Eilinen työpäivä meni vähintäänkin nopeasti. Olipa muuten mielenkiintoista ja mukavaa olla välillä toisessa ekaluokassa kuin normaalisti on ollut ja vieläpä ihan erityylisen opettajan kanssa kuin aiemmin. Tämä opettaja kun on koulun "seniorijoukkoa" ja jotenkin tästä on saanut aina kovin kylmäkiskoisen kuvan vaikka tämä ihan mukavia on opehuoneessa jutellutkin. Toteanpa että käsitykset on toisinaan ihan mahdottoman vääriä!

Harmikseni jouduin toteamaan intoa puhkuneelle opettajalle että ei, minä en tule ensiviikolla luokkaan ohjaajaksi kun alkaa se näyttö. Pettymys oli käsinkosketeltavissa. Siis joku muu ja se on jo KOLMAS sijainen tälle ajanjaksolle jonka luokan oma ohjaaja on ollut sairaslomalla. Harmitti se toki minuakin, mieluumminhan sitä olisi ottanut pidemmän sijaistamisjakson kuin nämä pari päivää. Parhaan kiitoksen opettajalta sain kuitenkin vasta myöhemmin päivällä käytävässä kun olimme viuhtomassa kohti opehuonetta.

Tämä näet kysyi valmistunko tämän näytön jälkeen. Todettuani että en, vielähän tässä on syksyllä pari näyttöä edessä ja vasta sen jälkeen, syyskuun loppupuolella, olen valmis ammattiin totesi tämä puolestaan että no, ne näytöt nyt varmasti menee tuosta vaan läpi, ammattilainenhan sinä jo olet. Se on kuulkaa paljon sanottu tältä opelta, nih! Luokassa kun on sijaistanut nyt ohjaaja joka valmistui vuosi takaperin ja joka on muutaman kerran tehnyt eri ohjaajien sijaisuuksia meillä.

Minua keskiviikkona töihin soitellut kollega totesi että kun sitä nyt ei haluta enää jatkamaan sijaisuutta joten vaihtoehtoja on tarkalleen kaksi; joko sinä tulet tai luokka jää ilman ohjaajaa loppuviikoksi. Sitä toista pätevää sijaistajaa kun ei ennen maanantaita saada käyttöön ja sillä siisti. Minun on pakko myöntää että ymmärrän miksi nyt sijaisuutta tehneen sopparia ei tahdottu jatkaa. Käytännössä hän on yksi oppilas lisää luokassa ja se nyt vain ei toimi.

Ehtipä se vanhin kollega, minun ohjaajani, miettiä siinä jo sitäkin vaihtoehtoa että enkö nyt muka millään voisi tehdä sijaisuutta näytönkin aikana. Mistä se TAKK sen muka saa tietää että minä olen sijaistamassa ollut? Niin. Siinä on jo ihan sellainenkin pikkujuttu että minun täytyy tehdä se näyttö pienluokassa ja kerhossa, se ekaluokka jossa nyt sijaistan ei oikein passaa tarkoitukseen. Kollega hoksasi saman ja manasi.

Vaan niin, töistä viuhdoin vauhdilla kotiin kahden jälkeen. Teini kävi onneksi hakemassa speden tarhasta joten minun ei tarvinnut kurvailla mihinkään suuntaan ja se oli kiva se. Kotona turautin kahvit ja viikkailin kotvan kuivia vaatteita kaappeihin. Täyttelin pyykkikonetta todeten ettei sitä saa millään täyteen, paistoin broitsusuikaleita kastikkeeseen ja valmistauduin henkisesti lähes viimeiseen kaatopaikkaan liittyvään koitokseen; pihaan.

Junnuhan kuuluu lapsiin jotka riepottavat "aarteita" teiden laidoilta kotiin. Meillä on ollut milloin mitäkin rompetta pihassa; rikkoutunutta isoa kuusenjalkaa, koreja vauvanvaunujen alta, aura-auton kaatamia aurausmerkkejä jne jne. Kaiken lisäksi junnu on nikkareiden sukua ja onkin paukuttanut naapurista saamistaan puista itselleen "majan" pihan perälle. Maja on tosin rämähtänyt miten sattuu ja minä olenkin päättänyt että kaikki romppeet saa luvan siirtyä kaattiksen puolelle, olkoonkin että nikkarointi kehittää lapsen mielikuvitusta.

Hei piha olis ihan kiva jos se olisi siisti! Siinä voimia kootessani ruokin tenavat ja totesin tehneeni pienimuotoisen laskelmavirheen; ainoa mitä sain omaan kupuuni oli speden lautaselta jämät. No, mikäpä siinä. Ilmanko en jaksanutkaan singahtaa sinne pihalle vaan päädyin vaatehuoneeseen. Vaan jopa siitä tuli komia kun sen siivosi ja nakkoi kaiken ylimääräisen ja turhan pois! Touhujeni päätteeksi riepotin kolme jätesäkkiä lisää kärryyn ja nyt ei olekaan enää kuin poikien vaatekaapit tähteellä sisätiloista.

En todellakaan jaksanut enää sen jälkeen hilppasta sinne pihan perälle joten romppeiden repimistä on luvassa tänään heti työpäivän päätteeksi. Höh. Sen sijaan ryhdyin iltapalattamaan tenavia, laittelin speden nukkumaan ja keitin itselleni nuudeleita. Varma tapa saada joku paikalle! Olin näet odotellut siinä kasilta saapuvaksi ilmoittautunutta pallomerihelikopterin noutajaa ja kun kello läheni jo puoli ysiä totesin ettei tämä taidakaan tulla.

Samalla sekunnilla kun sain nuudelit hautumaan kannen alle noutaja saapui. Tietysti. Olen aikaa sitten todennut että varma tapa saada joku käymään ovella tai puhelin soimaan on ruoka; lappaapa sitä lautasellesi niin johan joku soittaa tai tulee käymään. Ihme juttu. Ennen sitä hommaa hoiteli tenavat; otapa ruokaa eteesi ja johan on lapsilla asiaa tai joku riita setvittäväksi. Nyt kun lapset on luopuneet hommasta on tilalle astunut uudet häiriköt. Huoh.

Yhtäkaikki, sain helikopteripallomeren käsistäni ja tänään pitäisi yhden rouvaihmisen tulla noutamaan kuistille kantamani matonkuteet. Kerrossänky on vielä odottamassa tulevaisuuttaan eikä sen kohdalla tulevaisuudesta ole vielä edes tietoa. No, se odottelee onneksi sitä saunan eteisessä joten eipä tuo haittaa. 

Tänään onkin sitten edessä runsain määrin käsityötunteja ja vain pari normiluokkatuntia. Ihan mukavaa! Eilisellekin kun osui yksi kässätunti isompien tenavien kanssa ja onhan se hieman toista ohjata käsitöissä vitos- kuin eka- tai tokaluokkalaisia. Kotiin pääsen jälleen kahdelta ja toteanpa nyt että tämä ohjaaja jota sijaistan tekee juuri niin unelmavuoroani työmaalla! Juuri tällaiset kuuden tunnin työpäivät olisi niin minun juttuni joten olenkin jäänyt miettimään että näinköhän minun pitää ihan oikeasti ryhtyä hakemaan töitä kunnan rajojen ulkopuolelta, täällä kun ohjaajat tekee lähes sataprosenttisesti 7.39 päivätunteja.

Vaan jaa. Luulenpa että jätän tämän ajatuksen muhimaan ja siirryn tuunaamaan itseäni työmaakuosiin. Ukko on lähdössä koulutukseen ja nakkaa minut työmaalle mennessään. Huomenna onkin luvassa tilauskakun tekoa ja sunnuntaille olen suunnitellut ikkunoiden pesua ja verhojen vaihtoa. Saapa nähdä jaksanko vai alkaako siinä kohtaa olla jo padit loppu. Se on siis moro ja viettäkää kivakivaperjantai!