Jopas onkin vierähtänyt aikaa viimeisestä kirjoituksesta, hui kamala! Monesti ollut jo kirjoittamassa, mutta sanat on jumittaneet tai jotain tapahtunut ympärillä niin ettei ole ehtinyt. Spede järjestää äidilleen ohjelmaa koko sen ajan minkä muut ei joten kiirettä pitää.

Sitä paitsi, minulla on selvästi käynnissä joku ärsytyskausi, suunnilleen kaikki risoo. Siivoaminen, yök, pyykki, yök, ruoanlaitto, yök, lastenohjelmat, yök ja moni moni muu asia. Jopa ihmisten puheet ärsyttää monesti. Taidan olla ylentämässä itseäni joksikin todella ihmeellisen hyväksi, ahkeraksi ja muutenkin osaavaksi ihmiseksi kun läheltä piti etten kaupassa sanonut ventovieraalle ihmiselle että pidä nyt helketti suusi kiinni kun et kiireestä mitään tiedä. Ja varmasti kyseisellä hepullakin on kiirettä, jokainenhan kokee asiat eritavalla.

Mikä minä olen sanomaan, ettei kolmen lapsen äidillä voisi olla kiire? En mikään. Silti kyseisen leidin selitys tutulle kassatytsälle kuulosti vähintäänkin kornilta kun siinä itse seisoin kiireisenä tämän takana spede kärryissä, neljä kassillista sapuskaa kyydissä ja kymmenen kotihommaa odottamassa. Hänellä kun on kiire kun yksi lapsista on eskarissa, toinen koulussa ja tämä pienin menee mukana. Jep, tiedän tunteen, kiirettä pitää. Jopa siinä määrin, että toisinaan olen ensimmäisen kerran istunut kunnolla päivän aikana iltakuuden aikaan. Ja silloinkin kurkkinut kelloa taajaan, kas kun puuro pitää keitellä hyvissä ajoin hautumaan. Hiittinen sanon mä!

Ja niin kuin minä luulin, että junnun lähdettyä eskariin ja koulujen taas alettua minulla olisi enemmän aikaa. Neljä tuntia luppoaikaa aamupäivisin. Ja pah, kaikkea sitä tuleekin luultua. Nyt se neljä tuntia menee tiukasti ruoanlaitossa, pyykinpesussa, siivoamisessa, speden nostamisessa pois milloin mistäkin, tavaroiden keräämisessä, kaupassa käymisessä ja vaikka missä. Niin, spede on oppinut paitsi kävelemään vaappuen myös kiipeämään. Milloin istutaan olkkarin pöydällä, milloin seistään kukkapöydällä, milloin koetetaan päästä peilipiirongin päälle lelujen avulla.

Neljän "luppotunnin" jälkeen saakin hakea vauhdilla junnua, laitella välipaloja, autella läksyissä, valmistella iltapäiväsapuskaa, korjailla tenavien jälkiä milloin mistäkin, kerätä speden lattialle viskomia kippoja tai kenkiä tai leluja, siivota ruokailun jälkiä, pestä peppua, lämmittää speden sapuskoja ja vastaavia pikkuaskareita. Siinä on kuulkaa ihan hieman ajatus solmussa välillä ja uskonpuutetta pukkaa kun iltapuuron keitto on vuorossa. Ja kaiken tämän säpinän keskellä olen miettinyt että perkema, kuinka kukaan isomman perheen äiti ehtii mitään jos joutuu lisäksi vielä töissä käymään. Hatunnostoni teille!

Viikko sitten oltiin mökillä, pappa täytti kuusikymmentä ja eiköhän tämä törttö onnistunut jo alkukesästä lupautumaan ruokapuolen laittelijaksi. Siinäkin oli oma lisäohjelmansa kun leivoin limppuja ja tein lohisoppaa pippaloihin. Mökkireissu meni sinänsä mukavasti, uudessa isossa mökissä oli kaasulämmitin päällä joten jäätymäänkään ei päästy. Oikein harmitti lähteä kotiin pyhänä. No, ehkä menemme vielä tänä syksynä mökille, nythän sen käyttöaika pitenee kummasti kun siellä pystyy lämmittämään.

Hautajaiset on edessä, lasten hoito järkättynä niiksi muutamaksi tunniksi ja otinpa siinä ja rysäytin itselleni ensi viikolle parturiajankin. Kurkistus kukkaroon tosin aiheuttaa sen, että taitaa olla parasta perua mokoma käynti ja pyytää parturia ainoastaan värjäämään kulmat. Nykyaikana tuo koulunkäynti kun on järjettömän kallista, paitsi ammattikoulu myös peruskoulu kustantaa. Poika 14v kun otti valinnaiseksi retkeilyn ja kappas, kurssin viimeinen tehtävä kustansi retkikeittimen ja uuden teltan hinnan. Tämä akka otti ja laski pikaisesti viimeisen neljän viikon aikana menneen 400 ekkeä pelkästään teinin ja pojan koulujuttuihin, tosin on siinä yksi kuudenkympin parturikeikkakin näiden kahden osalta.

Oman pikantin lisänsä antaa tietoisuus siitä, että edessä on talvihaalareiden osto spedelle ja junnulle, talvikenkien osto jokaiselle kuudelle natiaiselle, talvitakkien osto kahdelle isommalle pojalle ja luonnollisestikin toppahousua ja muuta vastaavaa sälää kuuluu hankintalistalle. Näin ollen siirsin myös aikeeni silmälasien uusimisesta mappiin "tulevaisuus", junnun silmälasit kun uusittaneen vielä ennen joulua joten siinäkin on hyvä syy olla hankkimatta mitään ylimääräisiä kulunkeja. Omasta itsestä on aina helppo säästää vaikka välillä se risookin.

Risoo jopa siinä määrin, että sain totaalisen slaagin teinille pari päivää sitten. Olen koettanut pitää tiukkana sääntönäni sitä, että lapsille en rahasta meuhkaa enkä ainakaan niin, että heille tulisi sellainen olo, että arvostelisin heidän isänsä tapaa ajatella että kyllä se 300 ekkee kuussa minkä tämä maksaa kolmesta isommasta yhteensä elatusmaksuja riittää kaikkeen ja hänen ei tarvitse maksaa mitään muuta lapsiin liittyvää. Ja koska sitä rahaa on nyt palanut reippaasti ja palaa seuraavan parikin kuukautta, olen koettanut säästää kaikessa missä pystyn, toisin sanoen annan omatkin vaatteeni isommille.

Perjantaina sitten kiehahti. Poika 14v kun tarvitsi tuulipuvun seuraavan päivän retkeilykurssin päätökselle eli metsäkeikalle. Onneksi olemme tällä hetkellä hyvinkin samankokoisia joten poika otti irkun tuulipuvun itselleen, joka taas johti siihen, että irkulle ei jäänyt muuta takkia kuin siskoltaan perimä farkkutakki. Jonka kanssa taas ei voi laittaa fleeceä kun ne ei vaan natsaa ja irkkuhan jäätyy ilman lämpimiä vaatteita. Talvitakkiakaan ei oikein kehtaa vielä päälle laittaa näihin keleihin. Kuinka ollakaan ukko oli kaupoilla torstai-iltana ja tiesi irkun menettäneen takkinsa. Ja koska sittarissa oli mammuttimarkkinat niin ukon käteen osui sieltä irkulle juuri passeli reebokin välikauden takki ja hintaakin oli tiputettu paljon eli takki maksoi peräti 15 ekkeä.

Perjantaina teini sitten otti ja huomautti takista juuri väärällä hetkellä. Että just, aina sä saat uusia vaatteita ja hänkin tarvitsisi kengät ja takin ja sitä ja tätä. Jumankekka että kiehahti. Aina irkku saa uusia. AINA. Näin EI saisi tehdä, mutta minä todellakin kihahdin. Että koskas se aina on, kun viimeksi olen saanut ihan uuden takin neljä vuotta sitten. Olen kierrätyksen kuningatar, ainoastaan pikkuhousut ja sukat on kaupasta ostettuja, kaikki muu on shoppailuhullun pikkusiskon vaatekaapin siivoilujen ylijäämää. Että koskas niin täh mitä? Että kun irkulla ei ole enää kenkiäkään kuin yhdet, kun poika 14v on nekin kaikki vähin erin siirtänyt omaan käyttöönsä ja kaikki, ihan kaikki irkun rahat menee teiniin ja muihin lapsiin.

Ja koska tuossa iässä tenavat ovat hyvinkin innokkaita riitelemään myös keskenään oli siinä poika 14v huutamassa hetken päästä siskonsa kanssa kilpaa siitä kuka saa, mitä saa ja milloin saa ja hetken päästä he huusivat jo yhteen ääneen sitäkin kuinka iskä ei ikinä osta mitään ja saisi kyllä tuokin välillä. Siinä vaiheessa onneksi irkku tajusi olla hiljaa ja koetti rauhoitella pillahtaneita teinejä. Mutta kyllä kuulkaa nolotti. Ihan oikeasti. Että pitikin itse pillastua, mutta kun. Olin juuri ajatellut sitä parturia että se pitää perua ja niitä silmälaseja joita en raaski nyt hankkia. Että ikäänkuin harmitti jo valmiiksi.

Mitä opimme tästä? Ei hajuakaan. Ainakin sen, että on todellinen onni, ettei irkun tarvitse hankkia sinne hautajaisiin vaatteita vaan pääsen liisaamaan siskon vaatekaapilta kamaa. Ukolle onkin sitten pakko ostaa pikkutakki, hitto, siihenkin menee rahaa. Normaalisti en mieti koko rahapuolta, yleensä kun sitä on normaalielämään ihan hyvin, mutta ei sitä kuitenkaan niin paljon ole, että isoja menoeriä pystyisi tuosta vaan murehtimatta kustantamaan. Vaan tämä tästä, talouspuolesta, rahasta on tyhmää kirjoittaa.

Vaihdan ennemmin aiheeksi lastenohjelmat. Jotka siis ärsyttää. Tai no, ei kaikki mutta se joka tulee viikonloppuaamuisin kakkoselta. Mikä lie mimi ja kuku vai mikä se on. Voi kiesus että irkulla tahtoo pää levitä joka kerta kun se maksatautinen leijona ja teevatisilmäinen olkiletti ilmestyy ruutuun. YÖÖÖÖÖK! En muista yhdenkään lastenohjelman ärsyttäneen itseäni yhtä paljon, en edes Titi-nallen vaikka en sitäkään siedä. Hitto, ei taida kaikki palikat olla kotona tällä.

Ja nyt, hyvää pyhänjatkoa kaikillen, siirryn ruokaa laittamaan. Se on moro!