Joopa joo. On se kyllä kumma kun tässä alkaa herääminen aikaistumaan sitä mukaa kun päivät lyhenevät. Toisaalta, hyvä näin, tänään kun on aika reipastahtista touhua luvassa. Pitää leipoa täytekakkupohja ja täyttää se sekä nakkoa päälle MMF-massa. Vääntää suklaahyydykekakku. Herätellä kouluihmeitä pino. Pyörähtää prinsessan kanssa oikaisuhammaslääkärissä päiväsellä. Tehdä sapuskaa. Siivoilla lisää. Pyykätä. Luulis että ehtii kun ajoissa herää.

Vaan kuulkaa, eilinen aamupäivä kuuluu ehdottomasti sarjaan hermoromahdus, herttaslaagi ja päänsärky. Minä näet riehaannuin heti aamusta aamukahvit juotuani ja saatuani pojan 14v hereille ja ei aikaakaan kun olin yhtäaikaa sekä perkaamassa mustaherukoita että sulattamassa lihaa. Koska kyseisissä hommissa olisi ihan hyvä pitää ajatus mukana niin ihan lievästi aiheutti ärtymystä makkarista kuulunut junnun huuto; tuu äiti kattoon mitä spede teki.

Ei ehkä olisi kannattanut mennä, spede oli jälleen kerran kiivennyt tuhanteen kertaan kielletylle sänkymme päässä olevalle seinähyllylle ja kas, eikö sen kannatukset pettäneet juuri eilen toisesta päästään. Ja se hylly ei kuulkaas ole millään ihan lyhyillä ruuveilla kiinni, ehei. Siinä on kunnon pitkät pitkät ruuvit ja silti, toisen pään ruuvi oli murtanut painon alla cyprociin kunnon loven. Voi prkl etten paljon paremmin pystynyt itseäni tuossa ilmaisemaan.

Laskin kymmeneen, tutkailin tilannetta ja sain jotenkin hyllyn pysymään edes suorassa ruuvia vääntelemällä mutta kunnolla kiinni se ei enää ole. Muutaman kipakan toruvan sanan jälkeen siirryin takaisin keittiöön ja tällä kertaa viisaampana, houkuttelin speden mukaani syömään aamupalaa. Viuh vaan, pojalle leivät ja kaakao nenän eteen ja irkku alkoi keitellä visparia saatuaan lihapannulle veden ja mausteet ja kannen kiinni.

Siinä keittelyn lomassa havainnoin pojan einehtineen loppuun ja kipaisin tälle eteisestä piirustuspaperin ja kaivelin kynää ja kas, äidin pikkupallero ryhtyi piirtämään. Irkku jatkoi vispipuuron vispailua ja siivoili samalla tiskialtaan ympäristöä joutavista roinista. Hieman rättiä sinne ja tänne, lisää vispausta, mitäs hiivattia tämä koru täällä muuten tekee, vispaus, jahas jahas, täällä on taas junnun legojakin kahvinkeittimen takana muka piilossa. Saanette kuvan.

Ja kun viimein sain visparin kattilasta muovikulhoon jäähtymään, kattilan likoamaan ja sen tiskialtaan ympäristön suunnilleen kuosiin niin käännyin kehumaan speden piirustusta jonka piirtämisen tämä oli lopettanut. Olipa se hieno ja mikä se oli, ympyräkö? Jaa Mikki Hiiri, no on hieno Mikki Hiiri ja kas, kehuista tyytyväinen poika otti ja vilisti olkkarin puolelle. Ja hyvä niin, siinä vaiheessa irkku näet laski käpälänsä siihen pöydälle ajatuksenaan koota aamupalatouhuissa tenavien levittämät Aku Ankat siihen pinoon siellä pöydän päässä. Voi HEVONPERÄ!

Vettä. Paljon paljon vettä. Märkiä Akkareita. Märkiä papereita. Ja kas, eiköhän se helketin vedenkeitinkin ollut muutaman sentin normaalista poikkeavassa kohdassa. Jumankauta että teki mieli huutaa! Kovaa ja korkealta! Ja saattaa olla että hieman siinä huusinkin kun suuntasin vedenkeittimen kanssa tiskialtaalle ja kaadoin sieltä jonkun pässin sinne jättämät vedet pois. Paitsi että sieltä löytyi sitä vettä, sieltä löytyi myös lusikka ja kaksi ladattavaa patteria. Anna mun kaikki kestää!

Eipä siinä sitten mitään. Kuivailutouhuihin ja manaamaan etenkin niiden Akkareitten kohtaloa, osa niistä kun oli vielä ikäänkuin irkulta lukematta. Mieli olisi tehnyt pulahuttaa ja mäjähyttää, sanon mä mutta sen sijaan tyydyinkin pulahuttamaan ja mäjähyttämään eteisen lehtikärryjä joihin ne Akkarit ihan oikeasti kuuluu. Siinä on muuten homma joka tulee harvoin harvoin tehtyä. Tai niin. Paria ylintä koria kärryssä tulee usein pelmattua mutta sitä alinta ei.

Alimman korin kohdalla ihan päällimmäiset lehdet on niitä joita on tullut kerran jos toisenkin selattua mutta kun niiden alla onkin sitten ollut jotain vihkoa vuodelta muna ja käpy ja jotain paperia vuodelta korppi ja kotka niin eihän sitä ole tullut pelmattua. Eilisessä adrenaliinipuuskassa päätin tyhjentää koko kärryn ja järkkäillä lehdet kunnolla, samalla ajattelin nakkoa siitä alimmasta korista kaikki turhat paperit roskiin.

Ja kyllä niitä olikin, niitä turhia papereita. Oli sitä tätä ja tuota, valokuvavihkoa, puheterapiakansioa by 14v, väritulostimella tulostettuja valokuvia junnusta viikon ikäisenä, lippuja ja lappuja jotka on kenties ollut joskus tarpeellisia, kirjekuoria joissa luki milloin kenenkin nimi päällä mutta joissa ei ollut mitään sisällä ja ennenkaikkea. Kaikkien niiden lippujen, lappujen ja vihkojen alla oli punainen kansio jota jäin tuijottamaan epäuskoisena.

Se punainen kansio oli luonnollisestikin vääntynyt hieman koveraksi vuosien saatossa, kas kun se oli leveämpi kuin se kori allaan ja näin ollen joutunut muokkautumaan painon alla. Ilmanko siitä olikin tullut aarresäilö. Punaisen kansion päällä oli näet paljon, paljon Inan karvoja. Vaaleita tikkukarvoja. Niin, sijaitseehan kärry Inan lempparireitin varrella, eteisen oviaukon vieressä eli ei kaiketi ihme että sinne niitä karvoja on kulkeutunut.

Niitä karvoja oli pakko tuijottaa hetki, hieman koskeakin sormenpäällä. Samalla mietin pitäisikö kansio tallettaa mutta pah, tämän ajatuksen tajusin sentään tuupata samantien romukoppaan, kaikkea sitä kanssa. Minä länttäsin kansio roskiin muiden roinien kanssa ja ajattelin lähinnä sitä että tosiaan joo, eipä sitä kärryä ole tullut tyhjennettyä vuosiin ja ehkä, ihan oikeasti ehkä, senkin puuhan voisi tehdä hieman useammin kuin kerran viidessä vuodessa.

Siinä kärryä uudelleen täytellessäni jokin napsahti selkään. Spede näet riekkui itsekseen olkkarissa muiden tuijotellessa aamusarjaa telkkarista ja tottakai spede oli päättänyt näppäränä poikana nakkoa niitä samaisia kapineita joita itse aiemmin nakoin olkkarin puolelle takaisin eteiseen. Voi elämän käpälä. Irkku nappasi kamat käsiinsä saatuaan ne lehdet ojennukseen ja kiikutti ne olkkarin pöydälle todetakseen että kas, poikahan oli keksinyt siinä ennen nakkomistaan kipata mehua pullostaan pitkin pöytää. Argh!

Kuivaus, muutama kärttyinen sana ja irkku siirtyi takaisin eteiseen kaivaakseen pakastimen alta kepin kanssa erinäisiä sinne livahtaneita pikkuroinia. Kuten nyt jääkaappimagneetteja, pikkulegoja ja kyniä. Sekä lautoittain pölyä, minä kun en sitä hiivatin pakastinta saa siirrettyä. Spede päätti käyttää tämän äidin konttaustuokion hyväkseen ja kiikutti sillä aikaa tyynyn, peiton ja irkun farkut sekä topin makkarista eteisen ovensuuhun.

Irkku laski viiteenkymmeneen ja kiikutti kapineet takaisin makkariin, torui spedeä himppasen lisää ja koetti saada penskan kiinnostumaan niistä autoista jotka irkku oli nakellut jo pariin kertaan olkkarin puolelle. "Tehdään kato parkkipaikka tähän" irkku höpötteli ajellessaan autoja parkkiin olkkarin pöydälle. Spede jatkoi parkkipaikkailua ja irkku tarttui imuriin. Eteinen oli hetkessä imuroitu ja keittiössä irkku riehaantui kaivamaan kepin kanssa jääkaapin alustaa tehden jälleen erinäisiä jääkaappimagneetti-, pyyhekumi-, kynä- ja rihkamakorulöytöjä.

Ja kas. Kun keittiön lattialta oli viimeinenkin roska kiskaistu imurin syövereihin niin mikä näky irkkua eteisessä odottikaan? Kenkäteline oli oksentanut kaikki kengät pitkin eteistä. Enää ei riittänyt kymmeneen tai viiteenkymmeneen laskeminen, irkku näki ihan oikeasti punaista. Miten ihmeessä lapsi voi olla toisinaan niin helvatan rasittava!? Kenkäläjän alta paljastui autoja, niitä hetki sitten parkkiin ajettuja ja olkkarin suunnassa näkyi lattialla pilkottuja viherkasvin lehtiä.

Ilmeisesti irkun ilme oli pahaenteistäkin pahaenteisempi sillä spede kipitti vauhdilla sisarustensa perään yläkertaan. Irkku istahti ihan suosilla tupakille ulkorappusille ja laski tuhanteen. Ehkä se oli sitten kulminaatiopiste pahanteolle, ainakin hetkeksi, sillä nämä sotkut siivottuaan irkku pääsi kuin pääsikin imuroimaan rauhassa loppuun, hinkkaamaan ovenpielet rätin kanssa puhtaiksi, kihnuttamaan nurin heitettyjen pirttipenkkien ja -pöydän jalkoja ja alaosia ja jopa pesemään lattiat ilman häiriköivää tenavaa.

Toisinaan on päiviä jolloin spedeen iskee selvästikin piru. Argh. Onneksi se piru rauhoittui näiden aamuisten pirunkurejen jälkeen ja irkku sai kuin saikin vispattua puurot, ruokittua tenavat ilman sen kummempia häslinkejä, valmistettua lihakastikkeen loppuun ja keiteltyä riisit. Ainoa pikku pirunkuri jonka spede päätti tehdä tänä aikana oli teinin pillerin kätkeminen. Teini näet laittoi pöydälle "aamupalalautasensa" (huom! kello oli 12!!!) viereen e-pillerinsä ja antibioottinsa ja kipaisi vielä hakemaan kaakaon keittiön kulmakaapista.

Antibiootti oli kadonnut salaperäisesti sillä aikaa ja spede istui penkillä pyörittelemässä sitä teinin e-pilleriä. Kotvan ehdin jo miettiä että onko se ryökäle syönyt sen antibiootin ja onko se kuinka haitallinen tuon ikäiselle mutta hetken päästä spede oli suostuvainen näyttämään mihin oli pillerin kuskannut. Siellähän se oli juu, ovenkarmissa ovensalvan lukitusaukossa. Teiniparka kaiveli sen sieltä veitsellä ja kirkui kuinka se on ihan pölyinen nyt ja irkku ei voinut olla nauramatta.

Niin. Kuten huomaatte niin eilinen ei mennyt ihan putkeen aamun osalta. Elänkin siis toivossa että tänään makkarista kömpii yhteistyökykyisempi ja rauhallisempi spede, vaikka toki se epätodennäköistä onkin. Toivonhan myös että töistä palailisi hyvätuulisempi ukko kuin eilen mutta aika epätodennäköistä sekin on, kas kun ukolla on univelkaa ja näin ollen hermokireyttä havaittavissa. Ne lääkkeet, ne lääkkeet. Onneksi kuuri loppuu viikonloppuna.

Kyseinen kuuri saa näet tämän näkemään ihan pimahtaneita unia. Joka on toki parempi kuin se toinen haittavaikutus joka kuurilla on eli unettomuus. Ukkopolo ei ole tälläkään viikolla nukkunut oikein mitään öisin, viime yönä tämä sai sentään nukuttua neljä tuntia, edellisenä unet oli jääneet pariin puolen tunnin pätkään. Ilmanko ei paljon hymyilytä töiden päälle. Omaa lisäkiristystään taitaa tehdä jo pojan 16v eilinen kotiutuminenkin vaikka ukko mitään ei tästä sanonutkaan.

Lisäksi ukon selkä on oireillut siitä kylppärirempasta asti ja eilen illalla tämä vääntelehti sängyssä kun minä tuijottelin telkkaria olkkarin puolella. Pakkohan se oli mennä kurkkaamaan että mitä se siellä ähisee itsekseen ja kas, oikea jalka oli krampannut taas kunnolla. Jalkaterä sojotti sisällepäin ja ukko kiskoi väkisin jalkaa suoraksi manaillen. Nämä jalkakrampitkin on muuttuneet lähes jokaöisiksi viime aikoina, onneksi ukolla on vielä kontrollikäynti fysioterapeutille ja tämä soittanee tänään sen ajan itselleen.

Poika oli ollut maanantain ja tiistain töissä, harmi että koulu alkaa tänään sillä töitä olisi ollut koko täksi viikoksi. Tyhjää parempi toki tuokin, laskimme eilen tämän tunnit ja palkan ja päädyimme siihen että tämä saa juuri maksettua varastamansa summan ja tälle jää itselleen peräti kymmenen euroa tilistä. Minä en ole edelleenkään ollut mitenkään kovin kivakiva pojalle, jotenkin risoo vieläkin ja se heijastuu tietynlaisena hiljaisuutena tämän ollessa paikalla. Eilen totesin tälle iltasella laskutoimituksia tehtyämme että onpa sitten puhdas pöytä ainakin tältä osin kun velka on maksettu ja että sen pöydän on syytä pysyäkin puhtaana.

Poika 14v oli tosiaan särkässä koko eilisen ja kivaa oli ollut. Kotiutui iltasella ja pakkaili myös reppuaan eli todistuksen tuo sinne livautti. Nyt on kaikkien kamat kasassa joten nyt aamusta ei tarvitse kuin vippailla aamupalat ja vaatteet itse kunkin. Ihanaa tai sitten ei. Minusta loma olisi saanut vielä jatkua tämän viikon mutta minkäs teet. Prinsessa puolestaan hengasi illan mummolla, anoppi lupautui lyhentämään ne neidin collegehousut jotka tälle viime viikolla ostimme.

Teini puolestaan käytti eilisen siivoilemalla yläkertaa kun viimein sieltä sängystä ylös pääsi, tänään onkin todennäköisesti itkua ja hammastenkiristystä luvassa, teinin poikaystävä kun lähtee huomenna Rhodokselle siskolleen viikoksi. Ihan vain sen vuoksi minun oli pakko antaa eilen teinille lupa pojan yöpymiseen meillä vaikka tänään onkin kouluaamu. Jotenkin nautin jo valmiiksi ajatuksesta että teini on ilman mutinoita viikon kotona itsekseen.

Ja nyt päätän tämän megapostaukseni toteamalla että eilen iltakymmeneltä ehdin jo hetken miettiä että näinköhän siilit on muka jo lopettaneet ruokailut, viime vuonnahan se tapahtui suunnilleen näihin aikoihin, mutta mietteeni osoittautui vääriksi yhdentoista kanttiin vauvan ja läskin ollessa ruokailemassa. Se on moro ja pitäkääpä oikein kiva keskiviikko, minä ainakin läväytän radion päälle ja alan vispailemaan kakkupohjaa.