Valvominen. Pakko se on myöntää, väsymystä pukkaa vaikka viime yö olikin jo hieman parempi kuin pari edellistä. Puolen yön jälkeen en muista ainakaan itse heränneeni kertaakaan, en ennen puoli kuutta jolloin spede aloitti pahemman puoleisen köhimisen ja röhimisen. Speden yskä on todella syvältä, kuuluu sarjaamme yskänärsytys joka alkamaan päästyään jatkuu, jatkuu ja jatkuu kunnes poika melkein oksentaa päätteeksi. Ehkä viime yön selvästikin rauhallisempi meno lupailee vähitellen jo tokenemista?

Spede ehti illalla muutamaan otteeseen yskimään itsensä puolihereille niin että vuoroin minä ja vuoroin ukko kävi rauhottelemassa kaveria. Sen verran väsynyttä porukkaa alamme olla kumpikin näiden muutaman yön jäljiltä että viimeisen yskäheräilyn jälkeen sängyssä käytiin suht ärtynyt keskustelu siitä pitäisikö lasta viedä lääkäriin vaiko ei. Ukon mielestä kyseinen tapahtuma pitäisi ottaa ehdottomasti tämän aamupäivän ohjelmistoon, itse olen himppasen eri mieltä vaikka sekin ajatus kävi mielessä eilen ehtoolla.

Päivisin spede näet ei pahemmin kärsi yskimisestään eikä luonnollisesti yski edes yhtä paljon kuin yöllä jolloin se sama tatina, joka päivisin valuu lähinnä nenän kautta ulos, valuukin makuuasennossa kurkkuun aiheuttaen moninkertaisen yskimisen päivään verrattuna. Lääkärikään ei ole mikään taikuri, ei tämä räkätautia pysty taikomaan huitsankuuseen ja jotenkin minä en usko että spedellä olisi sen kummemmin mitään lääkehoitoa tarvitsevaa tulehdusta seassa. Päivät kun menee tosiaan hyvin ja ainoaksi ongelmaksi kohoaa lähinnä kaverin superväsymys.

Niin. Jos yö on kovin rikkonainen ja lapsi herää joka julmetun aamu ennen kuutta normaalin seiskan kanttiin niin arvatenkin tämä on ihan hieman väsynyt päivisin. Ja jostain kumman syystä tämä samainen heppu ei ota nukkuakseen päivisin, ei niin millään vaikka olisi kuinka väsynyt. Joka tosin on todella rasittavaa, spede kun saa näin ollen väsymyskiukkupuuskia loukkaantuen ja turhautuen mitä pienempiin juttuihin. Ärsyttävää.

Joudun myöntämään että paitsi etten pidä sitä lääkärikäyntiä mitenkään tarpeellisena saati hyödyllisenä speden vointia ajatellen, en oman mukavuutenikaan takia halua sitä tämän päivän toimintalistaan tuupata. Ohjelmaa näet on ihan riittävästi kasattuna aina kauppareissusta kakun tekemiseen asti. Jos tarkkoja ollaan minun pitäisi aloittaa hommat vartin päästä pyöräyttämällä täytekakkupohja paistumaan ennen kuin jatkan touhuja yläkerran suuntaan ajatuksena herätellä kouluun menijöitä ja kaivella junnulle telineeltä puhdasta niskaan.

Kakkupohja saa jäähtyä sen aikaa kun hilppasen ysin kanttiin speden kanssa kauppaan ja apteekkiin, elän toivossa että suoriudumme kyseisestä reissusta viimeistään puoli yhdeksitoista kotiin. Sen jälkeen voinkin sitten lykätä vauhdilla ruoan uuniin, ruokkia speden ja alkaa täyttää sitä täytekakkua. Päälle kakkuun on tulossa MMF-massa joten voin tehdä kakun valmiiksi asti jo tänään iltasella ja kiikuttaa ukon siskolle odottamaan sunnuntaita. Kyseinen massa sen enempää kuin Floravispi-vaahtokaan ei ole menneet kotiin tehdyssä testikakussa miksikään näiden parin jääkaappipäivän aikana.

Ennen iltaa on kuitenkin vielä ohjelmassa teinin ja pojan 13v nakkominen isälleen lähikuntaan ja tarkoitus olisi, jos apteekkari suo, kokeilla sen sokerimassan tekemistä. Ei lopu ei, tekeminen kesken tältä päivältä. Onneksi viime yönä sai tosiaan nukkua nukkua sen reilun viisi tuntia, olo ei ole alkuunkaan niin pystyyn kuollut kun eilen oli. Eilinen menikin täysin harakoille, jos rehellisiä ollaan. Parin pyykkikoneellisen pesun lisäksi en saanut oikein mitään aikaan.

Tai niin, olinhan minä kovin reipas aamusta ja sain kuin sainkin soitettua hammaslääkäriin. Oikeastaan kyseinen soitto ei ollut reippaudesta kiinni vaan lähinnä akan onnettomasta muistista joka ihan säkällä sattui toimimaan koska se hammaslääkäriä kaivannut kohde totesi aamupalaa syödessään että "ai kun sattuu". Junnulle laiteltiin alkutalvesta yhteen hampaaseen väliaikainen paikka ja hammas oli tarkoitus hoidella loppuun lopputalvesta mutta eiköhän junnu onnistunut olemaan juuri silloin kipeänä ja aika meni sivu suun.

Junnun kohdalla olemme selvästikin siirtyneet hyvään tuuriin näissä lääkärijutuissa, hammashoitolasta vastasi mukava hoitaja puhelimeen sen yrmeän hoitsun sijasta ja koska kyseessä oli mukava hoitsu sai tämä taiottua junnulle ajan samalle aamupäivälle sinne koulun omalle hammaslääkärille. Koulun oma hammaslääkäri on näet yksi maailman ihanimmista hammaslääkäreistä ikinä ja minä olen aika monenlaisiin hammaslääkäreihin törmännyt.

Päivällä koulun oma hammaslääkäri soitteli minulle junnun käytyä tämän hoidettavana ja totesi että he tekivät nyt hieman isomman homman sinne hampaaseen ja junnu oli ollut superreipas ja hyperrauhallinen koko hoidon ajan ja hammaslääkäri oli kovin huolissaan siitä että oli joutunut lähettämään junnun ruokailuun heti hoidon jälkeen, tälle kun oli laitettu puudutus sen hoidon takia ja hammaslääkäriä huoletti kovasti se että poika puree vielä kieleensä tai poskeensa ruokaillessaan. Tuli siinä puhelun aikana mieleen että kello näytti aikaa jonka mukaan hammaslääkäri oli todennäköisesti siirtänyt oman ruokailunsa aiottua pidemmäksi venyneen junnun hoidon vuoksi jonnekin hamaan iltapäivään.

Nyt on junnun hammaskalusto kunnossa, enää on pari takahammasta odottamassa pinnotusta ja niiden laitteluun hammaslääkäri raivasi tilaa parin viikon päähän. Lopuksi tämä kehotti vielä soittamaan suoraan hänelle jos junnun hammaskalustossa on vielä jotain vaivoja, kyllä hän tämän johonkin koloon koettaa tarvittaessa sovitella tätä ennen kuin kesäloma alkaa. Mistä näitä hammaslääkäreitä ropisee? Siis näitä jotka on ihan oikeasti kivoja kivoja ja jotka osaavat toimia kuin unelma näiden pienempien ihmisten kanssa?

Iltapäivällä teini laitteli viestiä että sopiiko että hän menisikin poikaystävälleen yöksi, jotenkin en jaksanut pitää aiemmin ajattelemaani linjaa ja sanoa ehdotonta eitä ja teini hilppasi sitten pikana käymään kotona poikaystävänsä kanssa ennen kuin heidän kyytinsä lähti. Poika 15v palaili samoihin aikoihin koulusta oman tiiminsä kanssa ja keittiössä oli kaikkea muuta kuin hiljaista kun teini sääti vielä omiaan ja keittiön pöydän ääreen oli kokoontunut pojan 15v kaksoskaverit ja tyttöystävä. Ihan hyvä oikeastaan, itsellä oli juuri se väsähtänein olo ikinä, kummasti siinä vanha akkakin virkosi kun pojat selitti juttujaan mennen tullen.

Mutta nyt. Siirryn ihan suosilla kakkutaikinaa vatkaamaan, tästä aamuraportista tuli paljon ajateltua pidempi tuokio. Se on moro ja viettäkää mukava perjantai, niin minäkin teen.