Ei toki heti aamusta, aamulla minä olin näet jokseenkin puutunut ja ryytynyt ja väsynyt ja vaikka mitä ja se sama olotila jatkui sitkeästi aina iltapäivään asti. Pyykkäsin toki, viikkailin vaatteita kaappeihin, siivoilin himppasen ja niin, touhasin tortilloja lapsille. Tortillat yllätti ja oikein todella; enpä tiennytkään että spede pitää niistä niin järjettömän paljon! Siinä missä minä söin yhden ja olin täynnä, spede veti puolitoista ja totesi vasta sitten ettei jaksa enää.

Prinsessa lähti kaverilleen, he olivat menossa elokuviin ja minä siirryin värittelemään autot-värityskirjaa "mul ei oo ketään kaverii"-huutoa päästelleen speden seuraksi keittiöön. Poika nautti moisesta touhusta kovin sillä on aika epänormaalia että äiti istahtaa lapsen seurana värittämään. Junnu puolestaan käytti aikaansa tuijottamalla Olipa kerran keksijä-sarjaa Yle Teemalta ja kiekaisemalla aina jaksojen väliin kysymyksen "joko se on kohta kaks". Niin, junnua oltiin tulossa hakemaan kahdelta hoplopiin.

Ukon lähdettyä töihin ja speden saatua tarpeekseen värittelystä minä siirryin junnun seuraan, tosin oikaisin sohvalle. Sehän se kannattikin. Olin puoliunessa aina sinne kahteen asti jolloin puhelimeni soi ja junnun kaveri varmisti että junnu muistaa hänen tulevan ja hän on ihan kohta siellä äidin kanssa. Junnu siis vetimiin ja portin pieleen seisomaan ja telkkarin tuijotteluseuraksi kainaloon hivuttautui vuorostaan spede.

Tätä harmonista makoilua ei kauaa kestänyt, meillähän oli täitä jälleen kerran reilu viikko ennen joulua ja minusta tuntui että joku hiivatti liikkui päässäni. Näitä päätuntemuksia on tosin ollut todella usein viime aikoina ja yleensä ne on johtaneet pitkällisiin päiden tutkailuihin ja toteamukseen siitä että katkeilleet hiukset ne siellä kutittaa päänahkaa. Yhtäkaikki, koska käsittely kaks oli vielä tekemättä päätin kaivaa esiin täikamman, kammata kutrini sillä ja laitella ihan varoiksi koko pesueen kakkoskäsittelyyn illemmalla.

Ja hah! Siellähän se oli! Täi. Kammassa. Sätkimässä. Voi kristus etten paremmin sano! Minä olen NIIIIIIIN täynnä ja korpeentunut koko täiralleihin ettei kukaan ikinä arvaa kuinka korpeentunut olenkaan. Tutkailin siinä spedenkin hiukset, ei elämää jonka tosin melkein arvasinkin, lapsen hiukset kun leikattiin ennen joulua ja lapsi on näin ollen todella lyhythiuksinen. Ryhdyin repimään petivaatteita lapsen pedistä, omasta pedistä, yläkerran pedeistä ja virittelin pyykkikonetta käyntiin.

Kaivelin kaappeja ja suihkin päähäni viime kesältä jäänyttä Paranixia. Annoin vaikuttaa himppasen reilummin kuin ohjeissa sanottiin, pesin kutrini ja suihkin ainetta speden päähän. Laittelin puhtaita lakanoita peteihin, pesin speden nupin ja annoin tämän kylpeä kotvan, tyhjensin pyykkikoneen, latailin uuden satsin pyyhkeitä, lakanoita ja vaatteita koneeseen ja heivasin hiusharjoja ja -nauhoja sekä pipoja pakkaseen.

Prinsessa kolisi sopivasti leffareissustaan kotiin ja komensin tämän suihkuun ja käsittelemään hiuksensa täishampoolla, suihkepullo kun oli jo loppu. Spedelle tarjoilin lisää tortillaa, niitä kun jäi muutama aamulta ja prinsessa sai saman tarjoilun kunhan ensin suoriutui viimein huuhtomaan shampoot päästään ja kampailemaan hiuksensa. Prinsessankin päästä löytyi täi eli olisiko nämä nyt sitten ekan käsittelyn jäljiltä viimein kuoriutuneita yksilöitä. 

Oli miten oli, toteanpa tässä samalla että kovin minua jäi häiritsemään yksi ihan pienen pieni juttu. Se päästäni löytynyt täi, se näet oli tiukasti hengissä vielä puolentoista tunnin päästä. Se kun oli päätynyt keittiön lavuaariin jossa sattui olemaan valkopohjainen lautanen jossa oli vettä. Siellä se ui ja ui ja ui kun aloin astioita lappamaan tiskikoneeseen. Ush! Kuoleekohan ne ihan oikeasti 60 asteen pyykissä? Tästä näystä järkyttyneenä päätin että nyt pestyt petivaatteet ja vaatteet on vähintään viikon karanteenissa ja sillä siisti.

Prinsessankin viimein einehtiessä paukautti junnukin itsensä kotiin ja tottakai komensin tämänkin suorinta tietä pesulle. Poika kärvisteli shampoot päässään lastenohjelmien parissa ja kun aika oli kypsä kävi tämä huuhtelemassa kutrinsa. Kampailin pitkään ja hartaasti pojan pehkoa, se kun on ehdottomasti tämän talon paksuin vaikka lyhyt onkin ja ei, ei sieltäkään löytynyt elämää. Ehkä nämä sitten tosiaan oli kaikuja menneestä, nämä jotka minun ja prinsessan nupeista löytyi.

No, tulipa hoidettua koko huusholli jälleen yhdellä iskulla. Viimeisiä pyykkejä koneeseen tuuppiessani pelmahti poika 17vkin paikalle, tämä oli viimein saanut keittiöön tilaamansa vesihanan letkun ja ryhtyi vaihtopuuhiin. Kyllä nyt kuulkaa kelpaa! Letku alkoi näet vuotaa sopivasti viikko ennen joulua ja eihän siihen uutta letkua saanut tuosta vaan joten roskiskaapissa säilöttiin astiaa johon letkua pitkin vuotanut vesi kerääntyi. Eikä se ollut edes se ärsyttävin juttu vuotavassa letkussa, ehei. Ärsyttävin juttu oli se ettei hanapää pysynyt enää omia aikojaan oikeassa asennossa vaan tiskipöytä ja lattiat tuli muutamaan otteeseen kasteltua ennen kuin jokainen meistä oppi kiskomaan letkua ensin ulos ja suuntaamaan sen tiukasti lavuaaria kohti ennen hanan avaamista.

Sen kaiken rallin keskellä huomasin vielä naamiksessa YYA-tahon laittaman uuden profiilipäivityksenkin. Päivityksessään tämä manaili pskatautia joka kämppään oli asettunut ja kiitteli onneaan siitä ettei itse vielä ollut moista potemassa. Sanokaa minun sanoneen sitä rahaa ei tule tänäänkään! Tämä kuulosti niin alustukselta sille että tänään hän voi todeta olevansa niin mahdottoman kipeä ettei kertakaikkiaan kykene edes pankkiautomaatille.

Laittelin tälle illalla viestiä ja kysyin kellonaikaa jolloin on rahaa tuomassa, ilmoitinpa vielä senkin että jos tällä on kovin kiire niin minä voin tulla vaikka hakemaan sitä rahaa aamupäivästä. Vastauksen tulossa kesti ja kun se viimein tuli oli sanoma selvä; älä tule, karmea tauti pörrää heillä, hän soittelee kun tietää kellonaikoja. Jahas. Eiköhän puhelin kohta piippaile ja tauti ole iskenyt häneenkin. No, samapa tuo, me lähdemme joka tapauksessa sinne mökille ensi viikolla muutamaksi päiväksi.

Talous kyllä saadaan tasapainoon, se on varma se, jos ei muuten niin ukko totesi että hän voi sitten vaikka nostella loput rahastosijoituksensa pois vaikka ne nyt onkin nollatuotoilla tällä hetkellä. Sehän sijoituksissa onkin, niiden kanssa pitää olla aikaa että saa napsittua ne pois silloin kun ne on ihan oikeasti korkealla. Yhdellä sijoitusrahastollahan me maksoimme sen Unkarin reissummekin ja se sijoitus tosiaan oli likipitäen tuplat siitä mitä siihen oli laitettu.

Vaan jaa kuulkaa. Tänään minulla on ohjelmassa edelleen sitä pyykkiä. Koneellinen odottaa vielä pyöräyttämistä ja elän toivossa että saan tyhjenneltyäkin niitä pyykkitelineitä. Ruokaakin pitäisi kaiketi laitella ja ehkä sitä voisi vähän siivoillakin. Hommaa siis piisaa, sano. Ehkäpä jätän pulinat sikseen ja siirryn sitä pyykkikonetta lataamaan joten viettäkää kivakivaperjantai ja se on moro!