Se olisi sitten siskonpojan synttärit lusittu. Huh! Taidan olla yksi maailman huonoimpia kyläilijöitä tätä nykyä, ei vaan jaksa eikä huvita. Mökkiytynyt? Eeeen kai sentään. On vain niin kovin vähän paikkoja joissa oikeasti tykkään kyläillä, en tiedä edes miksi. Olenkohan muuttumassa erakoksi?

Hermot meni totaalisesti kun siskolta kotiuduin, mies joka oli viime viikon siis aamuvuorossa, liki joka ilta treenasi tai kävi hiihtämässä ja nyt oli sitten viikonlopun ylitöissä, istui samantien sohvalle ja alkoi laittaa monoja jalkaan. Hiihtämään siis. Ehkä osittain liittyen tuohon aamupäiväiseen järjestelyyni ja edes jonkinasteiseen siivousyritykseen, olin ajatellut että josko tuo alakerran imuroisi työperäisiltä uniltaan herättyään.

Ja kissan villat, hiihtämään tottakai. On se kamalaa kun nämä raskaushormonit suorastaan pakottavat naisen tuntemaan itsensä niin kovin loukatuksi niin kovin hulluista asioista, hermothan minulla meni. Tokaisin "hieman" piikikkääseen sävyyn kuinka hienoa on kun toinen on ensin aamussa, treenaa ja hiihtää, sitten ylitöissä, treenaa ja hiihtää ja ensi viikko meneekin sitten aamupäivien osalta siihen että mokoma odottaa töihinlähtöä, toisinsanoen ei tee aamupäivisin mitään, ja on sitten illat töissä.

Adrenaliinipiikki persiissä siis päätin että aivan se ja sama, minä en näitä paskaisia nurkkia enää katsele hetkeäkään. Viikkoon ei ole kukaan imuria näyttänyt joten kaivoin imurin esiin ja paitsi että imuroin alakerran, tyhjensin siinä samalla tietokonepöydänkin. Nakkasin vanhan tulostimenkin samoilla sanoilla kuistille odottamaan kaatopaikkakuormaa, joka lähtee varmaan vuonna 1 tai 2. Nyt hieman jo kaduttaa koko juttu, ei muuten mutta kun heti se tuntuu että riehuttu on.

Kaipa tuo mieskin olisi imuroinut jos olisin pyytänyt imuroimaan hiihtämisen jälkeen. Mutta ei kun ei, minähän en apua pyydä enkä tarvitse, ja vielä vähemmän odotan että mitään tapahtuu. Paha paha piirre, kuinka moni muu tunnistaa tämän itsessään? Jos joku homma pitäisi tehdä omasta mielestä nyt ja tässä, niin pystytkö odottamaan tunnin kaksi jos toisella jotain muuta ensin? Minä en. Ja omaan nilkkaanhan se usein kolisee.

No, onpahan nyt ainakin alakerta taas toistaiseksi siisti, joten jotain hyvää kai tässäkin. Huomenna lupaan ja vannon etten tikkua ristiin laita, en vaikka kuinka mieltä koettelisi jokin sekasotku tai likaiset ikkunat tai vaihtamattomat verhot. Enkä vielä seuraavanakaan päivänä. Vietän vielä yhden viikon täydellisellä sairaslomalla niiltä osin. Nih!