Ja tehokkaasti. Prkl! Spede on tosiaan ollut antibioottikuurilla tiistaista asti, keuhkoputket kettuili. Eilen poika näytti aamulla jo himppusen paremmalta, päiväunet tosin jäi merkillisen lyhyiksi, jopa spedelle, kaveri heräsi nukuttuaan vain puolisen tuntia. Ja tietäähän sen että tenava, joka on nukkunut edellisen yön tosi huonosti ja päiväunet on jääneet lyhyiksi, on iltapäivällä jo kiukkuinen kuin ampiainen. Koko eilinen ilta meni enemmän ja vähemmän kiukutessa ja kitistessä.

Tänä aamuna spede oli yllättävän hyväntuulinen mutta jotenkin siinä ihmettelin nenätuotoksia. Kovin oli uudelleen jo paksuuntuneet ja muuttuneet harmaankeltaisiksi. Eilen ne tuotokset oli jo kirkkaita ja juoksevia. Höh. Mikä lie, unien jäljiltä paksumpaa tai jotain, ajattelin, vaikka joku kumma vaisto sanoi että ei taidakaan kuuri purra.

Päiväunia ei nukuttu edes puolta tuntia. Joku merkillinen päräytti pojan huutamaan kesken makeiden unien, voi sitä tuskaisen itkun määrää. Eikä toivoakaan että kaveri olisi asettunut uudelleen nukkumaan. Himppusen rauhoituttuaan spede istui sylissä katselemassa lastenohjelmaa ja jotenkin siinä osui omat silmät tämän korvanvierustaan. Jotain kuivunutta möhnää siinä oli, mutta oliko se sitten korvasta tullutta vai nenästä laapattua.

Iltapäivällä alkoi taas rähinä. Mikään, käytännössä mikään, ei ollut hyvin. No ei kai, kun päiväunia oli nukuttu onneton määrä ja ei ne yöunetkaan ole hetkeen olleet normaaleja, ei sittenkään että viime yönä puolen yön jälkeen olikin hiljaista. Normaalisti likemmäs yksitoista tuntia yössä rauhallisesti nukkuva poika on nukkunut useampana yönä rauhallista unta 4-6 tuntia joten ei, eihän se riitä, ei niin millään.

Onneksi isompienkin kotiuduttua oli taas runsaammin sylejä tarjolla joten pystyin rauhassa siivoilemaan ruokailun jäljet keittiöstä ja laittelemaan toisen leipätaikinan vielä nousemaan. Poika kohta 15v istui olkkarissa spede sylissä katselemassa telkkaria ja ei aikaakaan kun tuo huusi katsomaan speden korvaa. Ja kyllä. Korvanlehteen oli kuivunut myös möhnää.

Tylsänä äitinä totesin vain voi voi ja hetkinen, pakko pyöräyttää ne leivät ensin ja laitella nousuun. Tutkaillaan sitten uudemman kerran. Iltapalaan asti touhattiin kaikkea muuta niin että korvaa ei edes muistettu. Paistettiin leivät, anoppi poikkesi, etsittiin prinsessalle huomiselle housuja ja muuta vastaavaa. Itapalaa spedelle syötellessäni katsoin korvaa sitten uudemman kerran kunnolla. Valui. Ihan mukavasti valuikin, korvanlehden kuoppa oli täynnä nestettä.

Mikäpä siinä, puoli kahdeksan kanttiin illalla yksin kotona ilman autoa kolmen pienimmän kanssa, ei siinä kovin paljon ole mitä voi asialle tehdä. Soitin silti ensiapuun, olisihan sinne toki päässyt jos olisi päässyt, mutta sen verran itsessäni on masokistin vikaa, että ennemmin valvon sitten kipuilevan tenavan kanssa yön kuin lähden kävelyttämään pienempiä istumaan tunniksi pariksi ensiapuun etenkin kun heilläkin oli jo nukkumaanmenoaika käsillä.

Hoitaja totesi saman kuin minä, antibioottikuurin olisi pitänyt jo purra, ja on varmaan purrutkin siihen keuhkoputkentulehdukseen mutta eipä tuo auta bakteeriin joka korvaan on nyt pesiytynyt. Lääkevaihtohan siinä edessä on. Antoi huomiselle ajan omalle lekurille ja kehotti pumppaamaan pienen täyteen kipulääkkeitä, maksimimäärät mitä painon mukaan voi antaa. Ja silti, nyt tunnin nukkunut spede on huudellut tuskaisena jo kerran.

Tokihan me voimme yölläkin mennä lekuriin jos niin tuskaiseksi menee, mutta rehellisesti. Sillä, aloitetaanko toinen antibiootti yöllä kello kolme vai päivällä kello kaksitoista, tuskin on sen kummempaa merkitystä ensi yön unia ajatellen saati sitä toipumisnopeutta muutenkaan. Kyllä kuulkaa ketuttaa ja lujaa! Toivottavasti antibiootti puree sitten nopeasti, kyllä tämä kärttyily, levottomuus ja väsymys alkaa riittää jo.