Tänä aamuna se, etenkin korvatulpilla höystettynä, lämmittäisi mieltä. Kyllä, eilinen lääkäriajoitus osui täysin kohdalleen. Nyt spede on näet kipeääkin kipeämpi, antibioottiahan hän ei ehtinyt saamaan kuin illalla joten se ei vielä pure tautiin. Alkuyön poika nukkui, aina siihen asti kun irkku oli juuri saamaisillaan unenpäästä kiinni yhdentoista kanttiin. Ja siitä se sitten alkoi.

Ensimmäiseen kähinään, köhinään ja kitinään katosi irkun uni pysyen poissa lähemmäs yhtä. Jolloin palasi vain todetakseen että kähinä, köhinä ja kitinä toistui hetken nukuttuani. Ja uudelleen. Ja vielä. Vielä hieman. Puoli kuudelta sängystä ei noussut suinkaan levännyt irkku, vaan lähinnä zombie.

Eihän tuo pahalla, tauti vaan otti kunnon vaihteen päälle ja tietäähän sen, lima pakkaantuu makuuasennossa nopeasti tiukkaan. Yöllä on noussut kuumekin samaan syssyyn joten ei ole ihme, että yö oli niin risainen ja kituinen. Ja koska kaverilla on kuumetta, limaa ja paha olo, tiesi se sitä, että irkku ei ehtinyt kunnolla vaatteita päälleen saada kun makkarista kuului jo kiukkuinen yskänsekainen kähinäitku. Johon tutin tarjoaminen olisi ollut aivan yhtä tyhjän kanssa.

Todella inhottavaa. Ei varmastikaan ole kiva köhiä, valautella räkää nenänalustan täydeltä, tuntea tukehtuvansa siihen paksuun möhnään yskänkohtausten säestämänä ja tuntea oloaan kipeäksi. Ja vaikka aamurauhani onkin pyhää, näinä aamuina on pakko nostaa kädet pystyyn ja todeta, että aamurauhan aika on toisena aamuna. Mutta risoo se kuulkaa silti jos et ehdi kunnolla edes vessaan toisen heitellessä tuttia, nunnua ja autoja pitkin olkkaria kun on vaan niin ankea olla.

Käytin muuten illalla aikaa pelmaillen aivan uppo-outoja ruokablogeja. Etsien sitä kuningasideaa tälle päivälle. Saattoi olla, että olin liian väsynyt mutta ideaa ei löytynyt. Alkuperäinen ajatus tonnikalapadasta tuntuikin yhtäkkiä huonolta. Lohi nousi houkuttelevaksi ruoka-aineeksi mutta eihän meillä ole pakkasessa lohta. Ja pahoin pelkään, että irkusta ei ole tänään lähtemään lohenostoon, jotenkin tuntuu että järki seisoo.

Ja niinkuin sitä ehti illalla suunnitella vaikka mitä touhua tälle päivälle, aina siivoiluista, kokkailuista, kirpparipiipahduksista ja pyykkäilyistä lähtien. Saapa nähdä toteutuuko mikä prosentti suunnitelmista. Ehkä pannullinen kahvia herättää sisälläni torkkuvan reippailija-irkun? Hah, aina sitä saa unelmoida.

Loppuun kuitenkin hymyn kasvoille nostaneita huomioita eiliseltä. Meidän pihamme ympäri kulkee taaja orapihlaja-aita, joka toimii levähdys- ja turvapaikkana erinäiselle määrälle varpusia ja talitinttejä. Eilen katselin päivällä sitä varpusten iloa keväästä. Useampi varpunen otti hiekkakylpyjä pihassa, kallistellen itseään puolelta toiselle ja sukien sulkiaan. Niin kesyiksi nuo ovat jo oppineet, että irkun liikkeet ei heitä haittaa jos sitten ei ihan viereen tunge.

Toisen hymyn huulille nostaneen huomion tein ruusupensaan juurella. Siellä on krookukset nousseet pintaan ja veikkaanpa että viikonloppuna on kukkia jo nähtävillä. Nämä kaksi yhdessä sai irkussa aikaan merkillisen himon siirtyä pensasaidanleikkauksen ja risujen polttelun pariin, mutta homma siirtynee sittenkin muutamalla päivällä. Irkku kun yhdisti mielessään touhuun myös makkaranpaiston ja spedestä ei nyt kyllä ole ulkona mukana pyörimään tuossa kunnossa. Kenties loppuviikosta?

Ja nyt, hyvää keskiviikkoa kaikille, irkku menee lataamaan itseensä lisää kofeiinia. Se on moro!