihan oikeasti tosi ylpeä pojasta vaikka samalla, ehkä juuri tästä vuositolkulla hiuksien raastamisesta johtuen, odotan kauhulla onko tämä vain unta ja kohta se huithapeli palaa paikalle.

No mutta siis tulipa tästä pitkä postaus. Poistun siis ihan suosilla hoitamaan keittiöosastoa. Tarkoitus kun olisi lähteä pienelle lenkille ja piipahtaa samalla työmaalla kahvilla. Se on siis moro ja viettäkää kivakivakeskiviikko, minä tulen pyrkimään samaan!