Ihan ensin todettakoon että todennäköisesti tulen postaamaan joulutarinoita kerran jos eräänkin lähiaikoina. Yhteen postaukseen kun ei millään viitsi kaikkea mahduttaa eikä sitä taitaisi ehtiäkään.

Keskiviikkona tenavat tosiaan haki ne todistuksensa, äiti oli oikein tyytyväinen sekä prinsessan että junnun torkkiin, pojan 14v torkka oli onneksi himpan parantunut keväästä mutta hurraahuutoja se ei vieläkään herättänyt. Poika totesi sen itsekin, varaa parantaa jäi. Se parantaako tämä vai ei onkin sitten toinen juttu. Oli miten oli, positiivisella puolella ollaan. Leivoin siinä aamupäivästä pari satsia limppuja jotka katosi näkyvistä suht ripeästi. Toisen taikinan tuotokset meni suoraan oman sakin napaan, pari limppua nämä söi suoralta kädeltä lämpimänä ja yksi jäi seuraavalle aamulle.

Loput, eli toiset kolme limppua juoksutettiin varapoikien kotiin, naapurin rouvalle ja tällä kertaa päätin ilahduttaa vastapäistä puolitoista vuotta sitten leskeksi jäänyttä mummuakin limpulla. Junnu lähti mukaan limpun vientireissuun iltapäivällä, minä kiikutin kainaloissani pari jäälyhtyä mummulle. Niitä kun on tullut tehtyä yli omien tarpeiden ja reilusti, varapoikien äidillekin lähti pari lyhtyä limpun mukana. Mummu oli varsin otettu ja tyytyväinen ja niin olin kyllä minäkin, joulumieli kun tulee parhaiten juuri siitä antamisesta ja ilosta.

Torstaina latasin sitten heti aamusta uskollisen apurini, monitoimikoneen, kulhoon ainehia ja ennen yhdeksää minulla oli jo kaksi ensimmäistä limppua uunissa. Limpputehtailua jatkui puolille päivin jolloin lykkäsin uuniin viimeiset kaksi limppua. 3,5 litraista taikinaa siinä tuli tehtyä torstaina, yhteensä 11 limppua. Niistäkin kylille lähti iso osa, siskolle, ukon siskoille ja anopille. Teini vei poikaystävän kotiin yhden ja pari limppua odottaa pakkasessa tänään poikia hakevaa eksää joka kysyi jo hyvissä ajoin josko limppua olisi tarjolla.

Lapset söi yllättäen jälleen limppua sitä mukaa kun uunista niitä nostelin, pari limppua katosi niiltä sijoilta mahoihin. Jäi sentään omalle sakille jouluksikin pari mutta hetken jo ehdin siinä tuumia että näinköhän pitäisi sittenkin tehdä vielä yksi satsi lisää. Iltapäivällä leivontaurakan jälkeen laitoin hihat heilumaan ja ei aikaakaan kun ukko jo pesi lattioita. Puoli kuudelta aatonaattoiltana talo oli valmis joulun tulla, suurin osa lahjoista oli saatu kääreisiin ja minä olin valmis kokoamaan lapset hautausmaareissulle.

Alunperin ajattelemani äiti ja neljä lasta-reissu muuttuikin äiti ja kaksi lasta-reissuksi, kumpikaan isommista pojista ei halunnut lähteä enää tuolloin ajelemaan kun olivat jo omissa riennoissaan. Niinpä me ajelimme prinsessan ja junnun kanssa kipakassa pakkasessa hautuumaalle naapurikuntaan ja kiikutimme kynttilät äidin ja isän haudoille. Kumma juttu kuinka helposti ne haudat aina löytää vaikka käyntitiheys tällä ihmisellä on todella onneton. Mutta kuulkaa, että oli hautuumaalla kaunista! Olipa hyvä että päätinkin tehdä kynttiläreissun vasta illalla enkä valoisaan aikaan, todella monet oli jo vieneet kynttilät rakkaidensa haudoille ja näky oli henkeäsalpaava. Harmi että pakkanen oli niin kipakka, prinsessa ja junnu oli aivan yhtä jäässä kuin minäkin joten ihastelimme näkymää kiireisten askelten lomasta.

Aattoaamuna heräsinkin sitten tylyyn totuuteen; vessanpytyn vesijohto oli jäässä. Voi rähmä! Muista vesipisteistä tuli sentään jotenkuten vettä, kuuma vesi oli todella nihkeässä sekä keittiössä että vessassa mutta ihme kyllä kumpikin aukesi kun jaksoi vain odotella sen tiptiptippailun jälkitilaa. Kaiken lisäksi pesukoneen hana pamahti jäähän puolitoista tuntia sen jälkeen kun olin siitä valuttanut vettä. Olipa ukolla riemastuttava päivänalku kun tämä yhdeksän aikaan kömpi sängystä. Suorinta tietä kellariin sulattelutoimiin, minä puolestani aloin kantaa vettä saunalle ja laittelin kympin kanttiin valkeaa sekä padan että kiukaan alle.

Siinä valkeaa laitellessa totesin että poika 16v oli tehnyt polttopuita todella nihkeästi ja arvaahan sen, puuvajan oven avattuani totesin että miehet on prseestä ja syvältä. Minä olen siivonnut puuvajan kerran jos eräänkin, viimeksi alkukesästä kun korpeennuin siihen ettei puuvajan perällä olevalle puupinolle tahtonut päästä millään. No, syksyllä meillä on tosiaan ukko ja pojat siivonneet pihan. Puuvaja oli juuri niin jumissa kuin vain olla voi. Maalipönttöä, jätesäkkiä, lautoja, ruohonleikkuria, pesuhuonerempasta jääneitä rakennuskapineita. Ihan turha edes kuvitella että sinne sotkuun olisi itse päässyt sekaan.

Niinpä niin. Minä siivosin puuvajan siinä saunanlämmittelyn lomassa ja kas, löysin perältä vielä polttopuita sen verran että ne riitti hyvinkin saunomiseen. Tai olisi riittäneet jos meiltä olisi löytynyt malttia. Saunaa kun ei ole lämmitetty kertaakaan syksyn jälkeen ja kas, tietäähän sen. Umpijäässä ja me tietysti hosuimme ja painelimme saunaan jo ennen kahtatoista. Luulenpa että se vartti enemmän odottelua olisi saattanut olla just eikä melkein se puuttuva lämmitysaika. Huonot oli löylyt. Aivan kuin turkkilaisessa saunassa vai mikä se nyt onkaan missä istutaan sellaisessa kosteassa lämmössä. Höh.

No, hiki sitä siinäkin tuli joten ei kai sitä ihan täysin luokattomaksi sentään voi sanoa. Teinikin piipahti pikaisesti saunassa poikaystävänsä kanssa ennen kuin lähtivät poikaystävälle joulupöytään. Kahdelta istuimme me muut sitten joulupöytään kotopäässä ja että olikin hyvät eväät! Jopa spede ja junnu malttoi syödä kunnolla, ihmeen kiiretöntä oli porukka. Ruoan päälle istuimmekin sitten porukalla olkkarissa tuijottelemassa lasten elokuvaa neloselta pukkia odotellen.

Jatkokertomuksen hengessä siirryn nyt raivaamaan hieman olkkarista joululahjojen käärepaperisäkkejä ja lasten sinne kuulumattomia kapineita. Ukon sisko, tämän eksä ja serkkutytöt on tulossa päivällä meille joten kai se on aika toimia. Se on moro ja viettäkää oikein mukava joulupäivä! Palaillaan!