Aivan ensin, loppuosa edellisestä postituksestani on kadonnut. Mihin, sitä en tiedä, mutta se meni suunnilleen tyyliin; pääsin nukkumaan, olin onnellinen, ukko jäi kyttäämään pojan 15v kotiutumista töistä palattuaan. Todnäk siinä oli myös lisähuomautus siitä kuinka saattaa olla etten huomanna bloggaile vaan uinun ruususen unta niin pitkään kuin sielu sietää / lapset antaa. Tänään menemme näet mahdollisesti humalaan. Johtuen siitä että menemme kiakkomatsiin. Joka taas johtaa siihen että käymme ruokailemassa. Joka taas johtaa siihen että venymme ja vanumme pitkin mansen baareja ja katuja. Joka taas johtaa, no tiedätte kyllä.

Vaan se lisäuutisointi. Se kuulkaa nyt oli unohtua. Joudun näet toteamaan että ou mai, olen laihtunut! Jes! Siis en ole laihduttanut, pois se minusta maailman ehkä laiskimmasta ihmisestä ikinä, mutta silti. Likipitäen kaikki ylimääräinen höttö joka minuun viime talven tupakoimattomina kuukausina kertyi on kadonnut. Siis tuosta vaan. Ihan omia aikojaan. 

Vaakaa en ole kiusannut kuin kerran viimeisen vuoden aikana ja se oli suunnilleen silloin kun en ollut ihan vielä edes höttöimmilläni. Tuolloin vaaka näytti minun painavan 53 kiloa joka on siis aivan järjetön luku ihmiselle joka on tottunut painamaan 48 kiloa. Sen vaakaloikan jälkeen päätin antaa koko asian olla ja unohtaa moiset lukemat, stressaamalla kun ei saa kuin pahan mielen ja ketutuksen.

Jotenkin hassusti ajattelin tuolloin että eiköhän ne kilot lähde jos on lähteäkseen, suurin syy kilojen kertymiselle kun oli varmasti sen tupakattomuuden lisäksi elintavoilla. Minähän leivoin, leivoin ja leivoin koko viime syksyn ja alkutalven. Sen leipomisen lisäksi minä könötin nojatuolissa kutimet käsissä. Onko siis ihme jos sitä höttöä vähän siinä kertyi? Ja sitten menin töihin.

Töissä saa todella juosta kieli vyön alla jos ja kun sellainen hetki tulee. Ja niitähän tulee. Mutta tosiaan, tämä höttö. Se on lähtenyt kesän ja alkusyksyn aikana ja se on lähtenyt sellaisella vauhdilla että minua suorastaan hirvittää. Yhtäkkiä farkut jotka kiristi keväällä onkin juuri passelit. Yhtäkkiä puserot, joita kevättalvella ostin koska vanhat oli kittanoita, eivät istu vaan lötköttää päällä. Hittolainen, tässähän pääsee ihan oikeasti kohta takaisin niihin vanhoihin paitoihin.

Ihan vielä niihin ei tosin pääse, vatsalihasten kohdalla kun on pienoinen patja joka näkyy kun vetää vanhan pusakan päälle ja se ei käy tälle emännälle ei. Jos sellaista ei ole ollut siinä vuosi sitten niin ei sitä nytkään tarvita. Koska olen kuitenkin, kuten sanoin, laiskaakin laiskempi niin mitään hiivatin mahalihasliikkeitä tai jumppakärpässysteemeitä en silti todellakaan jaksa lähteä touhuamaan. Kaipa se lähtee ja jos ei niin pääsenpä vaatekaupoille.

Sen verran olen toki tehnyt muutoksia elämässäni että olen hylännyt vaalean leivän, riisin ja pastan. Näistä kolmesta pasta kuuluu ryhmään "saatan joskus syödä" mutta minun joskus on ehkä kerran kuukaudessa jos edes silloin. Perunaa syön toki edelleen silloin harvoin kun sitä meidän pöydässämme näkyy, jotenkin perunaruoat on jääneet kesän aikana taas täysin paitsioon. Hmmm...

Myönnän silti että ravintolaruokailut hoitelen ilman pienimpiäkään mietteitä siitä onko se riisiä, pastaa vai vaaleaa leipää. Aivan sama! Minähän syön kuin hevonen. Paitsi etten enää. Onkohan mahalaukku pienentynyt vai mikä on kun en saa alkupalaa, pääruokaa ja jälkiruokaa mahtumaan samalla keikalla? Merkillistä. Vaan niin, tämä tästä, tahdoin vain uutisoida kun hoksasin jälleen kerran tämän merkillisen muutoksen kiskoessani farkkuja jalkaan.

Loppuun vielä selvennös sille miksi se alkuperäisen postauksen loppuosa katosi. Uusi myllyni teki tenän kesken menon. Pimeni. Onneksi olin tallentanut tekstiä pari kertaa open officelle mutta niin. Se loppuosahan siellä ei ollut. Ja kun sitten kopsasin tekstin blogiin näkyikin kirjaimet valkoisella pohjalla vaaleanvihreän pohjan sijaan. Jonka jälkeen kopsasin tekstin muistioon. Josta kopsasin sen uudemman kerran blogiin jolloin väritkin muuttui normaaleiksi. 

Valitettavasti kaiken tämän kopsailun jälkeen en todellakaan muistanut enää tarkastaa mihin kohtaan se teksti päättyi. Eli tadaa! Keskenhän tuo päättyi kuin kananlento konsanaan. Ja nyt siirryn pyykkäämään. Ja kokkaamaan. Lapsenvahti tulee yhden jäljestä joten lienee paikallaan tehdä elämä tälle mahdollisimman helpoksi. Se on moro!