Oikeastaanhan se kaikki pska alkoi siitä fiksuakin fiksummasta postauksesta naamissivulleni, siis itse aloin kerätä sitä pskaa siitä päivästä. Alkuviikosta spede oli kipeänä, poikanen 18v muutti pois kotoa ja no, elämä ei tuntunut kovin kivalle. Keskiviikkona töissä vakiväki alkoi olla jokseenkin toraisia toisiaan kohtaan ja niin, eilen.

Yhtä asiaa olen suunnattoman paljon ihmetellyt tuolla harjoittelupaikassani. Ohjaajat istuu välkät. Kenelläkään ei ole tekemistä, jos sitten omenan tai porkkanan haukkailua ei lueta tekemiseksi. Kukaan ei leikkaa, liimaa tai laminoi. Kukaan ei tee lisäopetusmateriaalia, ei kaiva tietoa mistään, korkeintaan merkkailee omaan kalenteriinsa tulevia työvuorojaan. Siis täh? Olen tottunut siihen että välkkien aikana tehdään valmisteluja milloin mitäkin varten.

Minä olen tehnyt, onneksi luokkani opettaja esitti toiveen jo aloittaessani siellä että voisin tehdä kuva- ja kirjoitusasukortteja hahmotushäiriöisille. Ehdin todnäk tehdä koko opettajan ojentaman kirjan ennenkuin harjoitteluni loppuu. Olen kopsannut, isontanut, värittänyt kuvia, leikannut, laminoinut, leikannut lisää. Olen tehnyt kaikki välkät, kaikki vapaatunnit. Olen tehnyt niin että jo viime viikolla minulle totesi 30v, pari vuotta sitten valmistunut, aina istuva ohjaaja että oikeasti, laminois taas. Kuka jaksaa olla tekemättä mitään?

No, opella on nyt 17 sarjaa kuvia sanoilla ryyditettynä. Laminoituina ja väritettyinä. Lisäopetusmateriaalia. Tämä 30v koetti udella vanhan työmaan asioista. En kertonut, meillähän on vaitiolovelvollisuus. Sekö se sitten oli mikä sai tämän sisuuntumaan. Eilen hän kysyi voinko tehdä hänen 11 välkkävalvonnan ja vastasi itse kysymykseensä, "ai niin sulla on ruokkis, meillä muilla ei kyl sellaista ole". Niin, hän oli menossa luokkansa oppilaiden kanssa syömään eikä halunnut rientää ruokailusta 25 minuutin jälkeen välkälle.

Totesin että toki voin sen ottaa, eiköhän minun banaanini ole siihen mennessä nieltynä. Ruokavälkällä, silloin kun minä hoitelin hänen välkkävalvontaansa ulkona, hän oli käynyt kertomassa ohjaajalleni kuinka minulla on asenneongelma työtä kohtaan. Kannattaisi ehkä ottaa se puheeksi siellä arviointikeskustelussa. Voin kertoa, ohjaajani sekä luokan ope on järki päässä-ihmisiä. Ohjaaja kertoi jo seuraavalla tunnilla kuinka "asenneongelmainen" olenkaan, ope nauroi seuraavalla tunnilla kuulleensa jutusta ja totesi että pidä asenteesi, minä sinut arvioin, ei 30v.

Huonohan se fiilis oli kun töistä kotiuduin. Huono jo siksikin että aamulla, jo ennen työmaata, minulle kävi selväksi että koirahaaveet voidaan haudata tältä syksyltä, pentuja on jäänyt henkiin tarkalleen yksi. Ilta ei ollut paljon päivää saati aamua kummempi, emme päässeet tapaamaan poikasta 18v. Tänä aamuna kuulin opiskelukaverini, sen joka saa näyttönsä tehtyä viikko ennen minua, saaneen liki vuoden sijaisuuden vanhalta työmaaltani.

Masentaa ihan kaikki. Harmittaa. Tämä on ollut tummaakin tummempi reilu viikko. Jokohan tämä kohta loppuu?