Taitaa olla monella tapaa parasta viisautta. Eikö? Jälkiviisaana voin sanoa, että toki, merkkejähän oli olemassa vaikka kuinka ja paljon kaksosraskaudesta kielimässä. Niin, jälkiviisaana. Kukapa niitä merkkejä osaa lukea jos aiemmin ei ole kaksosraskautta kokenut saati edes lähipiirissään seurannut? Helppo se nyt on sanoa ja todeta.

Tänään raskausviikoiksi siis varmistui 10+0. Eli alku, alku, alku. Se vaihe jolloin raskaus ei vielä tunnu missään. Siis fyysisenä kipuna tai kolotuksena tai paineena. Enkä nyt puhu pahoinvoinnista tai väsymyksestä. Totta on tuokin, että mitä useampi raskaus on takana niin sitä aiemmin fyysisetkin kivut alkavat. Tai kolotukset saattaa olla parempi sana. Junnusta käveleminen muuttui lähes mahdottomaksi viikon 25 tuntumassa, kiitos viiltävän kivun häpyliitoksessa. Kioskille, sadan metrin päähän kävely onnistui mutta takaisin tulin vaappumalla ja kyyneleet silmissä.

Viikon 15 tienoilla alkoivat ensimmäiset kunnon kohdunkiinnikerepimiset, joita tosin oli jo prinsessastakin samoilla viikoilla. Harva yhtäkkinen kipu tuntuu niin nujertavalta kun nuo repäisyt, aivan kuin leveä kuminauha mahan sivuosassa olisi katkennut äkillisesti venytyksen tuloksena. Tässä raskaudessa niitä on ollut jo pari viikkoa, eli nyt varmistuneiden viikkojen mukaan viikolta 8. Keskenmenon myötä kivut loppuivat näiltä osin, aina viime yöhön asti jolloin kyljen käännön yhteydessä kipu paukahti taas täydellä voimallaan. Viikkoja 10. Fyysisesti en olisi varmaan kykenevä kantamaan kahta lasta yhtä aikaa sisälläni. Paikat ei yksinkertaisesti kestäisi.

Supistelua on ollut jokaisesta 20 viikolta asti, paitsi junnusta sekin alkoi jo muutamaa viikkoa aiemmin. Tässä raskaudessa supistelu tuli tutuksi jo kolmisen viikkoa sitten. Kaikki selviä merkkejä moniraskaudesta näin jälkeenpäin ajateltuna, kun sen voi perustaa tiedon varaan. Lähinnä näiden supistelujen ja repimisten johdosta kirosin jo aiemmin ystävättärelleni kuinka tämä raskaus taitaa tulla olemaan monella tavalla vaikein kaikista, mahdanko kyetä edes kävelemään enää puolen välin jälkeen.

Ja kolmas selvä merkki lienee se, että viikko takaperin ukko tuumasi yhtäkkiä saunan jälkeen että hän ei jaksa enää uskoa siihen että olisi alkuraskaus. "Kuinka susta noin iso on jo tullut". Niin, se maha pullahti yhtäkkiä ja isona. Vastasi kooltaan jo kuukauden kaksi pidemmälle ehtinyttä raskautta. Mutta jotenkin ei tullut edes mieleen että siellä voisi olla kaksi, vielä vähemmän sellainen voi edes käydä mielessä kun neuvolassa kuului yhdet sydänäänet. Nyt se on niin helppo sanoa että no niin, siitähän ne kaikki oli.

Jotain hyötyäkin tästä kaikesta kaiketi oli. Normaali viuhtoja- ja riehujaminä sai hetkeksi ajattelemista, iltapäivällä kun junnu oli kerhossa ja olimme prinsessan kanssa einehtineet, menin maate sohvalle. Jokaisen supistuksen olen päättänyt ottaa selvänä merkkinä siitä että hetkeksi rauhoitun, jokaisen väsymyksen otan vakavasti, nukkumaan en päivisin pääse, mutta lepoasennon voinen ottaa hoidokeidenkin aikana vaikkapa kirjan tai lastenleffan lomassa.

Jälkiviisaana. Olisihan se pitänyt tietää kaikista merkeistä.