Saamatta sitten, ei ehtinyt poika palaamaan isältään ennen äidin sairaalaan lähtöä. Niin. Tein kuten neuvottukin oli, eli soitin sunnuntaina päivällä TAYSin synnärille ja kysyin kortisoonipiikistä ja siitä, olisiko näytille tulo tarpeen. Kätilö toisessa päässä tuumi, että koska 34 viikkoa on ylitetty, niin kortisonia ei enää anneta, eikä he vauvaa lähde edes jarruttelemaan jos päättää jo syntyä. Olisiko se kortisonitieto ollut sitten se laukaiseva tekijä, sillä tunsin suunnatonta riemua siitä että vauvan syntymän katsottiin olevan keuhkojen puolesta jo turvallista.

Niinhän siinä sitten kävi, että perjantaista asti kiusanneet säännöllisen epäsäännölliset supistuksetkin jotenkin koveni samantien kun puhelun lopetin, tosin edelleen olin sillä mielialalla ettei synnytys mihinkään silti käynnistymässä ollut. Kyljelläni köllötin telkkarin ääressä ja tuijotin American Chopperia, eipä niitä polttojakaan sen kummemmin tullut kuin välillä tunnin, välillä vartin välein. Samalla hetkellä kun ohjelman lopputekstit alkoi pyöriä ruudulla, minä punnersin reippaasti itseni ylös sohvasta, jotain vuotaa nyt, tuumasin vain miehelle joka oli jo aiemmin kysynyt että lähdetäänkö synnyttämään.

Ja todellakin vuoti jotain, vessaan pääsin niin vertahan sieltä oikein kunnolla lorisi pyttyyn, hetken kuluttua sitten jo lapsivettäkin. Junnun synnytyshän käynnistyi aikanaan veden menolla ja sairaalassa alkoi vertakin tulemaan, joten en onneksi panikoinut siitä verestä vaikka väkisinkin tuli ensimmäisenä mieleen, että ei kai istukka ole revennyt irti kun verta pukkaa reippaasti. Miehelle huutelin oven läpi että juu, kyllä tässä nyt sit tosiaan sinne synnyttämään on mentävä kun lapsivedetkin ottaa ritolat.

Uusi soitto synnärille, kätilökin oli jo kahden vaiheilla että pitäisikö hänen laittaa ambulanssi hakemaan minua, mies lähti kiikuttamaan pienemmät hoitoon ja minä jäin vällyttämään itseäni autokelpoiseksi kun sain luvan tulla omalla kyydillä. Side housuihin, lisäksi pyyhe ja autoon pari pyyhettä takapuolen alle. Istuessa puolimakuulla ei onneksi falskannut vettä saati verta.  Autossa supistuksia tuli muutama, selvästi tunsi kuinka viiltelivät kohdunsuulle ja samantien kun autosta nousin hana avattiin uudestaan, vastaanotolle ehtiessä oli jo sitten housutkin märkinä.

Käyrällä makailin, kahdeksan minuutin välein piirsi suppareita paperiin ja lääkäri tutkaisi tilanteen, kysyi sitten haluanko sektion kun on se pelkopoli perjantaille tilattuna. No en todellakaan halunnut, alateitse kiitos jos onnistuisi. Määräsi saliin jatkuvalle sydänkäyrälle ja komensi vielä olemaan syömättä ja juomatta, jos ei omin avuin aamuyhdeksäksi synny niin sitten lähdetään leikkurin puolelle ihan suosilla. Siellä sitä sitten maattiin seitsemältä pyhäiltana salissa, supisti säännöllisesti kolmen minuutin välein, mutta sen verran onnettomia että miehelle kirosin kuinka ollaan todellakin vielä aamulla täällä jos ei mitään ala tapahtua.

Yhdeksältä sain onneksi luvan nousta suihkuun ja hetkeksi jaloittelemaan, kummasti koveni kipukin samantien ja varttia vaille kymmenen kävi kätilö antamassa petidiinipiikin kankkuun. Kehui tosin antaessaan että saattaa lopettaa supistukset kokonaan, mutta muuta hän ei voi vielä antaa kun ei saanut koetettua kohdunsuuta. Ei muuten ihan kamalan luotettavaa kuvaa antanut nuoresta kätilöstä, kun tuumi kokeillessaan ettei löydä kohdunsuuta kun se on niin takana jossain. Onneksi kymmeneltä vaihtui vuoro ja olisiko joku tuolla ylhäällä kuullut toiveeni vanhemmasta ja kokeneemmasta kätilöstä kun huoneeseen pyyhkäisi touhukas ja reipasotteinen päälle nelikymppinen kätilö tutkimaan tilannetta kun kelloa soitin.

Mies oli soittamassa äidilleen, että menevät suosista nukkumaan, kun ei täällä vielä moneen tuntiin mitään tapahdu, kello näytti kymmentä ja kyllä kuulkaa se niin on, että se petidiinipiikki taisikin olla oksitosiinia, alkoi sellaista tuskaa olla että minä rukoilin kätilöltä jo kunnon kivunlievitystä. Kätilö tutki tilanteen ja tuumi, että neljä senttiä auki jo, ehdotti spinaalipuudutusta ja lupasi mennä soittamaan lääkärin antamaan sitä ja laittaa itse sillä aikaa kun lääkäri tulee lääkkeet valmiiksi. Kätilö hilppasi käytävään, mies puolestaan takaisin saliin ja voitte vain arvata ukon naaman ilmeen kun palasi soittamasta.

Kello ei varmaan vielä puolta yhtätoista ehtinyt näyttämään kun mies kysyi, pitäisikö hänen soittaa kätilö takaisin, "sähän synnytät ihan just", ja petidiinipiikki joka olikin toiminut paitsi päinvastoin kuin piti, myös saanut itseni suoraan sanottuna kolmen promillen känniin, aiheutti sen, että minä hoin sekavasti miehelle ettei näillä poltoilla mitään synny, helvetti tämä mihinkään etene, ja samaan aikaan mies koetti pitää minua aloillani kun en yksinkertaisesti pystynyt olemaan paikallani sängyllä. Minä puristin miehen käsiä, huusin vittua ja saatanaa, ja mies soitti kätilön paikalle siinä vaiheessa kun huusin että työnnättää perkele.

Ei sitä spinaalia sitten ehditty antamaan, lääkäri sentään ehti paikalle juuri kun vauvan syke laski kuuteenkymppiin ja kätilö komensi minut polvilleni, itse huusin happea kun tuntui etten saa hengitettyä. Mies kuului sanovan siinä vaiheessa kätilölle, että "vittu tää menee ihan samanlailla kun edellinen" ja jotenkin se kätilö kuulemma siitä sisuuntui, komensi pitämään happinaamarin kasvoilla tiukasti sillä aikaa kun itse kokeilee painaa jonkin lipareen vielä kohdunsuulta pois tieltä, ja käski sen jälkeen takaisin selälle ja työntämään hullun raivolla.

Jotenkin vaan se vauva ei ottanut liikkuakseen vaikka minä työnsin, lääkäri kuului höpöttävän imukupista, kätilö huusi minulle että "nyt yhdellä ulos se penska, mitään imukuppeja sen päähän ei laiteta ja sinä et sinne sektioon taas halua". Taikasana "sektio" ja irkku sai jostain sellaiset raivarivoimat, että vauva oli maailmassa alta aikayksikön. Jotenkin ehdin siinä huomaamaan että ensin tuli täysin hiljaista, koetin jo nousta istumaankin, kun jalkojen välistä alkoi kuulumaan pahanpäiväinen kiukkuinen huuto. Vauvalla oli ollut napanuora pari kertaa kaulan ympäri, ilmanko tuo ei sieltä tahtonut ulos päästäkään, mutta eipä sillä onneksi sitten hätää ollut. Pieni onneton rääpäle, rintojen päälle ne sen silti antoi ja kovin oli kärttyinen kaveri, ihan pakkohan siinä oli itkeäkin.

Sikäli eroa edellisiin keskolavauvoihin, että tällä kertaa vaavia ei lähdetty kiireellä kiikuttamaan mihinkään, punnittiin, mitattiin ja pestiin rauhassa, lastenlääkäri kävi katsomassa nuorta miestä ja sain pikku-ukon vielä kapaloituna kainaloonikin siksi aikaa kun kätilö huolehti istukan ulos ja tarkisti tuhot alakerrassa. Ei tuhoja, ei edes pienintäkään repeämää. Vasta sen jälkeen vauva tultiin hakemaan, minä pääsin suihkuun ja miehen kanssa käytiin salista vielä keskolassakin vauvaa kurkkaamassa. Siellähän se köllötti lämpökaapissa tyytyväisenä, yhdeksän pisteen poika tummissa kutreissaan. Maitoakin oli pullosta jo huikannut ensi töikseen kaappiin laitettaessa ja lastenlääkäri totesi, että kaikki näyttää viikkoihin nähden loistavalta.

Nythän tilanne on jo se, että poika on vallan syönyt pullosta maidot, tissistäkin söi tiistaina, mutta keskiviikkoinen valohoitovuorokausi sai tuon tekniikan pojalta nyt unohtumaan, eli kunhan vähän painoa tulee ja voimia sitä myöten lisää, niin sitten kokeillaan sitkeämmin josko muistaisi miten se tapahtui. Tiistaina pääsi aamulla lämpökaapista ja sokeritarkkailu lopetettiin, kun ei kerran niiden kanssa mitään ongelmia tullut, antibioottikanyyli poistettiin eilen päästä kun antibiootitkin loppui, samoin se nenämahaletku toistaiseksi ainakin, koska ruoat menee ilman letkutuksia. Valoissa oli siis vuorokauden eli eilen aamulla se sitten niistäkin potkittiin pois.

Nyt vain sitten kasvatellaan painoa, eli syntymäpainohan pojalla oli 1990g eli täysin viikkoja vastaava kuulemma (kamalaa, siitä olisi tosiaan tullut päälle kolmikiloinen jos olisi täysiaikaiseksi mennyt), pituus 41 senttiä ja päänympärys 31 senttiä, täydellinen miniatyyri-ihminen siis. Nyt tosin paino on tippunut sen sallitun 10 prosenttia, eli eilen aamulla poika painoa 1780g eli hieman on tankattavaa kahden kilon maagiseen "harkitaan kotiutusta"-rajaan.

Tässäpä se, pähkinänkuoressa, päivittelen touhuja taas kun joudan. Nyt menen ja nautin vielä hetken hiljaisuudesta ja niin, piti muuten kuuteen koisata tänään vaan arvatkaapa mihin irkku heräsi... Vuotoon, tällä kertaa maitobaarin puolelta. Oli pikku pakko nousta viideltä aamulypsylle kuin maatalon emäntä konsanaan. Heh!