Niin ne kuulkaa tekee! Osasyy moiselle kiitämiselle saattaa tosin löytyä eilisen päivän kiireisestä alkuosasta, kävipä näet niin että minä kiikutin speden tarhaan ja kävelin reippain askelin työmaalle. Työmaalla ryhdyimme palaveroimaan kahdeksalta ja käsittelimme asioita vinhaa vauhtia, tuli siinä jonkin verran vääntöäkin hoidettua sillä puoli viiden vuoro aiheuttaa jatkuvaa erimielisyyttä. En väitä etteikö toteamuksessa siitä että kaksi aikuista neljän lapsen kanssa on parempi kuin kaksi mutta oikeasti.

Jos se että neljää lasta paimentaa kaksi aikuista aiheuttaa sen että aamun ensimmäiseltä tunnilta puuttuukin ohjaaja, olkoonkin tuo kuinka tarpeen tahansa, niin eihän se oikein pelitä. Ymmärrän jopa senkin pointin että jos yhdelle lapsista tapahtuu jotain niin on parempi että aikuisia on paikalla kaksi jolloin esim haavan paikkailu tms on helpompaa kun ei tarvitse samalla paimentaa niitä kolmea muuta mutta silti. Perhepäivähoitajat liikkuvat usein jopa kuuden lapsen kanssa ja silloin on sentään kyseessä ihan lapset lapset, ei kouluikään ehtineet.

Kaiken lisäksi talossa on useampi aikuinen aina neljään asti joka on osoittautunut kellonajaksi jonka jälkeen lapset katoaa hetkessä kerhosta. Aikamoiselta resurssien tuhlaamiselta tuntuu laittaa kaksi ihmistä pyörittelemään peukaloitaan parin lapsen kanssa jotka saattavat siihen puoli viiteen asti talossa olla. Toinen puoli viiden vuoroista on siis menossa purkuun, tämä viikko vielä katsellaan ja tutkitaan josko torpassa tosiaan yhtäkkiä olisikin lapsia neljän jälkeen ihan oikeasti kahdelle ohjaajalle.

Vaan niin se kiire. Se iski kesken sen palaverin kun puhelimeni soi. Puhelu tuli tarhalta ja "langan" toisessa päässä oli yksi speden hoitajista. Että kun speden hiuksissa käveli äsken täi. Että voisinko tulla hakemaan poikaa nyt samantien siihen uusintakäsittelyyn sillä ei he nyt oikein tiedä voiko sitä päästää muiden lasten kanssa touhuamaan kun tosiaan, se täi. Arvatkaapa tekikö mieli päästää muutama ruma sana? Uusintakäsittelyn aika kun olisi ollut täishampoopullon mukaan vasta keskiviikkona. 

Mikäs siinä. Palaveri oli jo loppupuolella joten minä vedin takkia ja kenkiä jalkaan samalla kun käsittelyn alla oli loput asiat. Palaverin päätyttyä lähdin vauhdilla kävelemään uudemman kerran sitä samaa reittiä jota olin kiitolaukkaillut töihin vain reilua tuntia aiemmin. Voi plääh. Kun meno on ankeaa, on se todella ankeaa. Tarhalla juttelin hetken hoitajan ja johtajan kanssa, hoitaja tuumi että hänen lienee paras sanoa lapsia hakeville vanhemmille vielä erikseen siitä että tutkivat lastensa päät sillä pelkkä kirjoitettu lappu tarhan tiedotustaululla ei välttämättä toiminut. 

Ehtipä tuo jo miettiä sitäkin että näinköhän jollakulla muullakin lapsella sitä elämää päässä oli ja hoitamattomana vielä, se tarhahan kun se lähtöpiste on niille öttiäisille ollut. Toivottavasti tosiaan sanovat asiasta suullisesti ja toivonpa tosiaan että jokainen vanhemmista ottaa ja hoitaa tenavansa kuontalon jos siellä jotain näkyy, aika turhauttavaksi menee jos minä käsittelen meillä kerran viikkoon kaikkien päät ja samalla vielä pesen kaikki petivaatteet.

Siinä petivaaterallissa tuli ikävä vanhaa konettakin. Minä näet levittelin pyykkejä kuivumaan mihin ikinä sain, pyyhkeet päätyi ulkokeinuun, lakanaa roikkuu ovenpieluksilla ja patteritkin on miinoitettu mikä milläkin tyynyliinalla, pikkupyyhkeellä tai vastaavalla. Voi miten kätevää olisikaan ollut kun edes ne pyyhkeet olisi voinut nakata kuivaukselle. Toisaalta, se että kone pesee reilussa tunnissa koneellisen 60 asteessa on vallan mukavaa.

Prinsessan pään käsittelin ihan ensimmäisenä, tämä kun oli eilisen kotona kuten tulee olemaan vielä tämänkin päivän. Lapsen pää osoittautui öttiäisvapaaksi, muutama saivare sieltä tosin kampaan tarttui sikäli kuin ne nyt oli saivareita. Speden päästä kampaan tarttui muutama täi, yksi niistä oli selvästi ehtinyt jo imemään päänahasta verta mutta muut oli vielä täysin läpikuultavia kavereita. Saivareita kampaan jäi muutama.

Passitettuani prinsessan lääkäriin mummun kanssa käsittelin omankin nuppini, tulos pyöreä nolla. Iltapäivällä kun junnu kotiutui koulusta otin tämänkin pään käsittelyyn ja kas, liekö kimppamajailu speden kanssa tuottanut tulosta sillä kampaan tarttui yksi täi ja useita saivareita. Ilmoitin suht tiukkaan sävyyn että nyt on tilanne se että kukaan ei makaile toisen sängyssä hetkeen. Majoja ei rakenneta. Petivaatteita ei riepoteta. Päitä ei hinkata yhteen. Siis oikeasti. Ärsyttävää!

Teini käsitteli omat hiuksensa illansuussa ja tämänkin pää osoittautui elämästä vapaaksi, tosin prinsessa ja junnu on makoillut tämän sängyssä leffoja tuijottamassa joten parempi että käsittelikin. Siinä käsittelyjen lomassa tuuppasin pakastimeen hiusharjaa, kampaa, speden tarhareppua, speden tarhatossuja ja ulkovaatteita. Illalla kaivelin aamuysistä pakkasessa olleen tarharepun pois ja tuuppasin tilalle sekä prinsessan että junnun pyöräilykypärät. Varmaan arvaattekin, tympii!

Vaan niin, se prinsessa. Prinsessalla oli kuin olikin märkärupi, aivan kuten aamulla arvelinkin lääkäriä tilatessani. Nyt voidaankin sitten jännittää iskeekö se vielä johonkin muuhunkin täällä, se kun tuppaa myös kuulumaan helposti tarttuviin pöpöihin. Lääkitykseksi lapselle paukahti Kefexin ja Fucidin-voide ja kas, puoliltapäivin lapsi otti ekan tropin ja liotimme rupikohdista ruvet pois, levitimme voidetta ja hurraa, illalla neiti näytti jo paljon paremmalta kasvoistaan. Silti tämä saa viettää kotona vielä tämän päivän, silmän ympärys kun on ehtinyt aika hurjan näkoiseksi.

Kaikista parasta antia eiliselle oli kuitenkin ehdottomasti vinttilöydökset. Minä kun ryhdyin vihdoin ja viimein kaivamaan niitä todistuksia esiin ja tietysti toiveikkaana siitä että olisin kerrankin ollut älyn jättiläinen ja läntännyt ne asiakirjakansion muovitaskuun. Ja pah. Jonkinlaista järjenvaloa oli sentään näkyvissä, asiakirjakansiolta suuntasin vinttiin ja muistelin tasan tarkkaan laittaneeni hmmm... isoon kirjekuoreen joka näkyi hyllyllä? No en sentään, joku raja järjenvalollakin.

Vaan hohoo! Enpä muistanutkaan että minullahan on vintissä iso Oriflamen 80-luvun meikkiesittelysalkku joka oli alunperin sisältänyt a. niitä meikkejä ja b. siirtynyt jossain vaiheessa äidin aikuisvuosien kirjeiden, äitienpäiväkorttien ja muiden vastaavien säilytyspaikaksi ja jossain kohtaa muutama vuosi sitten kokenut muodonmuutoksen muuttuen minun tärkeiden papereideni säilytyspaikaksi. Ei hätää, äidinkin kaikki paperit on silti tallella, ne vain joutuivat pahvilaatikkoon vintin hyllyyn.

Ja siellähän ne todistukset oli. Siis ihan kaikki! Ysin päästötorkka, työtodistukset nuoruusvuosilta, kympin todistukset sekä talvelta että keväältä ja jopa työsopimuksia löytyi joukosta. Eikä siinä vielä kaikki. Komeuden kruunasi luokkaretkellä vuonna -89 otettu valokuva minusta ja sen aikaisesta parhaasta ystävästäni eikä sille juurikaan hävinnyt pikkusiskoni koulupäiväkirja samalta vuodelta. Olipa joukossa jopa vanha passini, vihkikuvani ja sosiaalitoimiston tekemä toimeentulotukipäätös syksyltä jolloin hain eroa ja eksä ei kiukuspäissään suostunut antamaan minulle latin latia lasten elätykseen.

Oioi. Kaikkea sitä. Vaan jaa, kellohan on ehtinyt jo yli kuuteen ja sehän tarkoittaa sitä että minä ryhdyn touhuamaan vielä hetkeksi. Pyykkikone on näet jo päällä ja pesemässä viimeisiä pyyhkeitä jotka raastoin koukuistaan eli lienee aiheellista mennä tutkimaan josko pyykkitelineellä olisi edes jotain kuivaa jonka tilalle niitä voisi heitellä. Se on siis moro ja viettäkää kivakivatiistai, minä pyrin samaan sillä tänään EN lähde kesken päivän töistä vaikka mikä olisi.