Olenko se vain minä vai miten minusta tuntuu että aika kiitää julmettua kyytiä? Maaliskuu on aivan kohta pulkassa joten kevät, kyllä se kuulkaa on kevät kun on ihan juuri näillä näppäimin täällä. Totta, totta, yöpakkaset joissain määrin hidastaa kevääntuloa mutta mitä sitten? Kevät sieltä tulee kuitenkin, hitaasti mutta varmasti.

Muiltakin osin irkun on vallannut joku kumma yltiöpositiivisuuskausi. Se alkoi jo siitä hyvästä hammaslääkärikeikkailusta ja tuntuu ettei loppua ole nyt näkyvissä. Taputtelen, kuvainnollisesti, itseäni onnitellen milloin hyvin sujuneesta prinsessan leikkauksesta ja jälkitoipumisesta, milloin junnun koulumenestyksestä, milloin aamuista jolloin saan lapset sujuvasti koulutielle. Merkillistä. Edes tilapäiset takapakit ei saa naista murehtimaan kunnolla, korkeintaan hymähtämään ja manaamaan mielessään kerran-pari ja kas, taas se lipuu positiivisuuspilvellä.

Tällaisiin tilapäisiin takapakkeihin voitaneen lukea lauantain uutispläjäys jonka toimitti tällä kertaa teini. Tämä palasi iltapäivällä reissultaan, yövyttyään kaverillaan jossa oli jonkinlaista pienimuotoista kotipirskemeininkä ollut samalla. Uutispläjäys oli lähinnä se, että hänen kännykkänsä oli varastettu hänen kassistaan. Ketutti. Teiniä lähinnä, toki himppasen itseänikin koska teini sai kännykän joululahjaksi ja uutta meillä ei ole mahdollisuutta ostaa ihan hetkeen. Teinillä oli vahva käsitys siitä kuka puhelimen oli vienyt tämän nukkuessa ja positiivista kyllä, saldokin oli jo ummessa mutta varmemmaksi vakuudeksi ukko katkaisi tämän sim-kortin toiminnan samantien.

Eilen puhelimen olinpaikka selvisi ja se on kuin onkin juuri sillä ihmisellä jolla teini sen olettikin olevan. Kyseinen hemmo tosin ei ollut kotosalla vaan jossain huitsan kuusessa mutta suhteellisen näppäränä mimminä teini sai sovittua että tämä kiikuttaa kännykän tänään sinne mistä sen veikin tai asiasta tehdään rikosilmoitus. Puhelin palautunee oikealle omistajalleen ja irkku siinä missä ukkokin totesi teinille, että kuten huomaat, kehenkään ei voi täysin luottaa joten ehkä tämä voidaan ottaa oppituntina siitä mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä kun aikanaan omaan huusholliin muuttaa.

Joka muuten on teinin mielessä suunnilleen ajatus numero yksi. Asuntoilmoituksia on selattu, kelattu ja läärätty. Kelaan ollaan aikeissa mennä kyselemään mahdollisista tukimuodoista jos sitä omilleen. Minun pitäisi kaiketi tuntea julmettua surua, kauhua ja paniikkia mutta onkohan minussa joku vika kun teinin suunnitelmat tuntuvat lähinnä hyviltä ja kannatettavilta ja mieli tekisi jälleen vain onnitella itseään siitä että on onnistunut kasvattamaan selvästikin omia aivojaan käyttävän yksilön joka ei tulekaan roikkumaan koko ikäänsä äitinsä puntissa kiinni.

Poika 13v palasi mökkireissulta lauantaina vain kysyäkseen saako mennä kaverilleen vielä yöksi. Luvan saatuaan tämä nappasi palan kakkua, jota leivoin kotiutumisen kunniaksi, ja katosi kaverinsa kanssa suunnilleen valon nopeudella ulos. Muiltakin osin lauantai tuntui menevän varsinaista kiitolaukkaa, aamupäivän hääräsin keittiössä ja iltapäivän touhusin siivoiluja ja kas, ilta oli taas ennen kuin ehti edes kunnolla kissaa sanoa.

Eilen lötkötin perinteiseen pyhäpäivätapaani, tuijottelin töllötintä, pupelsin suklaata ja lämmitin lauantain kokkailuja ruoaksi. Melkein aloin jopa pyykkäämään mutta sain kuin sainkin itseni pidettyä erossa kotihommista. Tänään saakin sitten pyykkäillä oikein tosissaan, teini siivosi huoneensa ja sehän tietää aina sitä että pyykkikopat on yhtäkkiä jumissa vaikka ne olisi kuinka olleet kokolailla tyhjiä.

Perjantaina ukko lähtee sinne reissuun työporukkansa kanssa suoraan töistä ja minä olen koettanut jo valmiiksi mietiskellä mitä me lasten kanssa touhuaisimme tuolloin. Minulla ei ole pienintäkään hajua siitä kuinka suuri porukka on kotosalla ensi viikonloppuna mutta oli sitten iso tai pieni niin jotain hyvää on pakko silloin laitella tarjolle. Korvien välissä taitaa tosiaan olla vika jos toinenkin, minä näet odotan perjantaita kuin kuuta nousevaa suunnilleen. Merkillistä.

Kello onnistui taas juoksemaan omia aikojaan eteenpäin joten siirryn vähitellen herättelytoimiin, se on moro ja viettäkää mukava maanantai!