Ilmatieteenlaitoksen ennusteet parinkymmenen asteen pakkasesta tälle aamulle. Foreca sen sijaan osui hyvinkin lähelle sitä todellista astemäärää, 14 astetta näyttää nököttävän meidän mittarissa. Tosin kun siihen lisää pohjoisesta käyvän navakahkon tuulen niin avot sie, eikö se hyvinkin sen parikymmentä ole. Huomautettakoon että tämä navakahko pohjoistuulikin perustuu tosin vielä ITLn ennusteeseen, ei suinkaan todettuun tilanteeseen.

Tänään toteankin tilanteen hieman myöhemmin kuin eilen. Spede näet viettää vapaapäivää joten riittää kummasti kun sinkaisen työmaata kohti vartti seiskan jälkeen. Se, miksi sinne singahtelen aina noin puoli tuntia etuajassa johtuu taas simppelisti siitä että minusta työpäivä alkaa parhaiten kun saa ilman omantunnontuskia ottaa kupposen teetä ja istua rauhassa hörppimässä sitä. Ennen aamukahdeksaa työpaikalla kun ei kukaan säntäile mihinkään suuntaan, ei vaikka jotain hommia sattuisi olla plakkarissa odottamassa.

Tämä päivä on kaiken lisäksi nysäpäivä, noin työmaata ajatellen. Kahdeksasta varttin yli kahteentoista. Tai oikeastaan kahteentoista, jos ihan tarkkoja halutaan olla, minun työaikanihan on kokotunteja, ei mitään vartin tuntia ylittäviä. Silti minun tulee automaattisesti oltua siihen vartin yliin asti pävinä jolloin viimeinen tunti menee luokassa. Niitä päiviä on kolme eli teen 45 minuuttia ylimääräistä viikottain. Voisin tietysti nipistää sen joltain päivältä pois mutta enpä ole viitsinyt, voinpa sitten hyvällä omatunnolla lähteä aiemmin JOS joskus tulee ehdoton tarve moiseen.

Eilen oma ope oli taas ruodussa ja se oli kiva se, minä tein lähes kokopäivän kuvista ja kässyjä. Osa päivästä meni kuvistuntien valmisteluun ja osa karttapinkkoja kantaen. Koulun remontti alkaa olla suht loppusuoralla ja meidän avustajien alkaa olla vähitellen aika ryhtyä varastotilan täyttöön. Iltapäivästä ehdin hetken istua iltapäiväkerhossakin ennen kuin lähdin kiitolaukkailemaan kotiin. Paitsi etten kiitolaukkaillut, ukko tuli hakemaan minut töistä. Hyvä niin, eilen oli aika hiivatin kirpakka keli.

Illansuussa istuin nojatuolissa junnun ulkohousut sylissä ja parsin polvea kasaan. Junnulla on kahdet ulkohousut, toiset on aika rähjäiset ja kas, niistä on haaratkin revenneet huolella joten eilen aamulla komensin junnua kiskomaan jalkaansa ne paremmannäköiset ulkohousut vaikka junnu kuinka niitä inhoaakin. Niissä kun on henkselit ja sehän on ihan tyhmää se. Housut itsessään on todellakin hyvännäköiset ja kuuluvat osana asuun johon kuuluu myös takki. Takin kanssa tosin on ollut hieman harmia, siitä kun on vetoketju rikki ja sitä on viety nyt ompelijalle korjattavaksi... marraskuusta?

Mutta niin, poikaparka joutui laittamaan ne tyhmät henkseliulkohousut kouluun ja mitä huomasikaan äiti toisiksi viimeisellä junnun välkällä kun tämä rymisteli sisälle? Koko polvi oli kuin veitsellä aukileikattu sivusaumasta sisäsaumaan. Siis MITÄ?! Tarkemmin en ehtinyt housuja siinä tutkimaan, tämän havainnon tein parin kolmen metrin päästä ja junnu ei tietenkään osannut sanoa missä moinen vaurio housuihin oli tullut. Argh!

Kotona totesinkin että kyseessä oli polven yli menevä ommel joka oli pettänyt. Ah soo. Pianko tuon käsin korjaa siinä joutessaan ja niinpä tuijotin kaunareita ja parsin housuja. Tuijotin, parsin, vilkaisin työtä, tuijotin ja parsin. Valmiiksi saatuani totesin ettei se mikään ompelukisan voittokortti ole mutta ei tuo nyt huonoltakaan näyttänyt. Varmemmaksi vakuudeksi tuuppasin käteni puntin sisään ja kas. Niinpä niin, olin sitten ommellut puntin umpeen. *oooooooops ja reps*

Mikä siinä sitten, purkua ja uusi yritys, vahingosta viisastuneena hain nuppineulat kaapista avuksi ja pidin toista kättä puntin sisäpuolella koko ompelun ajan. Housuista tuli totta tosiaan vielä siistimmät kuin sillä aikaisemmalla umpeen ompelukierroksella. Että kyllä nyt kelpaa sitten. Vielä kun saisi aikaiseksi vietyä vaatekassin olkkarista ompelijalle, siellä odottaa vetoketjun vaihtoa myös yksi täysin iskemätön toppatakkini.

Ehdin manata jo viikonloppuakin. Tai oikeammin viikonloppuja. Mikä ihme siinä on että aina välillä on näitä kausia jolloin tietää useamman viikonlopun kuviot? Ja suurin osa niistä on vielä sellaisia joista ei kertakaikkiaan pysty olemaan riemuissaan? Junnu menee sunnuntaina kaverisynttäreille, se tietää lahjanostoa ja kuskausta. Plääh. Seuraavana viikonloppuna ukko lähtee lauantaina työporukan kanssa jonkun firman asiakkaan sponssaamina jääkiekkomatsiin. Pläääääh sillekin.

Seuraavana viikonloppuna olemme menossa isäpuolelleni, iskälle, illanistujaisiin niin että myös sisko ja tämän miesystävä tulee sinne. Tämä onkin ainoa mielestäni mahdollisesti kiva juttu, etukäteen en mene valalle siitäkään. Seuraavana viikonloppuna pitääkin sitten leipoa heti viikonlopun jälkeen oleville siskonpojan synttäreille. Plääh vain niillekin. Ja jos tämä ei riittänyt niin arvatkaapa vaan piippasiko puhelimeni keskiviikkona tekstaria?

Ukon kakkossiskon poika täyttää 8v, tervetuloa synttäreille lauantaina. Ei helketti soikoon. Koko tämä viikonloppu on siis miinoitettu synttäreillä ja minä kun olin ajatellut ihan oikeasti panostaa kotiin ne harvat hetket joita en aio olla sohvalla kirja kourassa. Panosta tässä nyt sitten, kun puolet viikonlopusta menee laukatessa. Miksi ihmiset ei voi järkätä synttärikekkereitä viikolla? Älkää vastatko, tiedän. Itsekin saatan siirtyä viikonloppujen suosimiseen moisissa tapahtumissa jatkossa. Mutta toisaalta, ukon sisko on vallan kotona. Kuten on tämän mieskin. Että luulisi että siinä ehtisi arki-illalle niitä järkkäilyjä tehdä.

Plääh plääh ja plääh. Taidanpa siirtyä nyt meikkipussini pariin. Kuulin näet kolleegalta ettei tämän kasvoja ollut paleltanut YHTÄÄN eilen kun tämä tuli kävellen töihin koska tällä oli meikkipuuteria. Edellisen aamun jäätihkuviima oli päässyt puuterin läpi ja tuolloin kasvoja oli kylmettänyt mutta eilinen kuiva tuuli siis ei ollut moista tehnyt. Niinpä päätinkin töpötellä pärstääni tänään puuteria, josko sillä keinoa tosiaan kasvot ei jäätyisi.

Varpaisiin se ei taida auttaa... Pidemmittä puheitta, se on moro ja viettäkää kivakiva perjantai. Niin minäkin koetan tehdä. Se on moro!