Se on rankkaa touhua tuo äitienpäiväily. Tämä äiti ei olisi jaksanut millään asettua takaisin toimivan äidin monoihin tänään. Ei sittenkään, että viimeisen lähtijän ovesta lykättyäni ysin jälkeen koulua kohti, oli ruhtinaallisesti tiedossa kohtalaisen rauhallinen nelituntinen ainoastaan speden pillin mukaan pomppien. Spede ei onneksi ole kovin innokas pompottaja kun on yksikseen aamupäivällä, toisin on asianlaita iltapäivällä muiden kotiuduttua.

Mikä hitto siinä on, että kaveri ei tahdo pysyä sisällä? Ei niin millään ilveellä. Ja annas olla kun itse hiippaat tupakalle, niin viimeistään tuossa kohtaa kaveri roikkuu ovenkahvassa kaksin käsin ja kiljuen kurkku suorana. Ja koska irkku on sikäli hirvittävän tyly ja ikävä äiti, on irkku aina ollut sitä mieltä että oli keli mikä tahansa, niin kun minä menen tupakalle, minä en todellakaan huoli yhtä ainoaa tenavaa roikkumaan seurakseni ulkorappusille.

Spede osoittaa mielipide-eriäväisyytensä tämän pihalle pääsemättömyyden suhteen näppärästi. Kun pelkkä kiljuminen ja ovenkahvassa roikkuminen ei toimi, tehostetaan mielipidettään hakkaamalla päätään siihen oveen niin kauan kun toinen ihminen on siellä oven väärällä puolella mihin spede-poloinen ei päässyt. Sen toisen ihmisen sisältäydyttyä otetaan kenkä kerrallaan telineestä ja heitetään kengällä sitä joka ei sinne ulos päästänyt. Ja tätä jatketaan niin kauan kun siellä kenkätelineessä on kenkiä ja voitte varmasti kuvitella että tällä porukalla niitä riittää hyvinkin vartin heittelyyn. Mikä onni että speden sihti on vielä aivan hanurillaan, osumia ei juurikaan tule mutta kauhulla odotan sitä päivää kun tähtäys alkaa toimia tosissaan...

Eikä sinne ulos pyritä ainoastaan silloin kun jompi kumpi vanhemmista on tupakalla. Ehei, tätä ulospyrkimistä suoritetaan aina kun oven olemassaolo muistetaan tai kun kuullaan siinä jonkun liikkuvan. Iltapäivät koostuukin pitkälti siitä että juoksen kesken kotihommien nostelemassa ovenkahvassa roikkujaa pois eteisestä tai vaihtoehtoisesti jopa kuistilta ja väistelen kenkäsadetta tämän perään. Onneksi tuo ei vielä ylety ulko-oven kahvaan joten kuistia pitemmälle ei ole päässyt. Tosin kerran kaveri aiheutti lievää sydänkohtauksen tynkää äidilleen joka oli keskittynyt selvästikin liian tarkkaavaisesti pyykkien viikkailuun makkarissa.

Noihin aikoihin ovileikki ei ollut vielä in ja pop, eikä niitä kenkiäkään heitelty. Yläkertaan meneviä vaatteita pyykkikoppaan asetellessani hoksasin että perusterroristi apulaiseni ei ollutkaan avittamassa kuten yleensä eli pyykkikoppaan sai laiteltua vaatteita vaivattomasti ilman että tarvitsi ensin tapella apurin kanssa sen hallinnasta. Ensin huhuilin kotvan, sitten kipitin jo yläkertaankin kurkkimaan missä se kullanmurunen oli. Ei pienintäkään jälkeä spedestä ylhäällä sen enempää kuin alakerrassakaan. Hitto kuulkaa, siinä irkun sydän jätti kyllä lyönnin ellei parikin väliin kun ei tenavaa löytynytkään sieltä mistä oletettavaa olisi ollut.

Onneksi speden tuli vilu juuri kun irkku kiersi toiseen kertaan alakertaa ympäri kaveria huhuillen. No onhan se nyt talvipakkasilla kerrassaan kylmä seisoskella kuistilla jota ei ole millään tavalla lämpöeristetty. Ja vieläpä heikoissa sisävaatteissa ilman sukkia, niiden jalasta repiminen kun oli tuolloin in ja pop. Voi kiasus, ei hajuakaan oliko kaveri ehtinyt seistä kuistilla viisi minuuttia vai peräti vartin, niin ajatuksissani niitä pyykkejä viikkailin tuolloin. Vaan tuon kerran jälkeen spede jättikin kuistille tallaamisen hetkeksi ohjelmastaan pois, kokeili ovenraosta aina ensin kädellä että onko siellä kylmä vai ei. Ja nyt ei ole enää, jos ette ole sattuneet huomaamaan. Eli kaveri olisi usein poistumassa paikalta.

Ja mikäs, ilmat on hellinneet viime päivinä eli ulkona on oltu runsain mitoin, mutta speden kanssa sekin on kieltämättä hieman hankalaa. Ainakin jos aikoo himppusenkin tehdä samalla jotain, speden mielestä kun koko maailma on tutkimusalue, ei suinkaan pelkästään oma piha. Nopeudessaankin tuo on luokkaa ferrari, eilen syömästä tultuamme kadotin tenavan näkyvistäni puolessa minuutissa. Sen verran kesti kun kävin laittamassa auton avaimet naulaan paikalleen. Rappusille istumaan jääneestä spedestä ei näkynyt jälkeäkään etupihan puolella, onneksi olin nostanut portin jo tienvarteen paikoilleen.

Siellähän tuo hillui, talon takana, kun lähdin torppaa kiertämään. Perjantaina kaveri otti ja paineli ihan suosilla ensin kummitädilleen orapihlaja-aidan raosta ja tämän perään toiseen naapuriin aikeenaan mennä sisälle auki olevasta ovesta. Kävelytiellekin tuo ehti samana päivänä heti kun irkku haki puuvajasta puutarhasaksia. On se kivaa! Onneksi teinit hilluivat pääsääntöisesti kotosalla tuon päivän joten jaoimme vahtivuoroja näiden kanssa. Vahtivuoro kun tarkoittaa käytännössä sitä, että speden perässä kävellään koko ajan. Siinä ei paljon sinne puuvajaankaan ole asiaa jos ei tahdo toisen painelevan omille teilleen.

Lapsissa on todellakin eroja, poika 15v oli hieman samanluontoinen pienenä mutta ihan noin voimakkaana tuo tutkimusmatkailu ei tällä ollut. Spede on kieltämättä kaikista itsepäisin ja uteliain, mielenkiinnolla ja kauhulla odotan sitä päivää kun tämä menee kouluun. Speden käsitys kun on selvästikin se, että spede päättää ja sillä siisti. Sanoisin jopa lapsen olevan kovin vaativa.

Jahas, pitäisiköhän tässä lopettaa taas tältä erää tämä plääsääminen (lue kotihommien välttely) ja siirtyä siivoilemaan keittiöä. Kiinnostushan on luokkaa -100 mutta tuo nyt ei taida tulla yllätyksenä kenellekään. Se on moro ja viettäkää mukava loppupäivä!