Blogimaailma on ihmeellinen paikka. Sen verran ihmeellinen, että nyt on pakko tarttua pariin epäkohtaan blogeissa. No tottahan jokaisen oma asia on, pitääkö blogia vai ei, samoin kuin se, onko blogi salasanasuojattu vai ei. Silti risoo. Aika moni blogi jota olen vakituiseen lukenut, on siirtynyt salasanan taakse. Jotenkin salasana vie minusta blogin idean mennessään. Blogista muuttuu pienen piirin oma mesta, oli se oma mesta sitten tsemptsemp- tai vituttaayhdessä-tyylinen.

Se ketuttaa. Risoo. Ei irkulla ainakaan ole jaksamista siihen, että pöydällä olisi lapulla vino pino salasanoja eri blogeihin, ehei. Minusta on jopa jotenkin turhaa pitää blogia jos se ei ole kuin pienen piirin luettavissa. Ainakin itselläni ajatukset, jotka blogiin kirjaan, on tarkoitettu jaettaviksi. Ehkä en vain ymmärrä. Olen tylsä, ankea ja nipo. Enkä väitä ettenkö olisi näitä kaikkia tässä kohtaa, mutta jotenkin, se idea. Tokihan jonkun ideana saattaa olla blogia laitellessaan se, että blogi on päiväkirja. Johon ei muilla ole pääsyä. Sittenkin herää kysymys, että miksi pitää päiväkirjaa blogimuodossa, ihan yhtä hyvinhän sen voisi tehdä paperille tai wordiin itselleen.

Mutta sitten on vielä joku blogimaailmassa joka ärsyttää vielä enemmän kuin salasanasuojatut blogit. Ne on kuulkaa ruokablogit. Sellaiset jossa on kuvia annoksista joita on tehty. Kuvia, joiden seurana ei kuitenkaan ole ohjetta. Mikä helvetin meedio irkku on? Että kun näkee kuvan, niin osaa arvata että juu, sitruunapippuriahan siinä, ja kermaa ja aivan himppunen valkosipulia. Ei helva soikoon. Nämä jos jotkut pistää risomaan.

Että tässä nyt on tehty perheelle makkarasoppa joka oli aivan SIKAHYVÄÄ ja porukka söi innolla, ja kyllä, kuvassakin näkyy, että kyseessä ei ole ihan normi makkara-peruna-sipuli-porkkana versio vaan jollain tavalla tuunattu. Koetapa siinä sitten arvata, että miten ja millä. Kun ei siinä kuvassa ne mausteet sentään näy.

Juu, irkku on kärtty. Muistaessa totean, että lammaspaisti ja irkku ei ole väleissä. En tiedä, oliko vika tekijässä, mutta joko kyseinen lammas on vetämällä tapettu tai sitten vanhempi kuin irkku itse, niin sitkeää liha on. Ja kyllä, paisti on tehty tasan valmistajan sivuilta löytyneen ohjeen mukaan. Haudutettu kypsäksi 125 asteessa liki neljä tuntia. Valeltu vartin-puolen tunnin välein vuorotellen kahvilla ja marinadilla. Ei hyvä. Ukko saa syödä pari kiloa lammasta, ihan itsekseen. Hullua sikäli, että osa paistista on mureaa. Aivan sairaan hyvää. Se yksi neljäsosa per siivu. Ei paljon innosta syömään.

Ja nyt, poistun takavasemmalle tai -oikealle tai johonkin, saunanraikkaana ja kärttynä. Jätän pääsiäistoivottelutkin huomiseen, tällä mielialalla kun niistä ei tule kuin manailumerkkisiä. Vaan viettäkäätten silti leppoisa lankalauantai, sano!