Eilen aamulla. Siinä sitä tuupittiin ovesta ulos milloin ketäkin, kuositettiin spedeä ja tutkailtiin prinsessalle sopivia kuteita niskaan. Ysin kanttiin istuttiin jo sievässä rivissä TAYSin kuulokeskuksella odottaen josko prinsessan nimeä huhuiltaisiin. Ja sitä odottelua sitten riittikin, kello oli hyvinkin jo lähempänä kymmentä kun neidin nimi kajahti odotustiloissa. Ja tietysti juuri samalla hetkellä kun koko meidän kolmen revohka oli vessassa, prinsessa jo pissineenä ja spede housut kintussa odottamassa että justaansa pytylle istahtava äiti kiskaisee ne housut ylös.

Hyvin se kutsuhuuto sinne vessaankin kuului, jopa niin hyvin että prinsessa päätti kuivata pikana kätensä ja läväyttää vessan oven sepposen seläälleen. Just. Tunsin suunnatonta helpotusta siitä että vessa sijaitsi sentään käytävän varrella eikä siinä käytävällä ollut istuinpaikkoja eikä juuri sillä hetkellä edes kulkijoita, pytyllä istuva äiti-ihminen kun menettelee vielä jotenkuten kotivessassa pienempien vaellellessa edes takaisin mutta julkisella paikalla? Ei.

Luonnollisestikaan minä sen enempää kuin spedekään ei kelvattu hoitajan ja prinsessan mukaan. No ei tietenkään vaikka pissakin oli tiristetty pikana loppuun ja housut kiskottu salaman nopeudella ylös sekä äidiltä että spedeltä. Hetken kuluttua kävimmekin jo sitten seuraksi kun siirryimme kerrosta ylemmäs odottamaan lääkärin tapaamista. Neidille kun oli tehty pelkkä tarkka kuulotutkimus alakerrassa.

 Lääkäri totesi kokolailla sen mitä olin hieman arvellutkin todettavan. Kyllä, oikean korvan kuulonalenema on korkeiden äänten osalta huomattava, vai miten sen nyt sitten muotoilisi. Oikeastaan voi sanoa niin että prinsessa kuulee matalat äänet normaalisti, 30-50 desibelin väliset vai mikä se kyseinen mittayksikkö sitten onkaan, puolipitoisesti ja niitä oikeasti korkeita korkeita ääniä ei oikeastaan lainkaan. Surullisen näköinen oli tuo käyrä, etenkin kun sitä vertasi vasemman korvan käyrään joka oli priimatavaraa.

Toisaalta se vasemman korvan priimatavaruus oli hyvinkin lohdullinen juttu, se kun tarkoittaa käytännössä sitä että prinsessa pärjää kuulonsa kanssa todennäköisesti varsin hyvin kunhan huomaa itsekin huomioida rajoituksensa tässä kohtaa. Vasen korva ääntä kohti ja hyvin menee, kuulokojetta ei lähdetty vielä kunnolla harkitsemaan vaan jätettiin se vuoden päästä olevan kontrollikäynnin mietintöihin. Todennäköistä kun on sekin, että kuulokojeesta ei saada asiaan apua, lääkäri kun epäili ettei oikeassa korvassa ole korkeiden äänien aistinsoluja jäljellä yhtään. Valuvika. Sepä se.

Ainoa todellinen huolenaihe tässä korkeiden äänten kuulemattomuudessa on vieraat kielet. Suomen kielessä kun käytetyt äänteet sijoittuvat 20-40 desibelin välille, vieraissa kielissä taas äänteissä on käytössä myös 40-60 desibelin välille sijoittuvia äänteitä. Tällä hetkellä näyttää siltä että prinsessa on silti suoriutunut enkussa suht kivasti joten siksikin se kuulokoje siirrettiin suosilla kontrollin yhteyteen. Tänään soittelin kouluun opettajalle välittääkseni lääkärin neuvot neidin sijoittumisesta luokassa niin että kuulo aiheuttaa mahdollisimman vähän ongelmia.

Kotiuduttuamme prinsessa lähti vauhdilla kouluun, puukässät kun on tämän lempparilaji ja niihin oli ehdittävä. Me piipahdimme speden kanssa kaupalla hakemassa uupuvia aineksia ystäväni leipomuksista ja palattuamme aloin touhata kinkkuhyrriä ja hyydykekakkua. Iltapäivästä olin saanut kaikki hommat hoideltua ja lähinnä pyörin ympyrää odottelufiiliksissä. Niinpä siirryinkin suosilla pakkeloimaan itseäni, tätä pärstää kun sopii retusoida tätä nykyä vähän reilummallakin kädellä.

Viiden kanttiin lähdin heivaamaan prinsessaa jalistreeneihin ja poikkesin samalla reissulla ostamassa itselleni kunnon taajapiikkisen kamman ja ison hiuslenkin jolla nostin hiukset tiukasti pään päälle poninhännälle. Loistokeksintö muuten, sopii paremmin kuin hyvin iltarientoihin, totesin siinä peiliä sihtaillessani kotosalla.

Liekö sitten ukkoa risonut se minun pakkelointini, peilailuni ja hiusten vääntely, tämä näet oli pahalla päällä kuin piru konsanaan kun jatkoin itseni laittelua. Totesi toisesta huoneesta että emäntä on laitellut aika hyvin rahaa haisemaan viikon aikana kun tili on tyhjä ja siellä sentään oli kolmesataa alkuviikosta. Siis täh, kysyin minä. Siellä ei ollut ollut alkuviikosta kuin reilu satanen ja siirsin itse toiselta tililtä satasen sen yksinäisen seuraksi kun lähdin leivontakapineita ostamaan.

Ja kaupassa olin käynyt koko viikon aikana tasan sen kerran niin että olin maksanut pankkikortilla, tuolloin minulla ei todellakaan mennyt edes sitä vajaata 250 euroa joka tilillä oli rahasiirtoni jälkeen. Aiemmin päivällä olin nostanut 20 euroa tililtä ja sinne jäi vielä 150 ekkeä joten mitvit. Ukkoa risoi näemmä ihan tosissaan, tämä näet rähähti toisesta huoneesta että turha se on piipittää, näkeehän hän. Aha.

Harvoin minä pärettäni tälle poltan mutta eilen poltin. Että sen kerran kun minä olen lähdössä johonkin ihan omasta tahdostani enkä suinkaan siksi että joku muu toivoo minun menevän johonkin niin tämän on helketti soikoon saatava minut pahalle päälle ensin. Johan nyt on! Ja helketti soikoon, kyllähän minä tiedän paljonko siellä tilillä sitä rahaa oli, ihan tasan tarkalleen, ja hittolainen vielä paremmin tiedän paljonko minulla sitä rahaa on mennyt. Kolmesataa my ass!

Koska ukko jatkoi mutinaansa omissa oloissaan minä kaivoin lompakosta pankkiautomaattikuitin ja käskin ukon tukkia turpansa. Olin itsekin jokseenkin yllättynyt sanoistani mutta vielä yllättyneempi taisi olla ukko joka totesi kuittia tutkittuaan että ei tää voi olla oikein. Että ei siellä enää ole. Että mikäs nyt. Ilmeisesti ukkoa alkoi suorastaan nolottaa sillä hetken kuluttua tämä pyysi spedeä antamaan äidille pusun ennen kuin he lähtevät kauppaan ja huuteli varsin mukavalla äänellä heipat ovelta lähtiessään.

Itse puhisin ärsytykseni siskolle autossa kun viiletimme mansea kohti ja saatuamme auton parkkiin olinkin jo varsin hyvällä mielellä. Ja voi hitto mutta meillä olikin mukavaa!!! Siis nythän tässä ollaan melkein sukua julkkikselle, vai miten se menikään, paikalla kun oli myös YÖn koko porukka ja Jonne Aaron. Puffet-pöytä sisälsi varsin makoisaa naposteltavaa, salaattia, patonkia, lihapyöryköitä, pasteijaa ja muuta pientä. Tarjolla oli myös sidua, olutta, valkkaria ja punkkua.

Puheita, taputuksia, Suvi kertoili uransa alusta ja lauloi muutaman laulun. Kultalevyjä jaettiin ja taputettiin lisää. Lopuksi kipaisimme pyytämään Suvilta omistuskirjoitukset uusimpaan levyyn jonka saimme kumpainenkin heti paikalle mentyämme. Pari tuntia hurahti kuin siivillä ja kutsuvierastilaisuuden lähestyessä loppuaan me lähdimme siskon kanssa köpöttelemään hämppiä kohti hakeaksemme siskolle käteistä ja käydäksemme samalla kertaa Henkassa.

Ja kas, Henkassahan oli portsarina siskoni hyvä kaveri, meidän kersavuosinamme äidiltämme entisen kotimme ostanut mieshenkilö joka sopisi ikänsä puolesta paremmin minun kuin siskon kamuksi. Meillä kun on kokolailla 10 vuotta ikäeroa ja siskohan on minua 7 vuotta nuorempi. Juttelimme niitä näitä, lähinnä lapsista siinä tuli höpistyä, meillä kun on osa lapsista suunnilleen samaa ikää. Sisko oli miestä nähnyt tasaisin väliajoin mutta minä taisin nähdä tämän viimeksi likemmäs parikymmentä vuotta sitten.

Illan hauskin tapahtuma liittyikin sitten juuri tämän kyseisen miehen ja Henkan tapahtumiin, sisko huomasi narikan lähistöllä katkaisijan jonka alapuolelle oli kirjoitettu "älä paina". Tottakai me jäimme miettimään miksihän sitä ei saa painaa naureskellen kyseisen kiellon houkuttavan ihan sataa kokeilemaan mitä siitä sitten tapahtuisi ja lopulta kysyimme portsarikaveriltakin että tietääkö tämä.

No ei, ei hänkään tiennyt ja tietenkin häntäkin alkoi kiinnostaa miksi sitä ei saa painaa, hän kun ei ollut aiemmin edes huomannut kyseistä katkaisijaa. Ja arvatenkin hän sitten otti ja painoi katkaisijaa ja pam, koko narikka-alue ja rappuset sekä Henkkaan että yläpuolella sijaitsevaan Wanhaan Postiin pimeni. Jösses sitä naurun remakkaa kun kadun puolella seisoskellut portsarikin tuli kurkkimaan mikä hitto valot vei.

Ja jos se ei vielä riittänyt niin eiköhän samalla hetkellä alkanut maa täristä jalkojen alla ja kuului karmea kumu maan alta. Jösses, me olimme melkein maastoutumassa jo kun portsarikaveri alkoi nauraa että siellä louhitaan paikoitustiloja Hämeenkadun alle ja tärinä ja kumina kuuluu siitä. Maanjäristys ei ollutkaan siis kyseessä vaikka me olimme niin jo ehtineetkin olettaa.

Puoli yhdentoista kanttiin palailin kotiin pienessä sievässä hyvän ruoan, hyvien naurujen ja muutaman viinilasin ryydittämänä. Ukkokin oli kovin ilahtunut nähdessään vaimonsa hyvillä mielin, näyttipä tuo jopa siltä että tuumaili mielessään pitäisikö vaimo lähettää useammin siskon kanssa mansepiipahduksille. Aikamme höpöteltyämme ukko kävi nukkumaan ja minä nappasin vielä lasillisen viiniä ja istahdin hetkeksi koneen ääreen.

Puolilta öin kömmin itsekin sänkyyn ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan niin minä en todellakaan ymmärrä miten neljästä punaviinilasista voi tulla krapula? Siis oikeasti? Olen sentään juonut punaviiniä enemmänkin yhdellä kertaa ja kerran jos toisenkin, nyt ei oltu edes tupakansavussa eikä tullut itsekään poltettua ja silti, päätä ihan oikeasti juhmi aamulla. Muutenkin sängystä nouseminen oli hieman ankeaa, olisi niin tehnyt mieli ottaa mukavampi asento ja jatkaa unia.

Mutta kyllä, kyllä oli niin superhyperkiva ilta ja kyllä sisko on aina yksi parhaista seuralaisista iltariennoissa, ei sille mitään voi. Hitsiläinen! Ja nyt siirryn houkuttelemaan kylpyammeessa pyörivää spedeä pyyhkeen sisään, alkaa päivä olla speden osalta täynnä. Se on moro ja viettäkää mukava perjantai-ilta.