Ja hyväkuntoiseksi havaittu. Mutta voi helketti, irkkua on huijattu. Aivan selvästi. Riparilapussa luki, että mitään ohjelmaa ei ole vierailuajalle järjestetty, kahvit tarjotaan seurakunnan puolesta ja miten kävikään? Virren veisuuta. Siinä sitä sitten odoteltiin kahvitarjoilua, junnu ehti kiipeilemään seinille jo moneen kertaan, eihän sellainen odottelu oikein toimi noilla pienemmillä ihmisillä.

Ja mikä kurjinta, vaikka äiti tietysti ymmärtääkin teiniä ja tämän poikaystävää, siellä me vain seisoskelimme. Siis minä, exä, ukko ja vino pino penskoja, odottelemassa koska ne kuhertelijat olisi ikäänkuin hetken niin, että voisi muutaman sanan vaihtaa. Statisteja. Me olemme statisteja kaikki tyynni tätä nykyä. Ymmärrän, ymmärrän, tottakai minä ymmärrän, mutta junnu ei ymmärtänyt. Eikä sen puoleen isommat veljetkään, hulinaksihan se meni. Isommat meni käpysotaa (kattokaa ny vähän sitten ettette heittele ulkopuolisia niillä, ei sinne päin, siis haloo, et sä voi toista päähän heittää, nyt sitten pikkasen rauhallisemmin?... Kyllähän jokainen vanhempi tietää millaisia parin vuoden ikäerolla varustetut veljekset osaavat olla.

Junnu puolestaan teki sienilöytöjä (äiti, laita kassiin se, viedään kotiin, teet sienisoppaa meille, et ota niitä sieniä, jos ne on vaikka myrkyllisiä, sormet pois suusta, mitään soppaa tehdä kun ei kukaan sieniä syö saati tunne meillä, anna nyt jo niiden olla) ja tottahan jokainen vanhempi tietää kuinka hyvin neljävee uskoo kun sille sanoo silloin kun toinen on paitsi tylsistynyt odottamaan, niin lumoutunut kauniista sienistä. Juu. Katastrofaalista siis. Ei voi puhua rentouttavasta kokemuksesta.

Ja sitten alkoi se kaikista miellyttävin osa, siis siinä vaiheessa kun joku meni joukosta möläyttämään että koskahan sitä juotavaa ja keksiä saa. Äiti, mulla on kauhee jano, nälkä, koska saa mehua, mä haluan mehua, mulla on jano, nälkä, mennään jo juomaan, mä haluun... Ja toiset veisaa virsiä. Jiihaa ja hurraa, odottelu ei oikein toimi meillä.

Onneksi vierailuaika ei kestänyt puoltatoista tuntia kauempaa. Kahvit saatiin, samoin mehut ja kääretortut, jonkinlaista neuvottelua tosin aiheutti se, että miksi niitä torttuja ei saa muka lisää, ja missä täällä on vessakaan. Teini livahti tietysti poikaystävineen päivineen rantaan ja siinä sitä sitten muu sakki kieppuu ja pyörii ja odottelee...

Harvoin jos koskaan olen niin mielelläni kotiin tullut kun eilen.