411010.jpg

Eli junnu. Kun nainen on kokeillut synnytyksen suunnitellulla hätäsektiolla (tunti ennen leikkausta infotaan etta sali varattu), käynnistyksellä, syöksyllä ja juu-ei-juu-ei-versiona jossa loppujen viimeksi aletaan edistämään oksitosiinitipalla niin mikäs silloin jää testavaksi?

Synnytyksen käynnistyminen lapsivesien menolla. Juuri kun olet nukahtanut. Reilu kolme viikkoa ennen laskettua kun olet juuri iltapäivällä sanonut appiukolle, joka tuumii että "näytät siltä että synnytät kohta, eihän vaan tunnu siltä että tulee etuajassa", että ei toivoakaan. Niin silloinhan niin käy. Havahdut unesta siihen että "herranen aika, mä oon kolkyt ja pissaan sänkyyn" ja vieressä ukko tuuppii että "hei sulta vuotaa jotain".

Mikäs, kun ei kuitenkaan supista niin kiireekö siinä. Kunnes ukko meinaa seota sukkiinsa puhumattakaan lapsia hoitamaan tulleesta siskosta. Pakkohan se on lähteä kun kumpikin kiipee seinille vaikka tasan tiedät että aikaa on.

Kello on yksi yöllä kun sut saatetaan synnyttämättömien osastolle, kun varmaan käynnistyy yön aikana kunnolla, kun on jo niin mones ja sit saattaa tulla kiire, kun on se syöksykin alla... Ukko passitetaan kotiin. Siinä sitten alkaa vähitellen supistelemaan mutta ei mitään sellaista etteikö sietäisi. Sanot silti hoitsulle että soittaisitko ukon kun varmaan kovenevat. Hoitsu soittaa ja tahtoo sitten tutkia ja valahtaa valkoiseksi "sä vuodat nyt kylla vertakin täältä". Heti ukon saavuttua saattelee synnärille ja toivottaa onnea.

Kello käy viittä yöllä, sattuu niin saamaristi. Pyydät ukkoa että hakee kätilön jos saisi jotain kipuun. Lääkäri antaa kohdunsuupuudutuksen joka osoittautui edellisessä synnytyksessä hyväksi. Nyt ei auta. Sattuu mutta jotenkin heijaamalla ja huojumalla sen sietää. Verenvuoto on vähentynyt, ilmeisesti istukka pikkaisen irronnut seinämästä kun vauva ihan ok.

Kello lähenee yhdeks
ää aamulla, huudat kuin hyeena koska kipu on aivan hullu, pahempi kuin kertaakaan aiemmilla kerroilla. Ukko hakee kätilön, kätilö katsoo kasvoihin, vieressä piippaavaan supistus/sykemittariin ja juoksee samantien ulos huoneesta. Itse et enää pysty mitään, et muuta kuin huutamaan ja toivomaan etta kuolema tulisi ennemmin kuin kipu jatkuisi.

Lääkärikin tulee paikalle, kädessä pitkä neula, uusi puudutus tarjolla mutta nojautuukin sitten työpö
ytään joka on ikkunan alla ja jää siihen seisomaan ja katselemaan edelleen piikki pystyssä. Kätilö huutaa lääkärille, kerran toisensa jälkeen että "nyt täytyy tehda päätöksiä, sykkeet tippuu". Lääkäri ei hievahdakaan, ei äännähdäkään.

Lopulta kätilö säntää käytävään ja huutaa huoneen ovelta osastonlääkäriä niin että koko tila raikaa.
Osastonlääkäri, vanha kuiva pieni mies, juoksee huoneeseen helmat hulmuten, katsoo hätäisesti kasvoja ja aloittaa huutamisen hänkin. Hyppää yläpuolelle seisomaan, nostaa ilmaan ja kääntää sinut polvilleen. Huutaa edelleen nojaavalle lääkärille "tässä ollaan myöhässä ja pahasti".

Samassa tuntuu etta huoneeseen tuppaa lisää väkeä aina ikkunoita myöten, ihmisiä on kuin markkinoilla, tuopa joku metallipaaritkin mukanaan. Osastonlääkäri ravistelee mahaa takaapäin ja jos ei sattuisi niin paljon ettet kykene enää liikkumaan niin varmasti löisit tai potkaisisit tai tekisit jotain joka varmasti satuttaisi. Samantien sinut heitetään metallipaareille ja lukematon määrä käsiä tarttuu sinuun kiinni kun olet siinä polvillasi ja lääkäri nostaa paarin jalkopäästä korkealle ilmaan.

Pää alaspäin, varmana siitä että jos et kipuun kuole niin viimeistään siihen etta tiput päällesi, alkaa jumalaton kiri käytävää myöten. Viimeisinä sanoina kuulet kuinka osastonlääkäri huutaa nojailijalääkärille sanat jotka porautuvat mieleesi "nyt joudutaan elvyttämään sekä äiti että lapsi"...

Heräät. On hiljaista. Sänkyjen välissä liikkuu hoitaja, koetat kiskoa peittoa korville koska et halua kuulla kuolleesta lapsestasi. Koetat olla hiljaa. Itkettääkin mutta puret huulta. Niin kauan kun et kuule niitä
sanoja voit ainakin kuvitella etta sinulla on vauva.

Jokin kuitenkin paljastaa hoitajalle sinunkin heränneen. Tuo pieni pyöreä hymyilevä hoitaja tulee sängyn viereen, laskostaa peittoa paremmin, kysyy koskeeko ja sanoo taikasanat "onneksi olkoon, teillä on pieni poika".

Sinullako? Teilläko? Missä onko oikeestiko...
Itket onnesta pitkään ja hartaasti. Vaiko helpotuksesta. Et tiedä. Mutta itket. Hoitaja tulee uudestaan viereen, laittaa kipupiikin viela tunnottomaan jalkaan ja tarjoaa tilkan juotavaa. Kysyt saisitko nähdä pojan ennenkuin vievät keskolaan, ihan vaan vaikka happikaapin seinän läpi. Vai onko viety jo, oletko myöhässä...
"No poikahan tulee teidän kanssa osastolle, ei mihinkään keskolaan viedä vaikka pieni onkin, 2140 ja 46 senttiä mutta sisukas pakkaus. Rouva kerää nyt vaan voimia ja hieman vielä nukkuu niin lähdetään sitten osastolle ja otetaan vauva matkalla mukaan." Et voi uskoa korviasi. Kysyt pisteet, jos vaikka hoitaja onkin seonnut jotenkin. "Kuusi oli ensin mutta nopeasti saatiin yhdeksään".
Niin sinä olet sitten osastolla, pienen sisukkaan poikasi kanssa. Ei edes sokerit lähde heittämään, virkeä ja syö kuin viimeistä päivää. Ihana.

Synnytyskertomuksessa lukee sanat joihin pyydät hoitajalta selvennyksen "nostetaan täysin kuivasta kohdusta sininen eloton vauva". Kuivasta? "Niin, viimeiset lapsivedet poistuu vauvan jälkeen että onneksi kätilö tajusi huutaa Matin paikalle että edes viime hetkellä ovat leikanneet". Enää koskaan ikinä milloinkaan yksikään erikoistuva lääkäri ei leiki sinun lapsesi hengellä. Ei koskaan, ikinä milloinkaan!

Nyt tuo sininen eloton poika istuu silmalasit nenällä nelivuotiaan tomeruudella sohvalla ja odottaa että äiti vie nukkumaan.