Aika hyvältä näyttää, etten sanoisi. Työmaarytmi on vallan passeli rytmi, etenkin tällä hetkellä, ja toivonpa sen pysyvän samanlaisena. Jotenkin en lähde liputtamaan ajatukselle joka työmaan erityisopella on siitä, että henkkoht ohjattavaa kierrätettäisiin meidän kolmen luokassa olevan ohjaajan kesken viikon parin pätkissä, sillä en usko sen palvelevan ohjattavaa itseään ainakaan tällä hetkellä. Olemme saaneet muokattua jo tämän viikon aikana suht hyvän rutiinin päiviin ja mikä parasta, olen löytänyt erinäisen määrän keinoja miten toimia.

Viikkoon on mahtunut paljon kaikenlaista. Olen nähnyt lapsen pahimmillaan ja olen nähnyt tämän parhaimmillaan. Alussa annetut myrskyvaroitukset eivät ole ollenkaan tuulesta temmattuja mutta niitä myrskyjä on ollut vain kaksi vaikka alunperin minulle kerrottiin niiden olevan lähes kokoaikaisia. Kieltämättä ne myrskyt vetää mielen aina hetkellisesti maahan, mutta onneksi vain hetkellisesti ja jollain ilveellä olen saanut aina ne myrskyt käännettyä uudelleen myötätuuleksi.

Ne tavoitteet, jotka lapsen kohdalla on asetettu, on jo nyt saavutettu yhtä lukuunottamatta. Ilman ohjaajaa ne saavutetutkin katoaa taatusti uudelleen kauaksi horisonttiin ja siksikään en pidä sitä kierrättämistä järkevänä. Tavoitteinahan on ollut mm se, että lapsi alkaisi toimia luokassa kuten koululainen eli tekisi koulutehtäviä ainaisen liimaa-leikkaa-väritä-toiminnon sijaan. Torstaina ja eilen lapsi on ollut koululainen, aapisen työkirjaa ja matikkaa on tehty ihan yhtälailla kuin muutkin luokassa olijat.

Yksi tavoitteista on ollut että lapsi voisi viettää mahdollisimman ison osan päivästä luokassa muiden oppilaiden tavoin. Yhtä kymmenminuuttista lukuunottamatta olemme viettäneet kaikki tunnit luokassa muiden oppilaiden parissa. Toiveena on ollut myös että lapsi voisi ulkoilla joka päivä, vaikkakin eriaikaan kuin muut oppilaat ja niin, keskiviikkoa lukuunottamatta meillä on ollut joka päivä oma "välkkä" keskellä päivää.

Tavoite johon emme ole tällä viikolla päässeet on karkailemattomuus ja väkivallattomuus vaikka kummassakin niistä on tapahtunut edistystä. Lapsi on karannut tarkalleen kahdesti ja niitä muiden muksimisia on tapahtunut yhtä monesti, vaikkakaan ei molemmat kerrat karkaamisen yhteydessä. Siirtymät paikasta ja tilanteesta toiseen on ne, jotka lapselle on hankalia ja ulkoilusiirtymistä olemme nyt saaneet rutiinia mutta salisiirtymä oli jo liikaa. No, kehitystä taatusti tapahtuu, sitä en epäile, kuten en epäile sitäkään etteikö välillä otettaisi askeleita taaksepäin näissä asioissa. Toivottavasti linja jatkuu silti niin että jokaista taapäin askelta kohti harppaamme ison loikan eteenpäin.

Tämä työ on raskasta, en väitä, mutta samalla todella palkitsevaa. Toki siinä palkitsee ne hetket kun joku hämmästelee miten hienosti lapsi onkaan ollut luokassa kaikki tunnit, mutta yksi parhaita palkintoja on kyllä ne hetket kun lapsi tekee keskittyneesti niitä omia koulutehtäviään ja laskee laskuja sormistani. Sormia hän ei ollut aiemmin suostunut käyttämään laskutehtävissä, ei sen enempää omia kuin ohjaajankaan. Seuraava tavoite tältä osin lienee se, että saan hänet käyttämään ihan itse joko omia sormiaan tai värikyniä apuna, ne värikynät kun on ollut hyvä lisäkeino laskuissa.

Yhdeksi parhaista palkinnoista luen myös eilisen välipalahetken jolta lapsen äiti tuli tätä hakemaan. Vaihdoimme muutaman sanan siinä lapsen rouskuttaessa loppuja välipaloja suihinsa ja äiti totesi edellisen päivän olleen ensimmäinen ikinä kun lapsi halusi tehdä kaikki läksyt kerralla aiemmin käytössä olleen "teet rivin ja saat leikkiä kolme minuuttia"-käytännön sijasta. Äiti oli hyvin hyvin otettu ja vaikka jouduinkin valitettavasti kertomaan tälle että päivä ei ollut mennyt ihan putkeen kaikilta osiltaan niin osasin sovitella sanani niin, että ne kehut lapsen edistymisestä jäivät viimeisiksi sanoiksi.

Eilen palasin työmaalta valmiiksi puolikuolleena. Olisin voinut oikeasti kaatua sänkyyn päiväunille ja olisin takuulla simahtanut samantien, niin väsynyt olin. Kumma kyllä, se väsymyksen pahin kärki helpotti iltasella siinä kohtaa kun sain komenneltua viimeisetkin tenavat yöpuulle ja kas, paukutin sitten bingoa netin kautta liki yhteentoista. Ei liene ihme, että tänä aamuna heräsin puoli seiskan aikaan valmiiksi haukotellen. No, onneksi tänään voi oikaista vaikka sohvalle päivällä jos siltä tuntuu. Sitä ennen tosin pitää tehdä erinäinen määrä kotihommia sillä ukko on lähdössä serkkupoikansa muutossa avittamaan ja meidän päälukumme kasvaa siksi aikaa yhdellä tenavalla.

Siis pyykkiä, ruoanlaittoa ja siivousta olisi tälle päivälle luvassa. Aion hoidella moiset touhut sen mukaan ettei minun tarvitse huomenna evääni liikauttaa, veikkaanpa että ensiviikostakin on tulossa jokseenkin rankka. PIdemmittä puheitta lähdenkin kaivelemaan pottumuuseja kuorittaviksi. Se on siis moro ja viettäkää kivakivalauantai!