Suht aikaista sellaista sanoisin. Ja ilman puolesta todella kurjaa. Oli niin mukavaa kun viikonloppuna lapset pääsi ulos, saivat touhuta siellä sydämensä kyllyydestä ja nauttia pikkupakkasesta. Nyt ei viitsi edes ajatella että ulos päästäisi. Märkää, jopa siinä määrin märkää että kurikset on jouduttu ottamaan eskariin käyttöön. Ja sittenkin poika oli märkä polvia myöten kun tämän eilen eskarista hain. Olivat olleet mäessä laskemassa vielä päivän lopuksi. Kaiholla ajattelin samantien prinsessan eskaria, sieltä kun ei vastaavalla ilmalla ulos lähdetty ja juuri siksi, että tenavien jalkojen kuivana ja lämpiminä pysyminen on mahdottomuus.

Tiedän, kumisaappaat ja villasukat. Tokihan nuo kuivana pitäisi, junnu reppana kun tuppaa palelemaan vaan niin helposti että ei lämpö riitä tuolla yhdistelmällä. Niin, olenhan maininnut että junnu on todella pieni. Johtuen mitä luultavimmin astmalääkkeistä jotka vaikuttavat joissain määrin kasvuun. Pituutta kun on niukin naukin metri ja painoa 16 kiloa. Spede painaa pari kiloa vähemmän. Tottahan silloin palelee herkemmin jos luiden päällä ei ole juuri muuta kuin nahka.

Tänä aamuna koin muuten itselleni mieluisan yllätyksen. Meillä kun ei lapset pienimpiä lukuunottamatta ole juurikaan äitin vieruspaikkaa kuluttanut sängyssä. Viiden aikaan havahduin siihen, että poika 12v kömpi viereen. Ukko oli tuon sinne komentanut kun oli ollut itse lähdössä töihin ja poika käynyt vessassa. Vessalaukkaa tämä oli harjoittanut kuulemma koko yön, paha olo, oksettaa ja mahaan sattuu mutta mitään ei tule. Poika tuntuikin lämpimältä irkun käteen, näinköhän tuolla olisi hieman lämpöä. Taidan pitää kotona tämän päivän ihan varmuuden vuoksi.

Poika 12v veti muuten maton äidin jalkojen alta pari viikkoa sitten kun palasi isältään. Isä oli kysynyt muuttaisiko tämä hänen luokseen asumaan kun lukukausi loppuu keväällä. Irkku nieleskeli hetken, kiukkua, väsymystä, pettymystä ja vaikka mitä. Totesi tylysti pojalle että ei käy. Aikaisintaan reilun vuoden päästä voidaan asiaa harkita kun poika siirtynyt yläasteelle. Samainen keskustelu käytiin pojan 14 kanssa viitisen vuotta sitten. Tuolloin otin lopulta yhteyttä lastenvalvojaan ja kysyin heidän kantaansa asiaan.

Toki en väitä, etteikö pojan 12v suhteen asia olisi eri. Poikaa 14v en voinut ajatellakaan isälleen asumaan jo käytännönkään vuoksi, tämän kanssa kun on aina saanut olla pää kolmantena jalkana koska poika on vilkas, teki tollouksia tuossa iässä ja läksyjen teon on aina joutunut kyttäämään. Poika 12v on taas rauhallisuuden perikuva joka ei tolloile, tekee läksynsä kehoittamatta ja niin edelleen. Viisi vuotta sitten lastenvalvoja ilmoitti heti että heidän kantansa on se ettei sisaruksia mielellään jaeta vanhempien kesken ja vielä vähemmän niin tehdään enää useamman erovuoden jälkeen. Pojan 14v suhteen lisäpointtina oli tuo vilkkaus, isä kun tekee pitkää työpäivää, paljon ylitöitä ja poika olisi ollut ilman valvovaa silmää käytännössä aamuseiskasta iltakasiin.

Tilanne olisi aivan vastaava nyt, isä painaa edelleen pitkää päivää ja ahnehtii paljon jopa viikonlopuiksi ylitöitä jolloin pojat on keskenään isällä tai mummilla. Mikä järki, kysyy irkku? Exän kanssa en halua ottaa asiaa edes puheeksi, pojan 14v kohdalla se otettiin ja irkku tuskastui täysin. Exä ei vain ymmärtänyt irkun pointtia siitä, kuinka älytöntä on laittaa vilkas poika olemaan lähes koko päivä itsekseen, kuinka älytöntä on, että yksi sisaruksista erotetaan toisista ja pääsee tavallaan "paremmalle" oksalle ollen yksin huomion keskipisteenä. Kuinka yksi hukutetaan eritavalla materiaan koska siihen on mahdollisuus.

Tuolloin viisi vuotta sitten exä ilmoitti tehneensä jo suunnitelmat miten homma tulee toimimaan. Poika menee suoraan koulusta mummille tai exän veljenvaimon vahdittavaksi. Ja kuinka hänen mielestään tuolloin 9 ja 7v poikien on osattava olla jo toisistaan erossa, ei hän ainakaan olisi veljeään kaivannut jos olisi pienenä joutunut tästä erilleen. Siitä minä tuskastuinkin. Exän kyvyttömyydestä ajatella asioita kunnolla. Paitsi lastenvalvojalle, soitin tuolloin myös mummille ja exän veljenvaimolle. Kumpikaan heistä ei ollut tietoinen exän suunnitelmasta ja ilmoittivat heti, ettei se tule onnistumaan, eivät he ehdi olla lapsenvahtina.

Miehet ja naiset todellakin ajattelevat nämä asiat erilailla. Vai olenko minä vain itsekäs äiti, kun en soisi exälle yhtä näistä kolmesta? Mutta miksi tämä idea tuli nyt, kun exä päätti puolen vuoden seurustelusuhteen? Samainen tilanne oli silloin viitisen vuotta sitten. Ja miten minusta tuntuu, että tavallaan minun oikeuksiani poljetaan? Silloin aikanaan kun eroa oltiin ottamassa, exä ilmoitti ettei hän huoli lapsia, ovat liian pieniä ja hänellä ei ole aikaa eikä kykyä. Minä olin se, joka valvoi sairastelut, pyyhki pyllyt, puhalteli pipit ja auttoi läksyissä. Kuunteli tappelut, lohdutti suruissa ja piti sylissä. Joka omisti käytännössä elämänsä niille lapsilleen. Ja nyt minut voi lempata sivuun pojan elämästä kun tämä on kymmenen vuotta vanhempi.

Ajattelenko minä tosiaankin vain liian itsekkäästi. Olisiko sittenkin parempi, että poika saisi muuttaa isälleen. Mutta miten minä en näe sitä hyvänä asiana pojalle itselleen? Sehän on kuitenkin se tärkein pointti, ei se mikä meille vanhemmille olisi hyvä. En väitä, etteikö oma elämäni joissain määrin helpottuisi kun olisi yksi koulusta tulija vähemmän, yksi riitapukari vähemmän. Mutta en minä silti tahdo. Ja jotenkin minua loukkaa teinin puolesta se, että kertaakaan exä ei ole halunnut teiniä asumaan itselleen, ehei, vain nämä pojat.

Parempi päättää pohdinta aiheesta jälleen tähän, tulen vain pahalle päälle kun en osaa kunnolla ajatella miten exä tämän ajatteli ja mikä hänellä oli takana tässä. Viettäkää hilpeämpi tiistai kuin irkku.