Katsokaa nyt! Se on aurinko! Eilinen aamu, ja sitä myöten aamupäivä, meni jokseenkin harakoille, nainen ei vain ottanut millään herätäkseen. Ei ensimmäisen, eikä vielä toisenkaan kahvipannullisen jälkeen. Vasta puoliltapäivin alkoi tuntua siltä että hei, tässähän voisi vaikka tehdä jotain. Se tekeminen olikin sitten vähän niin ja näin, laitoin ukolle viestin syökö hän heti töistä tultuaan vai kurvaanko autolla hakemaan jotain pikamurkinaa kaupalta.

Ymmärsin paremmin kuin hyvin eilen ukon väitteen siitä, kuinka iltavuoroviikoilla aamupäivät menee lähinnä odotellessa töihinlähtöä. Minulla meni selvästikin eilinen aamupäivä odotellessa että ukko pääsee töistä. Kas kun nyt voi sanoa suureen ääneen olevansa LOMALLA, aamuisin ei ole kiire mihinkään, kelloa ei tarvitse kurkkia sen enempää ukon kuin oman itsensäkään aikataulujen vuoksi eikä miettiä ruoanlaittoja sen mukaan miten ukko kotiutuu. Hurraa!

Ja voi hitsi mutta onpa ihanaa lähteä tänään manseen. Ilma suosii, ruokapaikka on jo netin kautta tutkailtuna ja juna-aikataulut hanskassa. Ihanhan tässä on villi ja vapaa! Vallankin yhdentoista kanttiin kun pitää lähteä sinne rautatieasemalle lompsimaan. Pienen pieni ongelmakin on toki kehitetty eli mitäpä sitä päälleen pukisi mutta olisinko minä himppaakaan nainen jos en tällaista ongelmaa saisi luotua? No en! Etenkään kun ukko juuri eilen totesi kuinka helppoa on olla naimisissa naisen kanssa joka on tekniikan ihmelapsi.

Naisen, joka osaa korjata ruohonleikkurin tarvittaessa, naisen, joka osaa asentaa kotiteatterin silloin jos ja kun ukko ei sitä ehdi tutkailla ja naisen, joka ei puhu tietsikkaa mutta tarvittaessa opiskelee tietsikkaa niin että osaa hoidella tietotekniikan kuosiin. Tämäköhän oli muuten syy miksi ukko vihjaisi että ehkä se vaimo voisi kurkata miten sen sähköpostin saa kännykässä toimimaan, työkaveri kun sitä ei saanut. Hitto, sehän on ketku!

Vaan niin. Eilen ehtoolla lämmitin saunan siinä joutessani, ukon sisko piipahti tenavineen pihassa hetkisen ja eksäkin osui samoille sanoille paikalle tuoden poikaa 16v ja noutaen poikaa 13v. Trafiikkia siis riitti aina siihen puoli seiskaan asti kun häädin ylimääräiset joukot pois maisemista ja livahdin tenavien kanssa saunan lämpöön. Helteisellä ilmalla mikään ei viilennä oloa yhtä hyvin kuin kunnon löylyt.

Ukko tuijotteli jalkapalloa ja kuulkaa, ilahduin kertakaikkisen kauheasti kun kuulin ettei pelejä ole enää jäljellä kuin kuusi! Ihanaa! Reilun viikon päästä meillä ei enää eletä jalkapalloaikataulullakaan. Saatuani tenavalauman nukkumaan hengailin vielä aikani kuistilla nettiä pläräillen ja nautiskellen muutaman olusen ja järkytys oli melkoinen kun törmäsin Aamulehden uutisotsikkoon joka kertoi Tommy Tabermannin kuolleen. Nyt ei puutu kuin että Loiri oikaisee koipensa niin johan tämän kesän järkytyskiintiö on täynnä.

Mikähän siinäkin on että tiettyjen julkisuuden ihmisten olettaa pysyvän hengissä ikuisesti? Toki minäkin tiesin että Tabermann oli sairastunut vakavasti ja vieläpä syöpään josta ei paluuta ole mutta silti. Joko se nyt? Tulen todennäköisesti muistamaan päivän jona Tabermann kuoli koko loppuikäni, tämän kuolema kun osui äitini syntymäpäivälle. Äiti olisi tosiaan täyttänyt eilen 59 eli ei oikeastaan vielä mitään. Merkillisiä on nämä kuolemat, vaikkakin luonnollinen osa kiertokulkua.

Vaan nyt, taidan siirtyä ihan suosilla kiskomaan jotain kretonkia päälleni, kohtahan se on jo pakko kaivaa Winterin värikarttakin esiin jos tässä aikoo yhdentoista kanttiin sinne junalle säntäillä. Se on moro ja viettäkää oikein mukava viikonloppu, minä vaikenen toistaiseksi.